ArvostelutLenovoYleinen

Testissä Lenovo Legion Phone Duel – mielenkiintoinen pelipuhelin, jonka ostamista kannattaa harkita kahdesti

Lenovo Legion Phone Duel

Lenovo julkaisi viime vuoden loppupuolella ensimmäisen Legion-pelipuhelimensa, joka kantaa mallinimeä Legion Phone Duel. Kevään aikana Lenovo on esitellyt puhelimesta jo uudemman version, eli Legion Phone Duel 2:n, mutta SuomiMobiilissa on alkuvuoden aikana testattu vain yhtiön ensimmäistä pelipuhelinta. Kyseessä on silti mielenkiintoinen laite, vaikka uudempi versio on tulossa pian myyntiin myös Suomessa.

Legion Phone Duel tarjoaa edelleen erittäin kovan luokan teknisiä ominaisuuksia. Puhelimessa on 6,65 tuuman AMOLED-näyttöpaneeli, jossa on korkea 144 hertsin virkistystaajuus. Tehoista on vastaamassa Snapdragon 865+ -järjestelmäpiiri ja Lenovo on varustellut puhelimen jopa 16 gigatavun RAM-muistilla. Legion Phone Duelin erikoisominaisuuksia ovat myös kylkeen sijoitettu pop-up-kamera, loistava äänentoisto sekä ultraäänipelipainikkeet. Suomessa Legion Phone Duel on ollut myynnissä syksystä 2020 alkaen, mutta testattavaksi puhelin saatiin vasta tämän vuoden alussa. Hintaa puhelimella on edullisimmillaan 999 euroa.

Tässä arvostelussa tulemme tutustumaan Lenovo Legion Phone Duel -puhelimeen noin kahden viikon mittaisen aktiivisen testijakson perusteella, mutta puhelin oli käytettävissä parin kuukauden ajan. Artikkelissa tulemme tutkimaan laitteen rakennetta, mobiilipeliominaisuuksia, teknisiä toteutuksia sekä ohjelmistoa. Arvostelussa katsomme myös, kuinka hyvin puhelin kestää pakkasta ja millaisia latausnopeuksia mukana tuleva erittäin tehokas 90 watin laturi tarjoaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Tekniset tiedot
Lenovo Legion Phone Duel (L79031)
Mitat: 169.2 x78.5 x 9.9 mm
Paino: 239 g
Rakenne: Alumiinikehys / lasipinnat
Näyttö: 6.65 tuumaa Full HD+ (2340 x 1080) / 19.5:9-kuvasuhde / AMOLED / 144 Hz / HDR10+
Järjestelmäpiiri: 8-ytiminen Snapdragon 865+ (1x 3.09 GHz Kryo 585 & 3x 2.42 GHz Kryo 585 & 4x 1.8 GHz Kryo 585) + Snapdragon X55 -5G-modeemi
Grafiikkasuoritin: Adreno 650
Muisti: 12 tai 16 Gt RAM-muistia [LPDDR5]/ 256 tai 512 Gt sisäistä tallennustilaa [UFS 3.1]
Takakamera: 64 MP pääkamera (f/1.9 / 25 mm / 1/1.72" / 0.8 µm / PDAF) + 16 MP ultralajaakulmakamera (f/2.2 / 16 mm / 120 asteen kuvakenttä) + kaksois-LED-salama
Etukamera: 20 MP (f/2.2 / 25 mm / 1/3.1" / 0.9 µm / pop-up-toteutus oikeassa kyljessä)
Akku: 5000 mAh (ei irrotettava) / 90W pikalataus
Käyttöjärjestelmä: Android 10 + Legion OS (sisältää Googlen palvelut)
Muuta: Dual-SIM / 5G-tuki (SA ja NSA)
Liitännät: USB-C / USB 3.1
Ääni: Bluetooth 5.0 / aptX HD / aptX Adaptive / stereokaiuttimet
Tunnistimet: valoisuustunnistin / etäisyystunnistin / kiihtyvyystunnistin / E-kompassi / gyroskooppi / sormenjälkilukija näytössä
Värit: Vengeance Red ja Blazing Blue
Hinta: alk. 999 €

Myyntipakkaus

Lenovo Legion Phone Duel -puhelimen myyntipakkaus ja sen sisältö.

Lenovo toimittaa Legion Phone Duel -puhelimen mielenkiintoisessa tummanpuhuvassa myyntipakkauksessa. Pakkausta koristaa pelihenkiset kuvioinnit yhdellä reunalla on tarra, jossa on ilmoitettu puhelimen muistivariantti, väriversio, mallikoodi sekä IMEI-tiedot. Myyntipakkauksen pohjassa on vielä paljon tekstiä pienellä präntillä. Lisäksi pakkauksesta käy ilmi, että puhelimen on todellisuudessa suunnitellut ja valmistanut Lenovon alaisuudessa toimiva Motorola.

