ArvostelutHuaweiYleinen

Testissä Huawei FreeBuds 4 – tyylikkäät täyslangattomat kuulokkeet

Huawei FreeBuds 4

Huawei tuo Suomessa myyntiin uudet FreeBuds 4 -kuulokkeet syyskuun aikana, jotka ovat seuraajat parin vuoden takaisille FreeBuds 3 -kuulokkeille. Huawei jatkaa uutuuskuulokkeissa siitä, mihin kaksi vuotta sitten jäi, eli parantaa lähes kaikilla osa-alueilla.

FreeBuds 4 -kuulokkeiden suurin valttikortti (ja heikkous) on avoin rakenne, johon on pystytty yhdistämään silti aikaisempaa parempi aktiivinen taustamelun vaimennus. Kuulokeissa on lisäksi kevyt muotoilu, hyvä äänenlaatu 14,3 mm dynaamisen elementin ansiosta sekä kohtuullinen akunkesto. Suomessa Huawei aloittaa FreeBuds 4 -kuulokkeiden myymisen syyskuun aikana 149 euron hintaan ja tarjolla on kaksi väriversiota, jotka ovat valkoinen Ceramic White sekä hopea Silver Frost.

Aikaisemmin SuomiMobiilissa on testattu jo samaan sarjaan kuuluvat hieman edullisemmat FreeBuds 4i -kuulokkeet sekä Huawein huippuluokan FreeBuds Pro -kuulokkeet, joiden väliin FreeBuds 4 -kuulokkeet asettuvat. Huawei tarjoilee tuttuja ominaisuuksia nyt myös uutuuskuulokkeissaan, joita on testattu SuomiMobiilissa useamman viikon ajan. Alapuolella on listattuna FreeBuds 4 -kuulokkeiden tärkeimpiä teknisiä ominaisuuksia.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Huawei FreeBuds 4 tekniset tiedot

  • Elementti: 14,3 mm dynaaminen
  • Melunvaimennus: Aktiivinen taustamelun vaimennus (ANC)
  • Yhteys: Bluetooth 5.2 (Profiilit: A2DP 1.3, AVRCP 1.6, HFP 1.7, RFCOMM 1.2, SPP 1.2, AVCTP 1.4, AVDTP 1.3| Koodekit: SBC, AAC)
  • Kuulokkeiden akku: 30 mAh
  • Kotelon akku: 410 mAh
  • Ohjattavuus: pyyhkäisy- tai napautusohjaus kuulokkeissa
  • Lataus: USB-C-liitännällä 5 watin teholla
  • Muuta: pop-up-pariliitos (Huawei-puhelimissa), tunnistaa korvassa olemisen
  • Kuulokkeiden mitat: 41,4 x 16,8 x 18,5 mm
  • Kotelon mitat: 58 mm (halkaisija), 21,2 mm (paksuus)
  • Kuulokkeen paino: 4,1 g
  • Kotelon paino: 38 g
  • Vedenkestävyys: IPX4 (vain kuulokkeet)
  • Väriversiot: Valkoinen Ceramic White ja hopea Silver Frost
  • Hinta: 149 euroa

Tuttu muotoilu, joka ei sovi kaikille

Huawei jatkaa FreeBuds 4 -kuulokkeiden muotoilun kanssa yhtiölle hyvin tuttua suuntausta. Kuulokkeet ovat rakenteeltaan edeltäjänsä kaltaiset ja suunnittelun pääpaino on selvästi ollut keveys. Toki Huawei on tehnyt muutamia uudistuksia muotoiluun, mutta perusidea on samanlainen kuin aikaisemmin.