Myyntipakkaus aukeaa mielenkiintoisesti yläosasta kolmeen osaan ja samalla pakkauksesta kuuluu avausääni. Pakkaukseen on piilotettu siis pieni akku ja kaiutin. Puhelin on myyntipakkauksessa päällimmäisenä omassa syvennyksessään sekä muoveihin käärittynä. Puhelimen alapuolella on kapea pahvitasku, joka pitää sisällään metallisen SIM-korttiluukun avaustyökalun, pikakäyttöoppaan, kuulokeliitinadapterin sekä kovamuovisen suojakuoren. Myyntipakkauksen pohjalta löytyy vielä mukana toimitettava 90 watin pikalaturi sekä kaksi USB-C-tyypin lataus- ja tiedonsiirtokaapelia.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Kokonaisuudessaan myyntipakkaus on massasta poikkeava ja on juuri pelipuhelimelle sopiva. Myyntipakkauksen sisältökin on mukavan kattava ja oli hienoa huomata, että Lenovo toimittaa mukana mahdollisimman tehokkaan laturin sekä suojakuoren. Myös kuulokeliitinadapteri on mukava lisä sisältöön. Mukana toimitetaan mielestäni siis kaikki käytön aloittamiseen vaadittava, eikä juurikaan mitään ylimääräistä.

Ulkoisesti laadukas ja pelihenkinen

Ulkoiselta toteutukseltaan Lenovo Legion Phone Duel on erittäin mielenkiintoinen, sillä se eroaa selvästi massasta. Lenovo hyödyntää puhelimen valmistusmateriaaleina alumiinia ja lasia, joten laadullisesti puhelin on myös hyvällä tasolla. Puhelimen rakenteessa on monia pieniä yksityiskohtia, sillä Lenovo on pyrkinyt tuomaan pelihenkisyyttä erilaisilla lasin kuvioinneilla ja väriyhdistelmillä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Lenovo on esitellyt puhelimen kahdessa väriversiossa, jotka ovat punainen Vengeance Red sekä sininen Blazing Blue. Testiin saatu väriversio oli punainen, jossa punaista käytetään korostusvärinä yhdessä mustan kanssa. Laitteen molemmat päädyt ja etuosan kaiutinalueet ovat punaiset, minkä lisäksi takaosa on viimeistelty punaiseksi. Kyljissä punaisella värillä on korostettuna myös Lenovon logo sekä ultraäänipelipainikkeet. Väritykseltään Legion Phone Duel on todella miellyttävä ja ainakin henkilökohtaisesti tykkäsin laitteen punaisesta väristä.

Legion Phone Duel on suunniteltu pelaamista varten, sillä laite on toteutettu käytettäväksi pääosin vaakatasossa. Kun puhelin on vaakatasossa, niin kaiuttimet ovat etupuolella symmetrisesti. Laitteessa on kaksi USB-C-liitintä, joten laturi ei ole pelattaessa tiellä, minkä lisäksi myös selfiekamera on toteutettuna puhelimen kylkeen. Vaakatasossa puhelinta käytettäessä on selfiekameralla helpompi esimerkiksi striimata. Puhelimen oikeassa kyljessä on myös ultraäänipainikkeet, joilla pelejä pystytään helposti ohjailemaan pelikonsolimaisesti puhelimen ollessa vaakatasossa. Vaikka Legion Phone Duel on suunniteltu käytettäväksi vaakatasossa, niin toki myös perinteiseen tyyliin pystysuunnassa puhelimen käyttö on yhtä helppoa.

Kyseessä on todella kookas laite, sillä Lenovo on ilmoittanut mitoiksi 169,2 x 78,5 x 9,9 millimetriä ja painoksi huimat 239 grammaa. Koon ja suuren painon huomaa heti puhelinta otettaessa käteen, mutta kyllä siihen myös tottuu helposti muutaman päivän aikana. Suuri koko ja laadukkaat materiaalivalinnat tekevät puhelimesta myös todella jämäkän, eikä se anna periksi tai päästele mitään natinoita sitä käsien välissä kevyesti taivuteltaessa. Lenovo Legion Phone Duel ei ole virallisesti minkään IP-luokituksen mukaisesti vedenkestävä, mutta Lenovo on luvannut laitteen olevan roiskevedenkestävä tiettyyn pisteeseen asti. Puhelinta ei kannata kuitenkaan tiputtaa kokonaan veteen.

Puhelimen etuosassa näyttö on viemässä pinta-alasta noin 82 prosenttia, joten näytön kehykset ovat varsin suuret. Pelipuhelimissa toteutus on varsin normaali, sillä näyttöön ei ole tehty reikää ja kaiuttimet ovat etupuolella, jotta pelikokemus olisi hyvä. Legion Phone Duelin näyttöön on integroitu kuitenkin näytönlainen sormenjälkilukija. Puhelimen takaosassa on kolme aluetta, joista ylä- ja alaosassa on mattapintainen viimeistely, joka luo hieman pitoa. Mattapinnoissa on myös tekstit ”Stylish Outside” ja ”Savage Inside”. Takaosan keskiosassa on kaksi kamerasensoria, LED-salamavalo, Legion-logo, Pop-up-kamerajärjestelmä sekä RGB-valaistus.

Legion Phone Duel -puhelimen oikeassa kyljessä on kaksi ultraäänipainiketta sekä pop-up-kamerajärjestelmään integroitu virtapainike. Vasempaan kylkeen Lenovo on laittanut logonsa, kaksi mikrofonia, äänenvoimakkuuspainikkeet sekä puhelimen toisen USB-C-tyypin liittimen. Laitteen yläreunassa on esillä vain yksi mikrofoni ja alareunassa toinen USB-C-tyypin liitin, yksi mikrofoni sekä SIM-korttitelakka. Korttitelakkaan on mahdollista asettaa ainoastaan kaksi nano-SIM-korttia, eikä paikkaa muistikortille löydy.