Latauskotelo on pyöreän muotoinen ja jäljittelee edeltäjäänsä. Latauskotelon etuosassa nähdään ainoastaan yksi LED-ilmoitusvalo, joka kertoo kuulokkeiden akun varauksesta. Kotelon takaosaan on värjätty saranan kohdalle musta neliö, jossa on hopeinen Huawein logo. Kotelo on molemmilta puoliltaan tasainen, joten se ei pääse keikkumaan tai pyörimään tasaisilla pinnoilla. Latauskotelon alareunaan Huawei on asettanut ainoastaan USB-C-liittimen, jonka kautta akkua voidaan ladata. Oikeassa kyljessä on esillä pieni painike, josta pystytään kuulokkeet yhdistämään uuteen puhelimeen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Huawei on onnistunut toteuttamaan latauskotelosta myös kompaktin, sillä Huawei on kertonut sen halkaisijan olevan vain 58 millimetriä ja paksuutta on 21,2 millimetriä. Latauskotelo on mielestäni tarpeeksi kompakti esimerkiksi tiukkojen farkkujen taskuun laittamiseksi, eikä latauskotelon koko ollut testijakson aikana koskaan ongelma. Painoa ei ole myöskään liikaa, sillä Huawein mukaan kotelo painaa ilman kuulokkeita vain 38 grammaa.

Kun latauskotelo avataan, tulee esille itse kuulokkeet, jotka ovat asetettuna omiin syvennyksiinsä. Kuulokkeet lähtevät kotelosta helposti niitä nostamalla ylöspäin, vaikka kuulokkeiden kiiltävä toteutus onkin liukas. Kuulokkeiden kärjestä saa hyvän otteen, joka helpottaa pois vetämistä. Kuulokkeet pysyvät kotelossa varsin hyvin vahvojen magneettien avulla, eikä ne lähde helposti pois, vaikka koteloa ravistelisikin ylösalaisin avonaisena. Myöskään muutaman maahan tippumisen aikana kuulokkeet eivät lentäneet pois kotelosta.

FreeBuds 4 -kuulokkeet ovat myös todella kevyet ja kompaktit, sillä Huawein mukaan mitat ovat 41,4 x 16,8 x 18,5 millimetriä (K, L, S) ja painoa ainoastaan 4,1 grammaa. Kuulokkeissa on varsin pitkä ”putki”, joka tekee koosta hieman suuremman, mitä ehkä voisi odottaa. FreeBuds 4 -kuulokkeissa ei kuitenkaan ole tulpallista rakennetta, joka saattaa olla ongelma. Itse en ole tottunut käyttämään avonaisella rakenteella varusteltuja kuulokkeita, sillä ne tuntuvat aina lähtevän pois korvista. Tulpallisen rakenteen hyöty olisi kuulokkeiden parempi pysyminen korvissa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Kevyt toteutus kuitenkin helpottaa FreeBuds 4 -kuulokkeiden pysymistä korvissa, sillä kuulokkeet eivät paina liikaa, jotta ne tippuisivat helposti. Toisille avonaiset kuulokkeet sopivat paljon paremmin kuin toisille, joten kyseessä on täysin käyttäjäkohtainen tottumuskysymys. Avonaisien kuulokkeiden valttikortti on se, etteivät ne rasita korvakäytävää samalla tavalla kuin tulpalliset kuulokkeet. FreeBuds 4 -kuulokkeet pitävät sisällään kaksi mikrofonia, joista toinen on alareunassa ja toinen yläreunassa.

Huawei on tuonut FreeBuds 4 -kuulokkeet tarjolle kahdessa väriversiossa, jotka ovat valkoinen (Ceramic White) ja hopea (Silver Frost). Testiin saatu väriversio oli hopea, jonka latauskotelo on valmistettu mattapintaiseksi ja itse kuulokkeet ovat kiiltäväpintaiset. Valkoisissa väriversioissa myös latauskotelo on kiiltäväpintainen. Mattapintainen viimeistely on varmasti paras vaihtoehto, sillä sen ansiosta latauskotelo ei ole liian liukas tai kerää suurempia naarmuja esimerkiksi taskun- tai repunpohjalla pyöriessä. Testijakson aikana kuulokkeet tippuivat kerran maahan, jonka jälkeen koteloon tuli muutamia syviä naarmuja, mutta peruskäytössä suuremmilta naarmuilta varmasti vältytään.

FreeBuds 4 -kuulokkeista on saatu IPX4-luokituksen mukaisesti roiskevedenkestävät, joten niitä voi käyttää pienessä sateessa, eikä hienkään pitäisi vaikuttaa toimintaa. Latauskotelo ei ole saanut minkäänlaista IP-luokitusta, joten sitä ei kannata altistaa vedelle. IPX4-luokitus on varsin periteinen ratkaisu täyslangattomissa kuulokkeissa.

Äänenlaatu tuttua Huaweita, melunvaimennukselta ei kannata odottaa ihmeitä

FreeBuds 4 -kuulokkeissa on kerrottu panostetun äänenlaatuun, joka ei ole kovinkaan suuri yllätys Huawein aikaisemmissa kuulokkeissa nähtyjen toteutuksien jälkeen. FreeBuds 4 -kuulokkeet pitävät sisällään suuren 14,3 millimetrin dynaamisen elementin, jonka kuvataan tarjoilevan ”poikkeuksellisen äänenlaadun”.

Testijakson aikana äänenlaatu todettiin hyväksi, mutta ei mitenkään poikkeukselliseksi. Äänenlaatu on mukavan täyteläinen ja musiikkien eri tasot tulevat hyvin esille. Itse tykkäsin kyllä äänenlaadusta, mutta omassa hintaluokassaan voisi toivoa myös hieman enemmän. Toki avoin rakenne hieman heikentää kokemusta, sillä taustamelut pääsevät helposti läpi. FreeBuds 4 -kuulokkeiden äänenlaatu on monille varmasti täysin riittävä, mutta jos on tottunut 150-200 euron nappikuulokkeiden äänenlaatuun, niin kyseessä saattaa olla myös pieni pettymys.

Huawei on parantanut muun muassa bassontoistoa, sillä kuulokkeissa on bassoa tehostava moottori, joka lisää kalvon värähtelyä ja tuottaa aikaisempaa syvemmän basson. Lisäksi Huawei on kasvattanut kuulokkeissa olevaan ”bassoputkea” jopa 15 prosentilla, joka parantaa basson efektiä. Testijakson aikana itse tykkäsin basson voimakkuudesta FreeBuds 4 -kuulokkeissa, joten jos basso on tärkeässä roolissa omissa mieltymyksissä, niin silloin FreeBuds 4 on hyvä vaihtoehto.

Huawei hyödyntää FreeBuds 4 -kuulokkeista muistakin kalliimmista kuulokkeista tuttua Kirin A1 -järjestelmäpiiriä, jonka avulla on pystytty toteuttamaan muun maussa hyvä yhteys monien laitteiden kanssa. FreeBuds 4 pitää sisällään tuoreimman Bluetooth 5.2 -yhteystuen, joten yhteys puhelimien välillä pitäisi olla vakaa. Ainakaan testijakson aikana ei tullut vastaan ongelmia yhteyksien kanssa, vaan ääni toistui jatkuvasti ilman häiriöitä. Kuulokkeissa on myös Huawein omien puhelimien kanssa käytettäessä erittäin matalan latenssin tila, joka mahdollistaa vain 150 millisekunnin latenssin pelejä pelattaessa. FreeBuds 4 tukee myöskin kahteen laitteeseen yhdistämistä, joka helpottaa saumattomasti laitteiden välillä vaihtamista.

Vaikka kuulokkeissa onkin avoin muotoilu, niin Huawei on saanut mukaan aktiivisen taustamelun vaimennuksen. Huawei kertoo parantaneensa aktiivista taustamelun vaimennusta, mutta valitettavasti testijakson aikana se ei päässyt suuremmin vakuuttamaan. Vaikka melunvaimennus toimiikin selvästi, niin kyseessä ei ole niin hyvä vaimennus kuin monissa tulpallisissa kuulokkeissa on nähty. Avoin rakenne hankaloittaa, sillä mikään ei ole tiivistämässä kuulokkeita kunnolla korviin.