Erinomainen näyttö 144 hertsin virkistystaajuudella

Pelipuhelimien keskiössä on näyttö, eikä siitä ole tingitty myöskään Lenovon ensimmäisen Legion-pelipuhelimen kohdalla. Puhelimessa on suuri 6,65 tuuman AMOLED-näyttöpaneeli, joka on kauttaaltaan tasainen. Näytössä on Full HD+ -tarkkuus, joka tarkoittaa 2340 x 1080 pikseliä ja 388 pikseliä tuumaa kohden. Näytössä on kerrottu olevan myös 19.5:9-kuvasuhde sekä HDR10+ -tuki. Näytön kohokohtana voidaan pitää 144 hertsin virkistystaajuutta, jollainen on nähty jo muutamissa muissakin puhelimissa. 144 hertsin virkistystaajuus tarkoittaa, että näyttö päivittää itsensä 144 kertaa sekunnin aikana, mikä tekee näyttökokemuksesta selvästi sulavamman.

Legion Phone Duel tukee yhteensä neljää virkistystaajuutta, jotka ovat 60, 90, 120 ja 144 hertsiä. Käyttäjä voi itse päättää käytettävän virkistystaajuuden, minkä lisäksi Lenovo on toteuttanut ominaisuuden, jossa pelejä pelattaessa voidaan ottaa 144 hertsin virkistystaajuus käyttöön automaattisesti, vaikka näytön yleiseksi virkistystaajuudeksi olisi asetettuna esimerkiksi 90 hertsiä. Näytössä on lisäksi 240 hertsin kosketusherkkyys, jonka avulla kosketuksen viive on mukavan pieni.

Pelipuhelimeen Full HD+ -tasoinen näyttö on vielä mielestäni kohtalainen, mutta myös tarkemmasta toteutuksesta ei varmasti olisi haittaa. Yksittäisien pikseleiden havaitseminen paljain silmin on haastavaa, joten varmasti monille Full HD+ -tarkkuus on enemmän kuin riittävä. Näytön AMOLED-tekniikka tekee kokemuksesta vieläkin hieman paremman, sillä musta näyttää mustalta ja väritoisto on miellyttävä oletusasetuksilla. Legion Phone Duelin näytön väritoistoa ei ole mahdollista kovin kattavasti säätää asetuksista, sillä mukana on vain kolme oletusasetusta (vibrant, natural ja standard).

Näyttö tarjoaa erinomaisen pelikokemuksen sekä sen kautta on mukava katsella esimerkiksi Netflixia. Legion Phone Duel on saanut myös tuen Widevine L1 -sertifikaatille, joka mahdollistaa suoratoistopalveluissa laadukkaat videot. Esimerkiksi Netflixin kautta on mahdollista katsoa sarjoja Full HD -tarkkuudella, mutta HDR10-tukea ei löydy. Kokonaisuudessaan näyttö on hyvä, eikä siitä ole suuremmin valittamista. Näytön kirkkaus on kohtalainen, mutta riittää varmasti minissä tilanteissa. Parasta näytössä on varmasti se, ettei siihen ole tuotu mitään häiritseviä lovia tai reikiä, jotka heikentäisivät pelikokemusta.

Snapdragon 865+ -järjestelmäpiirin suorituskyky riittää

Koska kyseessä on viime vuonna julkaistu huippupuhelin, niin tehoista on vastaamassa Qualcommin viime vuoden loppupuolen huippujärjestelmäpiiri, eli Snapdragon 865+. Kyseinen järjestelmäpiiri on nähty jo aikaisemminkin muutamissa älypuhelimissa ja se tarjoaa erinomaisen suorituskyvyn vielä vuonna 2021. Lenovo on varustellut puhelimen myös monilla muilla huippuluokan teknisillä toteutuksilla, jotka tekevät puhelimesta todella houkuttelevan.

Snapdragon 865+ on valmistettu edelleen tutulla 7 nanometrin tekniikalla ja kyseessä on kahdeksanytiminen järjestelmäpiiri. Snapdragon 865+ koostuu yhdestä 3,1 GHz:n taajuudella hyrräävästä Kryo 585 -ytimestä, kolmesta 2,42 GHz:n taajuudella toimivasta samaisesta Kryo 585 -ytimestä sekä neljästä 1,8 GHz:n taajuudella hyrräävästä Kryo 585 -ytimestä. Grafiikkasuorittimena toimii Adreno 650. Verrattuna aikaisemmin nähtyihin Snapdragon 865 -piiriin perustuviin puhelimiin, niin Snapdragon 865+ -järjestelmäpiirin pitäisi tarjota jopa 10 prosenttia paremman suorituskyvyn ytimen korkeamman kellotaajuuden ansiosta. Muita suorituskykyyn vaikuttavia eroja järjestelmäpiireissä ei suuremmin ole.

Suomessa Lenovo on tuonut Legion Phone Duelin myyntiin kahdessa muistiversiossa, joista halvemmassa on 12 gigatavua RAM-muistia sekä 256 gigatavua sisäistä tallennustilaa. Kalliimmassa ja myöskin testiin saadussa versiossa on 16 gigatavua RAM-muistia sekä 512 gigatavua sisäistä tallennustilaa. Lenovo hyödyntää puhelimessa luonnollisesti tuoreimpaa LPDDR5-RAM-muistia sekä UFS 3.1 -tallennustilaa. Valitettavasti muistikorttipaikkaa ei puhelimeen ole saatu.

Vaikka Snapdragon 865+ ei ole enää tuorein järjestelmäpiiri, niin ajoimme Legion Phone Duel -puhelimessa läpi silti tutut suorituskykytestit. Alapuolella olevassa taulukossa on esillä puhelimen saamat pisteytykset, joiden rinnalla on myös tuoreempaan Snapdragon 888 -järjestelmäpiiriin perustuvan ASUS ROG Phone 5 -puhelimen pisteytykset sekä Snapdragon 865 -järjestelmäpiiriin perustuvan ROG Phone 3 Strix Edition -puhelimen vastaavat pisteytykset. Suorituskykytestin pisteistä nähdään Legion Phone Duelin suorituskyvyn asettuvan puhelimien välille, mikä oli myös odotettavissa.

Testitulokset
Lenovo Legion Phone Duel (SD865+) ASUS ROG Phone 5 (SD888) ASUS ROG Phone 3 SE (SD865)
AnTuTu (V8): 716 148 pistettä 744 270 pistettä 616 508 pistettä
Geekbench 5 (single): 968 pistettä 1129 pistettä 919 pistettä
Geekbench 5 (multi): 3394 pistettä 3650 pistettä 3372 pistettä
PCMark 2.0: 12 046 pistettä 15 001 pistettä 14 655 pistettä
3DMark Slingshot Extreme: MAX pisteet MAX pisteet 7211 pistettä
3DMark Slingshot Extreme (graphics): MAX pisteet MAX pisteet 8237 pistettä
3DMark Slingshot Extreme (physics): MAX pisteet MAX pisteet 5021 pistettä
3DMark Wild Life: 4233 pistettä 5707 pistettä 3740 pistettä
Mitä korkeammat pisteet sitä suorituskykyisempi laite. *Testi ei ollut käytettävissä puhelimella tai sitä ei ole testattu.

Suorituskykytestien tulokset ei kuitenkaan kannata tarkastella liian tarkasti, sillä ne eivät kerro koko totuutta laitteen toimivuudesta. Suorituskykytesteissä puhelin laitetaan äärirajoille, eikä päivittäinen käyttö yleensä vastaa sitä. Lenovo on pitänyt huolen puhelimen suorituskyvyn riittävän päivittäiseen aktiiviseen käyttöön sekä raskaimpienkin pelien suorittamiseen. Testijakson aikana puhelin tuntui todella nopealta, mitään suurempia odotteluja sovelluksien käynnistymisessä ei ollut, eikä suorituskyky tullut missään kohtaa vastaan.

Erityisesti pelikäytössä suorituskyky on erittäin tärkeä, jotta pelit toimivat sulavasti ja ilman ylimääräisiä hidasteluja tai ongelmia. Erityisen tärkeä on myös suorituskyvyn säilyminen pidemmässä käytössä, minkä vuoksi olemme SuomiMobiilissa pyrkineet simuloimaan pitkää raskasta käyttöä niin sanotun stressitestin muodossa. Testissä ajoimme Lenovo Legion Phone Duel -puhelimessa peräjälkeen AnTuTu-suorituskykytestin viisi kertaa, jolloin saimme käsityksen, kuinka suorituskyky laskee laitteen ollessa äärirajoilla pitkiä aikoja. Tulokset stressitestissä olivat erinomaisia ja ne ovat nähtävillä alapuolella olevasta kuvaajasta.

Lenovo Legion Phone Duelille toteutettu stressitesti.

Ensimmäisellä testauskerralla Legion Phone Duel -puhelimella saatiin AnTuTu-testissä korkeat 714 751 pistettä, ja toisen testauskerran jälkeen tulokset nousivat entuudestaan 716 148 pisteeseen. Huonoimmat pisteet saatiin viidennellä testauskerralla, jolloin tuloksena oli edelleen kiitettävät 708 008 pistettä. Suorituskyky laski parhaimman ja huonoimman tuloksen välillä vain vähän, eikä mitään suuria pudotuksia päästy näkemään.

Parhaimmillaan Legion Phone Duel -puhelimen suorituskyvystä katosi vain 1,14 prosenttia, joka on todella vakuuttava lukema. Tuoreimmissa Snapdragon 888 -järjestelmäpiiriin perustuvissa älypuhelimissa suorituskyvyn lasku samaisessa testissä on ollut 7-26 prosentin välillä, joten Snapdragon 865+ -järjestelmäpiiriin perustuva Legion Phone Duel pystyi pitämään suorituskyvyn tasaisena pidemmässäkin käytössä ongelmitta. Stressitestin aikana ei ollut myöskään havaittavissa suurempaa kuumenemista, vaikka toki pientä lämpenemistä oli havaittavissa.