Vaikka melunvaimennus olisi parhaimmassa tilassaan, niin monet äänet tulevat selvästi esille. Toki ominaisuus vaimentaa niitä hieman, mutta ei mitenkään radikaalisti. Ainakin itsellä kuulokkeet päästivät vahvasti läpi näppäimistön äänet sekä lenkillä autojen äänet kuuluivat jo kaukaa. Eli jos etsinnässä on oikeasti hyvällä melunvaimennuksella varustellut kuulokkeet, niin FreeBuds 4 ei ole sitä varten. Jopa puolet edullisemmat FreeBuds 4i -kuulokkeet tarjosivat paremman melunvaimennuksen.

Erillistä läpikuuluvuustilaa ei FreeBuds 4 -kuulokkeisiin ole saatu, joka johtunee avonaisesta rakenteesta. Monet äänet kuuluvat hyvin läpi, jos melunvaimennus ei ole käytössä, jonka takia erilliselle äänien korostamiselle ei ole enää tarvetta. Mielestäni Huawei on onnistunut tekemään myös FreeBuds 4 -kuulokkeistaan hyvät puheluita ajatellen, sillä ainakin itse koin testijakson aikana puheluiden äänen kuuluvan hyvin ja myös FreeBuds 4 -kuulokkeiden mikrofonien kautta ääni toistui vastaanottajalle laadukkaasti. Kuulokkeiden mikrofonien avulla mukaan on saatu kohinanvaimennus, jolloin meluisassakin ympäristössä ääni kuuluu puheluissa vastaanottajalle selkeästi.

Akunkesto voisi olla parempi

Huawein kuulokkeissa on yleisesti ollut hyvä akunkesto, mutta nyt FreeBuds 4 -kuulokkeet eroavat jokseenkin tutusta suuntauksesta. Huawei on luvannut akunkeston oleva latauskotelon kanssa jopa 22 tuntia, mutta todellisuus ei ole aivan yhtä hyvä. Kuulokkeissa on itsessään vain 30 milliampeeritunnin akku, joka takaa noin 4 tunnin akunkeston ilman melunvaimennusta ja vain 2,5 tunnin akunkeston melunvaimennuksen kanssa. 2,5 tunnin akku melunvaimennuksen kanssa on naurettavan pieni, joka on mielestäni yksi suurimmista ongelmista FreeBuds 4 -kuulokkeissa.

Itse latauskoteloon Huawei on laittanut selvästi kookkaamman 410 milliampeeritunnin akun, jonka avulla päästään 22 tunnin akunkestoon, jos melunvaimennus ei ole käytössä. Akunkesto lähes puolittuu 14 tuntiin, jos melunvaimennus on käytössä. Kuten jo aikaisemmin melunvaimennuksen todettiin olevan varsin heikko, niin mielestäni sitä ei kannata edes aina käyttää ja samalla se säästää mukavasti akkua. 2,5-4 tunnin akunkesto on kuitenkin tänä päivänä heikko, kun monet kuulokkeet tarjoavat noin 5-8 tuntiakin yhtäjaksoista käyttöä.

Testijakson aikana itse havaitsin heti ongelmia akunkeston kanssa, sillä olin tottunut käyttämään paljon paremmalla toiminta-ajalla varusteltuja kuulokkeita. Jopa yllätyksenä tuli akun nopea kuluminen ja sen loppuminen jopa parin tunnin jälkeen. Kuulokkeita ei ole tarkoitettu käytettäväksi pidemmässä käytössä esimerkiksi toimistotyössä tai pidemmillä matkoilla. Kuulokkeiden jatkuva lataaminen oli tuskallista, sillä akun lataus kestää aina jonkin verran ja se keskeyttää aina kuulokkeiden käyttämisen. Jos kuitenkin käyttää kuulokkeita vain 2-4 tuntia päivässä, niin silloin tuskin akunkesto koituu ongelmaksi.