Vakaa suorituskyky myös pidemmässä käytössä on todennäköisesti puhelimen jäähdytysjärjestelmän ansiosta. Lenovo on kertonut puhelimen sisällä olevan kaksoisnestejäähdytys, jonka pitäisi pitää laite viileänä myös tehokkaassa käytössä. Stressitestin perusteella jäähdytys toimii erinomaisesti, vaikka toimivuutta onkin muuten varsin vaikea todentaa.

5G on luonnollisesti osa Legion Phone Duel -älypuhelinta, sillä tehoista on vastaamassa Snapdragon 865+ -järjestelmäpiiri. Laitteessa on tuttu Snapdragon X55 -5G-modeemi, joka tarjoaa monipuoliset 5G-verkot niin standalone- kuin non-standalone-tekniikoillakin. Kehittyneen modeemin ansiosta puhelin tukee 5G-verkkoja nyt ja tulevaisuudessa. Teoreettisesti 5G-modeemi kykenee 7,5 Gbit/s latausnopeuksiin sub-6 GHz -taajuuksilla. Luonnollisesti modeemissa on tuki myös 2G-, 3G- ja 4G-tekniikoille. Snapdragon 865+ -järjestelmäpiiriin on yhdistetty siis täysin sama modeemi, joka nähtiin Snapdragon 865 -järjestelmäpiiriin pohjautuvissa puhelimissa.

Lenovo on saanut modeemiin tuen useille 5G-taajuusalueelle, jotka ovat n1, 3, 28, 38, 41, 77, 78 ja 79. Suomessa 5G-verkot pohjautuvat tällä hetkellä sub-6 GHz:n n78-taajuusalueeseen, mutta 5G-verkkojen laajentuessa Suomessa ja Euroopan tasolla saattaa uusia taajuusalueita tulla käyttöön. Tukea puhelimessa ei ole mmWave-5G-verkoille. Testijakson aikana 5G-verkkoja ei suuremmin puhelimessa päästy testaamaan.

Pelipainikkeilla ja loistavilla stereokaiuttimilla lisäpuhtia pelaamiseen

Lenovo Legion Phone Duelin yksi ominaisuuksista ovat kylkeen sijoitetut ultraäänipainikkeet, joilla voidaan ohjata pelejä pelikonsolin tapaisesti. Muutamat pelit tukevat ultraäänipainikkeita laukaisimina näytöllä perinteisesti oleville painikkeille muun muassa ajopeleissä tai taistelupeleissä. Painikkeet ovat olennainen osa pelipuhelimissa ja onkin hienoa, että myös Lenovo on ne ottanut mukaan kokonaisuuteen. Painikkeet eivät ole aivan yhtä monipuoliset kuin muutamissa muissa pelipuhelimissa, mutta ne ovat ainakin satunnaiseen pelailuun täysin riittävät.

Äänentoistossa Lenovo luottaa eteenpäin suunnattuihin stereokaiuttimiin, jotka tuottavat pelipuhelimen arvoista ääntä. Kaiuttimien kautta on mukava kuunnella musiikkia sekä myös äänenlaatu on mukavan täyteinen. Äänenlaatu on yksi parhaimmista, joita on puhelimissa koskaan nähty ja myös ääntä kaiuttimista lähtee paljon. Valitettavasti varsinaista kuulokeliitintä Lenovo ei puhelimeen ole saanut, vaikka mukana toimitetaankin kuulokeliitinadapteri. Myöskin langattomien Bluetooth-kuulokkeiden käyttäminen on miellyttävää, sillä Legion Phone Duel tukee Bluetooth 5.0 -yhteyttä sekä Qualcommin kehittyneitä tekniikoita, joita ovat aptX HD sekä aptX Adaptive.

Yksi pelipuhelimien keskiössä oleva ominaisuus on myös värinä ja nyt myös Legion Phone Duelin värinäpalaute on loistava. Jotkin yksittäiset pelit tukevat väripalautteen antamista ja parantavat pelikokemusta lähes todentuntuisella peliohjainvärinällä. Värinä ei ole halvan tuntuinen, vaan mukavan pehmeä ja täyteläinen, jollainen on nähty aikaisemmin monissa muissakin huippuluokan älypuhelimissa.

Akunkesto ja pakkastesti

Legion Phone Duelin sisuksiin on saatu 5000 milliampeeritunnin akku, joka on jaettu kahtia 2500 milliampeeritunnin akuiksi. Testijakson aikana akunkesto vaikutti puhelimessa hyvältä, mutta ei erinomaiselta. Akku kesti vaaditun yhden päivän aktiivisessa käytössä ja varmasti kevyemmällä käytöllä akun saisi kestämään myös selvästi pidempään. Myöskin raskaiden mobiilipelien pelaaminen puhelimessa nopeuttaa akun kulutusta ja aktiivisella pelaamisella akku loppuu varmasti jo puolessa päivässä.

Yksi suurimmista valttikorteista puhelimessa on Lenovon varsin erikoinen 90 watin latausjärjestelmä. Lenovon mukaan akun saa ladattua 10 minuutissa tyhjästä 50 prosentin varaustasoon ja 30 minuutissa täyteen. Kyseessä on siis yksi markkinoiden nopeimmista lataustekniikoista, joka on toteutettuna kahden USB-C-latausliittimen kautta. Puhelimen mukana tulee laturi, johon laitetaan kaksi USB-C-kaapelia, jotka voidaan yhdistää Legion Phone Duelin kahteen USB-C-liittimeen. Testijakson aikana luonnollisesti kokeilimme kuinka Lenovon lupauksen tehokkaan latauksen suhteen pitävät paikkansa ja tulokset testistä on nähtävillä alapuolella olevasta kuvaajasta.

Lenovo Legion Phone Duelin akun latausnopeus mukana tulevalla 90 watin pikalaturilla.

Lataustestin aikana puhelimen akku latautui 90 watin pikalatausta käytettäessä tyhjästä täyteen luvatussa 30 minuutissa. 10 minuutissa akkua on saatu ladattua 39 prosenttia, joten siinä aivan 50 prosentin lupaukseen ei päästy. 90 prosentin taso saavutettiin 26 minuutin kohdalla. Akun lataus on erittäin nopea jatkuvasti, mutta hidastuu hieman loppua kohden. Esimerkiksi ensimmäiset 10 prosenttia latautuivat vain 2,5 minuutissa ja viimeiset 10 prosenttia latautuivat 4 minuutissa.

Legion Phone Duel on yksi tämän hetken nopeimmin latautuvista puhelimista, ja kun ottaa vielä huomioon akun koon, on latausnopeus jopa päätä huimaava. Puhelinta pystytään lataamaan ainoastaan langallisesti, sillä Lenovo ei ole saanut mukaan tukea langattomalle lataukselle. Toki pelipuhelimessa langaton lataus ei ole mielestäni edes vaadittava ja nykyinen langallinen lataus on jo niin nopea, ettei muita latausvaihtoehtoja juurikaan kaivattaisikaan.

Testijakson aikana Legion Phone Duel laitettiin SuomiMobiilin tuttuun pakkastestiin. Testissä on tarkoitus testata kuinka hyvin älypuhelimet kestävät pakkasta. Laitoimme puhelimen pakastimeen ja katsoimme kuinka paljon 60 minuutin oleskelu -18 asteessa kulutti akkua. Testi suoritettiin kahdesti: ensimmäisellä kerralla puhelimen näytön ollessa kiinni sekä toisella kerralla videon toistuessa näytöllä.

Ensimmäisellä testauskerralla Legion Phone Duel laitettiin pelkiltään 60 minuutiksi -18 asteen pakkaseen näytön ollessa sammutettuna. Testin jälkeen puhelimesta ei ollut kulunut yhtään akkua, vaan akunvaraus oli edelleen 100 prosentissa. Pakkastestin jälkeen ei ollut havaittavissa näytön hyytelöitymistä AMOLED-tekniikan ansiosta, ja myös näytönalainen sormenjälkilukija toimi kylmänä täysin normaalisti. Lenovo oli myös mahdollistanut salaman käytön kuvattaessa ja pop-up-etukamera tuntui toimivan kuten normaalisti. Lenovo oli estänyt akun lataamiseen tuttuun tyyliin turvallisuussyistä.

Toisella testauskerralla puhelin laitettiin jälleen 100 prosentin akunvarauksessa 60 minuutiksi -18 asteen pakkaseen. Tällä kerralla Legion Phone Duelin näyttö oli päällä koko testin ajan ja toisti Full HD -tasoista videota. Tämän testin jälkeen akkua oli kulunut vain 2 prosenttia, eli varausta oli jäljellä 98 prosenttia. Akun kuluminen oli testissä erittäin vähäistä. Yleisesti tässä testissä akkua kuluu 5-15 prosenttia, joten vain 2 prosentin kuluminen akusta oli todella vähän. Myöskään toisen testauskerran aikana ei havaittu muita ongelmia, joita ei olisi havaittu jo ensimmäisessä testissä.

Pakkastestin perusteella Lenovo Legion Phone Duel kestää erinomaisesti Suomen kylmiä pakkaspäiviä. Millään osa-alueella ei ollut mitään huomautettavaa ja molempien testauskertojen aikana akun kuluminen oli erittäin vähäistä. Ainoa pakkasen aiheuttama ”ongelma” oli akun latauksen esto, mutta puhelin palautui normaaliksi muutamassa minuutissa huoneenlämmössä.

Kamerat

Kamerat eivät ole olleet koskaan pelipuhelimien tärkeimpiä ominaisuuksia, eikä ne ole nyt myöskään Legion Phone Duelin keskiössä. Puhelimen takaosaan Lenovo on asettanut kaksi kamerasensoria, jotka ovat 64 megapikselin pääkamera sekä 16 megapikselin ultralaajakulmakamera. Telekameraa tai turhia 2 megapikselin makrokameroita ei puhelimeen ole tuotu, vaan kamerajärjestelmä on varsin odotetulla tasolla. Lenovo on toteuttanut puhelimeen myös erikoisen kylkeen sijoitetun pop-up-etukameran, joka on tarkkuudeltaan 20 megapikseliä.