FreeBuds 4 -kuulokkeet tukevat kohtalaista 6 watin tehoista pikalatausta, sillä vain 15 minuutin latauksella Huawei lupaa virtaa riittävän jälleen 2,5 tunniksi musiikin kuuntelua ilman melunvaimennusta. Lisäksi kuulokkeet latautuvat kotelossa tyhjästä täyteen noin tunnissa ja latauskotelo latautuu vastaavasti noin tunnissa täyteen. Kuulokkeita ladataan USB-C-liittimen kautta, joten mitään erikoiskaapeleita ei tarvita. Valitettavasti langatonta latausta ei Suomessa myytävistä FreeBuds 4 -kuulokkeista löydy, joten käyttäjien täytyy tyytyä langalliseen lataamiseen. Kuulokkeista on olemassa myös langattoman latauksen tarjoavat versiot.

FreeBuds 4 -kuulokkeet jättivät akunkeston osalta paljonkin toivomisen varaa, sillä kuulokkeiden akku on todella pieni ja se tyhjenee nopeasti, jos käytetään aktiivista taustamelun vaimennusta. Jos käyttää kuulokkeita tunteja päivässä, niin silloin FreeBuds 4 -kuulokkeet kannattaa jättää kaupan hyllylle pölyyntymään, mutta jos on satunnainen sunnuntaikuuntelija, niin silloin heikompi akunkesto tuskin on kovinkaan suuri ongelma.

Huawei AI Life -sovelluksella kuulokkeista saa kaiken irti

Huawei FreeBuds 4 -kuulokkeita käytetään yhdessä Huawein muistakin laitteista tutuksi tulleen AI Life -sovelluksen kanssa. Kyseessä on Huawein ekosysteemituotteiden hallintasovellus, joka on ladattavissa Google Playsta, AppGallerysta tai Apple App Storesta. Android-puhelimille AI Life kannattaa kuitenkin ladata Huawein sivujen kautta, sillä Google Playssa on vanha versio. Ilman sovellustakin pärjää, sillä kuulokkeet voidaan yhdistää suoraan puhelimen Bluetooth-asetuksien kautta. AI Life -sovelluksen kautta päästään käsiksi helposti kuulokkeiden lisäominaisuuksiin, asetuksiin sekä päivityksiin.

Sovelluksessa nähdään muun muassa kuulokkeiden akun ja kotelon akun varaustaso. Lisäksi sovelluksessa voidaan säätää kuulokkeiden taustamelun vaimennus päälle tai pois. Melunvaimennuksessa on kaksi tilaa, jotka ovat hieman vaimeampi ”kotoinen” sekä tehokkaampi ”yleinen”, joista voi valita parhaimman melutason mukaan. Valitettavasti Huawein tulpallisista kuulokkeista tuttua läpikuuluvuustilaa ei ole saatu mukaan FreeBuds 4 -kuulokkeisiin. Joistakin Huawein nappikuulokkeista tuttua kuulokkeiden sovitustestiä ei myöskään nyt ole saatu mukaan uutuuskuulokkeisiin.

Uutena ominaisuutena FreeBuds 4 -kuulokkeet tarjoavat äänen parannuksen, joka on tarkoitettu käyttäjille, joilla on vaikeuksia kuulla ääniä selkeästi. Ominaisuuteen kuuluu kuulotesti, jossa molempien korvien kuulo testataan ja sen mukaan luodaan parannettu taajuuskorjain, jossa ääni optimoidaan käyttäjän korvien mukaisesti. Lisäksi FreeBuds 4 -kuulokkeista löytyy taajuuskorjaustehosteet, joita voidaan säätää kolmen tilan välillä, jotka ovat ”oletus”, ”bassotehostus” ja ”diskanttitehostus”. Lisäksi kuulokkeiden kautta voidaan parantaa puheluiden äänenlaatua, jos erillinen HD-puhelut-tila on käytössä.