64 megapikselin pääkamera on kokonaisuudessaan hyvä kamera, joka tuottaa mukavaa jälkeä erityisesti hyvässä valaistuksessa. Oletusasetuksilla kuvat taltioituvat 16 megapikselin tasoisena, sillä Lenovo hyödyntää pikseleiden yhdistämistekniikkaa. Kuviin saadaan taltioitua varsin mukava dynaaminen alue, luonnolliset värit sekä tarkat yksityiskohdat. Lähempää kuvia tarkasteltaessa oli havaittavissa jokseenkin luokassaan enemmän rakisuutta sekä pehmeyttä. Heikossa valaisuksessa pääkameran kuvien laatu hieman heikkenee, mutta kamerasovelluksen erillisellä yö-kuvaustilalla saadaan parempia ja valoisempia kuvia.

Kokonaisuudessaan pääkameran kuvien laatu riittää varmasti suurimmalle osalle puhelimen kohdeyleisöstä, sillä kuvien laatu on hyvällä tasolla. Aivan huippuluokkaisesta kamerasta ei ole kyse, mutta kuvat ovat sen verran laadukkaita, että niitä kehtaa jakaa ensimerkiksi sosiaalisessa mediassa. Alapuolella on muutamia Legion Phone Duelin pääkameralla taltioituja kuvia.

16 megapikselin ultralaajakulmakameralla pystytään taltioimaan kuvia peräti 120 asteen kuvakentällä. Otollisissa kuvausolosuhteissa ultralaajakulmakameran kuvat ovat laadukkaita, vaikka lopputulos ei ole yhtä hyvä kuin pääkameralla. Kuvat ovat yksityiskohtaisia, mutta eivät yhtä tarkkoja. Lisäksi kuvissa on selvästi esillä reunojen pehmeys, joka johtuu kuvien automaattisesta vääristyksen korjauksesta. Alapuolella on muutamia Legion Phone Duelin ultralaajakulmakameralla taltioituja kuvia.

Huom. artikkelissa kuvat on pakattu, mutta täydessä resoluutiossa niitä voi tarkastella Google Drivesta.

Lenovo on toteuttanut Legion Phone Duelissa mielenkiintoisen etukameran pop-up-toteutuksen, joka löytyy laitteen oikeasta kyljestä. Lenovon idea etukameran kanssa on toteuttaa siitä paras mahdollinen kamera striimausta ajatellen. Etukamera on luonnollisessa sijainnissaan, kun puhelimella pelataan vaakatasossa. Pop-up-kameran pystyy aktivoimaan vain alle sekunnissa, joten toteutus on varsin nopea. Etukameran 20 megapikselin tarkkuuden ansiosta striimaus sekä selfieiden ottaminen on mukavaa, sillä kamera on varsin laadukas. Koska etukamera on suunnattu pääasiassa striimausta varten, niin se ei ole kaikista otollisin sijainti etukameralle sovelluksissa, joita käytetään pystysuunnassa.

Ohjelmiston osalta luvassa pettymyksiä

Vaikka teknisesti sekä rakenteeltaan Lenovo on pystynyt Legion Phone Duelista tekemään vaikuttavan pelipuhelimen, niin valitettavasti ohjelmisto on valtava pettymys. Puhelin julkaistiin viime vuonna Android 10 -käyttöjärjestelmällä, mikä on hyvin luonnollisista. Alkuvuoden mittaisen testijakson aikana Lenovo ei ole päivittänyt puhelinta kertaakaan, sillä edelleen arvostelun kirjoitushetkellä puhelimessa on Android 10 -käyttöjärjestelmäversio. Lisäksi puhelimen tuorein saatavilla ollut ohjelmistoversio pitää sisällään Googlen 1. elokuuta 2020 julkaisemat tietoturvakorjaukset.

Päivitettävyyden osalta Legion Phone Duel ei ole parhaimmasta päästä, sillä tietoturvapäivitykset ovat 8 kuukautta myöhässä. Lenovo ei ole antanut puhelimelle minkäänlaista päivityslupausta, mikä ei anna hyvää kuvaa puhelimen tulevista päivityksistä. Todennäköisesti jonkinlainen Android 11 -päivitys on tulossa, mutta kattavaa päivityslupausta ei kuitenkaan kannata odottaa.

Käyttöliittymä on Legion Phone Duel -puhelimessa varsin kustomoitu verrattuna puhtaaseen Androidiin. Pelihenkisyyttä on pyritty tuomaan pelihenkisillä tyyleillä, kuvakkeilla, taustakuvilla sekä äänillä. Lisäksi Lenovo on optimoinut käyttöliittymän käytettäväksi vaakatasossa, mikä näkyy muun muassa vaakatasoon kääntyvänä aloitusnäyttönä, optimoituna asetusvalikkona sekä Lenovon omina sovelluksina.

Lenovo on varustellut Legion Phone Duelin myös Legion Realm -sovelluksella, joka pitää keskiössä pelikokemuksen. Sovelluksessa on listattuna puhelimeen asennetut pelit ja sen kautta voidaan tarkistaa puhelimen näytön virkistystaajuus, lämpötila sekä yhteyksien vakaus. Pelissä yläosasta alas vedettävästä Legion Assistant -palkista on myös mahdollista ottaa näyttötallennus päälle, vaihtaa striimaustilaan sekä estää ilmoitukset ja puhelimet pelauksen aikana. Legion Realm -sovelluksessa on mahdollista lisäksi säätää laitteen kyljessä olevien ultraäänipainikkeiden tunnistusvoimakkuutta.

Käyttöliittymää Lenovo ei ole mielestäni viimeistellyt kovinkaan hyvin, vaikka yleinen käyttökokemus onkin kohtuullinen. Yksi ongelmista on mielestäni lokalisoinnin puute. Vaikka puhelin on asetettuna suomeksi, niin valitettavasti mukana on todella paljon englantia, mutta se tuskin on puhelimen kohderyhmälle suurikaan ongelma. Ohjelmiston osalta Legion Phone Duel ei ole lähelläkään esimerkiksi aikaisemmin testattuja Asuksen puhelimia, joissa on peliominaisuudet ja käyttöliittymä viimeistelty huolella. Lenovon toteutus pelipuhelimen ohjelmisto jätti varsin ristiriitaiset fiilikset, sillä yleisesti siinä ei ole suurempia ongelmia, mutta toisaalta hieman parempaa viimeistelyä voisi kaivata.

Yhteenveto

Teknisesti Lenovo on onnistunut mielestäni toteuttamaan todella mielenkiintoisen pelipuhelimen, joka ajaa asiansa juuri niin kuin on luvattu. Puhelimessa on paljon mielenkiintoisia toteutuksia sekä laadukas ulkoinen muotoilu, mutta suurin ongelma löytyy ohjelmistosta. Nykyisellä 999 euron hinnalla myynnissä on jo myös paljon parempia pelipuhelimia, joissa on viimeistellympi kokonaisuus. Nähtävästi Legion Phone Duelin hinta on kuitenkin tippumassa noin 600 euroon uuden mallin tullessa markkinoille, mikä tekee laitteesta houkuttelevamman.

Testijakson aikana itse tykästyin puhelimessa erityisesti mielenkiintoiseen ja pelihenkiseen rakenteeseen. Lisäksi Snapdragon 865+ -järjestelmäpiirin suorituskyky on edelleen erinomainen ja Legion Phone Duelin kohdalla suorituskyky oli myös erittäin vakaa pidemmässäkin käytössä. Puhelimessa on myös suuri 16 gigatavua RAM-muisti sekä huomattavat 512 gigatavua sisäistä tallennustilaa. Puhelimen näyttötoteutus osoittautui myös loistavaksi ja 144 hertsin virkistystaajuus tarjosi erinomaisen kokemuksen. Muita puhelimesta mieleen jääneitä vahvuuksia olivat muun muassa loistavat stereokaiuttimet, erittäin tehokas 90 watin pikalataus sekä kattava hieman erilainen myyntipakkaus.

Täydellisestä pelipuhelimesta ei valitettavasti ole kyse, sillä yksittäinen suurin heikkous on ohjelmisto. Lenovolta olisi toivonut hieman parempaa käyttöliittymän lokalisointia sekä viimeistelyä, jotta kokemus olisi ollut kilpailijoiden tasolla. Lisäksi Lenovo ei ole antanut puhelimella mitään päivityslupausta ja nykyisellään puhelimen ohjelmistoversio on jo todella vanha. Toinen huomioitava seikka on mielestäni se, että kyseessä on todella kookas ja painava puhelin. Legion Phone Duelissa on myös puutteita, joiksi voidaan luetella esimerkiksi IP-luokituksen puuttuminen sekä muistikorttipaikan ja kuulokeliittimen puuttumiset.

Suomessa Lenovo Legion Phone Duel tuli myyntiin jo vuoden 2020 puolella, mutta on edelleen varmasti loistava vaihtoehto, jos hakusessa on uusi pelipuhelin. Laite on saatavilla 12 + 256 gigatavun sekä 16 + 512 gigatavun muistivarianteissa 999 ja 1099 euron hintaan. Lenovo myy puhelinta kahdessa väriversiossa, jota ovat punainen Vengeance Red sekä sininen Blazing Blue. Molempien muistiversioiden jälleenmyyjät sekä edullisimmat hinnat löytyvät kootusti Hintaseuranta.fi -palvelun kautta alapuolella olevista linkeistä.

Lenovo Legion Phone Duel

7

SuomiMobiili testasi Lenovon ensimmäisen sukupolven Legion Phone Duel -pelipuhelimen, joka tarjoaa erinomaista suorituskykyä.

Hyvää
  • Tyylikäs pelihenkinen toteutus
  • Riittävä suorituskyky (Snapdragon 865+) ja 5G-yhteydet
  • 16 gigatavua RAM-muistia ja 512 Gt tallennustila
  • Erinomainen AMOLED-näyttö 144 hertsin virkistystaajuudella
  • Ultraäänipainikkeet helpottavat pelikokemusta
  • Loistavat stereokaiuttimet
  • Tehokas 90 watin pikalataus lataa akun täyteen 30 minuutissa
  • Kattava ja erilainen myyntipakkaus
Huonoa
  • Rakenteellisesti suuri ja varsin painava
  • Ei IP-luokituksen mukaisesti vedenkestävä
  • Ei muistikorttipaikkaa, kuulokeliitintä tai langatonta latausta
  • Huono päivitystuki
  • Heikko ohjelmiston optimointi
Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Arvostelut