AI Life antaa myös mahdollisuuden käyttäjälle päättää poistetaanko käytöstä käytön havaitsemistila. Oletusarvoisesti ominaisuus on päällä ja kuulokkeet tunnistavat automaattisesti, jos ne ovat korvassa. Esimerkiksi ääni keskeytyy aina, kun kuuloke otetaan korvasta pois tai sitä jatketaan automaattisesti, kun kuuloke asetetaan korvaan takaisin.

Sovelluksen kautta voidaan säätää kuulokkeiden eleohjausta sekä etsiä kuulokkeet, jos ne ovat hukkuneet. Kokonaisuudessaan Ai Life -sovellus antaa mukavasti lisätoiminnallisuuksia sekä asetuksia myös FreeBuds 4 -kuulokkeille, jonka takia sovellus kannattaa kuulokkeiden kaveriksi ladata.

Korkeintaan kohtuulliset kuulokkeet

Huawei on viime vuosina positiivisesti yllättänyt kuulokkeidensa kanssa, eikä nyt uudet FreeBuds 4 -kuulokkeet valitettavasti yllätä juurikaan millään tavalla. Kyseessä ovat Huaweilta kattavan kokonaisuuden tarjoavat täyslangattomat kuulokkeet niille, jotka arvostavat avonaista rakennetta. Avonainen rakenne tuottaa kuitenkin muutamia ongelmia ja haasteita.

Testijakson aikana itse tykästyin kuulokkeiden kevyeen rakenteeseen sekä tyylikkääseen muotoiluun. Lisäksi kuulokkeista löytyy roiskeveden kestävyys, joten vettä ei tarvitse pelätä. FreeBuds 4 -kuulokkeet pääsivät vakuuttamaan myös bassontoistolla ja vakaalla yhteydellä monien puhelimien kanssa. Myöskin AI Life -sovelluksen kautta kuulokkeille löytyy paljon uusia asetuksia ja ominaisuuksia, joihin kannattaa tutustua.

FreeBuds 4 -kuulokkeiden suurin heikkous oli ainakin omasta mielestäni avonainen rakenne, joka tuotti tunteen siitä, ettei kuulokkeet pysyneet korvissa. Lisäksi avonaisen rakenteen takia melunvaimennus ei ollut aivan odotetulla tasolla, sillä melua pääsi silti erittäin paljon kuulokkeista läpi. Erikoisesti Huawei oli päättänyt tällä kertaa karsia myös akunkestosta, sillä kuulokkeiden parin tunnin mittainen akunkesto ei ollut riittävä.

Suomessa Huawei FreeBuds 4 -kuulokkeet ovat tulleet myyntiin syyskuussa ja hintaa niillä on 149 euroa. Kuulokkeet ovat tarjolla kahdessa väriversiossa, jotka ovat hopea Silver Frost sekä valkoinen Ceramic White. Kaikki Huawei FreeBuds 4 -kuulokkeita tarjoavat jälleenmyyjät sekä edullisimmat hinnat löydät Hintaseuranta.fi -palvelusta tämän linkin takaa.

Hyvää

  • Kevyt rakenne ja tyylikäs muotoilu
  • Kuulokkeissa IPX4-luokituksen mukainen roiskevedenkestävyys
  • Hopeassa väriversiossa mattapintainen viimeistely
  • Tuottavat hyvää bassontoistoa
  • Vakaa ja viiveetön yhteys puhelimen kanssa
  • AI Life -sovelluksella mahdollisuus hallita kuulokkeita monipuolisesti

Huonoa

  • Taustamelun vaimennus ei kovinkaan erikoinen
  • Avonainen rakenne ei sovi kaikille
  • Akunkesto ei vakuuta

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Arvostelut