ArvostelutSamsungYleinen

Testissä Samsung Galaxy S10 Lite – todellinen haastaja OnePlussalle

Samsung Galaxy S10 Lite

Samsung aloitti vuotensa julkaisemalla kiinalaisille kilpailijoilleen todellisen budjettiluokan lippulaivapuhelimen, joka osuu samaan rakoon Suomessakin esimerkiksi OnePlussan sekä Honorin kanssa. Uutuuspuhelin kantaa nimeä Galaxy S10 Lite ja kyseessä on myös korvaaja viime vuoden Galaxy S10e -puhelimelle. Samsung on rakentanut puhelimen huippuluokan tekniikoiden ympärille, mutta silti hinta on saatu painettua alle 700 euron, kun yhtiön todellisien lippulaivapuhelimien hinnat nousevat jo 1400 euroon.

Galaxy S10 Litessä on selviä rakenteellisia viitteitä niin Galaxy S20 -mallistoon kuin uusiin Galaxy A -malliston laitteisiin. Laadultaan laite asettuu näiden kahden malliston välimaastoon, mutta tekniikka on tuttua jo viime vuoden huippupuhelimista. Kameroiden osalta Galaxy S10 Lite ei kuitenkaan tarjoa huippuluokan ratkaisuja, vaan niissä Samsung luottaa enimmäkseen keskiluokan ratkaisuun. Samsung on tuonut Galaxy S10 Liteen kuitenkin suuren akun sekä erittäin nopean latauksen, joka on ollut myös Honorin ja OnePlussan yksi vahvuuksista viime vuosina.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Tässä artikkelissa tulemme tutustumaan Galaxy S10 Lite -puhelimeen siis parin viikon testijakson perusteella. Artikkelissa keskitytään erityisesti laitteen ulkoisen tuntuman tarkasteluun, teknisien toteutuksien tutkimiseen sekä kameroiden testaamiseen.

Tekniset tiedot
Samsung Galaxy S10 Lite (SM-G770F)
Mitat: 162.5 x 75.6 x 8.1 mm
Paino: 186 g
Rakenne: Alumiinikehys ja muovipinta takana / näyttöä suojaa lasi
Näyttö: 6.7 tuumaa Full HD+ (1080 x 2400) / Super AMOLED+ / 20:9-kuvasuhde / HDR10+
Suoritin: 8-ytiminen Snapdragon 855 (Adreno 640)
Muisti: 8 Gt RAM-muistia (LPDDR4X) / 128 Gt sisäistä tallennustilaa (UFS 2.1)
Takakamera: 48 MP pääkamera (f/2.0 / 26 mm / 1/2.0" / 0.8 µm / PDAF / Super Steady OIS) + 12 MP ultralaajakulmakamera (f/2.2 / 12 mm) + 5 MP makrokamera (f/2.4 / 25 mm / 1/5.0" / 1.12 µm) / LED-salama
Etukamera: 32 MP etukamera (f/2.2 / 25 mm/ 1/2.18" / 0.8 µm)
Akku: 4500 mAh (ei irrotettava)
Käyttöjärjestelmä: Android 10 + One UI 2.0 (1. tammikuuta 2020 tietoturva)
Muuta: Dual-SIM / 25W pikalataus (tuki 45W lataukselle) / Kasvojentunnistus
Liitännät: USB-C / USB 2.0 / NFC
Ääni: Yksi kaiutin/ Bluetooth 5.0 / aptX HD
Tunnistimet: valoisuustunnistin / etäisyystunnistin / kiihtyvyystunnistin / E-kompassi / gyroskooppi / sormenjälkilukija näytössä
Värit: Valkoinen / sininen ja musta
Hinta: 679 euroa

Myyntipakkaus

Samsung Galaxy S10 Liten myyntipakkauksen sisältö.

Samsung toimittaa Galaxy S10 Liten varsin perinteisessä myyntipakkauksessa, joka on ulkoisesti kuin muutkin Samsungin huippupuhelimien pakkauksen viime aikoina. Myyntipakkaus on ulkoisesti musta, jota korostaa kuitenkin hopeiset S10 Lite -logot. Pakkauksen yhdelle sivulle on myös listattuna puhelimen mallikoodi, väriversio, muistiversio sekä IMEI-tiedot.

Kun myyntipakkaus avataan ensimmäisenä esille tulee muoveihin kääritty Galaxy S10 Lite. Myyntipakkauksen kanteen Samsung on upottanut erillisen pahvitaskun, joka pitää sisällään muun muassa käyttöoppaan sekä SIM-korttiluukun avaustyökalun. Myyntipakkauksen pohjalta löytyy Samsungin musta 25 watin pikalaturi, USB-C-tyypin lataus- ja tiedonsiirtokaapeli sekä USB-C-nappikuulokkeet.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Galaxy S10 Liten myyntipakkaus on siis varsin perinteikäs ja mukana on kaikki käytön aloitukseen tarvittava. Sisällöltään pakkaus ei ole täysin identtinen, mitä on Samsungilta viime aikoina huippupuhelimissa nähty, vaan nyt sisältö on hieman karsitumpi. Kokonaisuudessaan myyntipakkaus ei tarjonnut mitään suurempia yllätyksiä.

Laatutuntuma ja ulkoiset huomiot

Rakenteellisesti Galaxy S10 Lite on hyvin lähellä Galaxy A -malliston uutuuslaitteita, mutta Samsung on kuitenkin halunnut erottautua hieman muun muassa premium-luokan materiaalivalinnoilla. Galaxy S10 Lite on valmistettu alumiinikehyksestä, mutta valitettavasti takaosaa ei ole valmistettu lasista. Samsung hyödyntää puhelimessa lasilta vaikuttavaa glastic-materiaalia, joka on todellisuudessa muovia. Samsung on joutunut siis hieman materiaaleista karsimaan, jotta Galaxy S10 Liten hinta on saatu painettua tarpeeksi alhaiseksi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Laatutuntuma on kuitenkin varsin miellyttävä ja glastic-takaosa tuntuu hyvältä, mutta ei kuitenkaan lasilta. Vaikka muovipinta on kiiltävä, niin se ei silti kerää normaaliin tapaan kovinkaan paljoa naarmuja. Galaxy S10 Liten takaosaan ilmestyi kulumajälkeä erityisesti takaosan alareunaan, joka on aina kosketuksessa esimerkiksi pöytään. Glastic-pinta on lasin tapaisesti todellinen sormenjälkimagneetti, ja lika näkyy hyvin helposti ainakin mustassa väriversiossa. Onneksi sormenjäljet saa helposti pyyhkimällä pois.

Galaxy S10 Liten alumiininen kehys antaa laitteelle premium-tuntumaa sekä jämäkkyyttä. Puhelinta väännellessä käsien välissä ei ollut havaittavissa minkäänlaista natinaa tai häiritsevää laaduttomuuden tuntumaa. Viime vuoden Galaxy S10 -malliston huippupuhelimista tuttua vedenkestävyyttä ei valitettavasti Galaxy S10 Lite -malliin ole enää saatu, joka kannattaa ottaa huomioon puhelinta harkittaessa. IP-luokituksen puuttumisen takia Galaxy S10 Liteä ei kannata altistaa ainakaan tahallisesti vedelle tai muille nesteille.

Samsung on ilmoittanut puhelimen virallisiksi mitoiksi 162,5 x 75,6 x 8,1 millimetriä ja painoksi 186 grammaa. Laite ei siis ole missään tapauksessa kovinkaan kompakti, vaan varsin suuri. Suuri koko johtuu puhelimen suuresta näyttöpaneelista, vaikka Samsung on onnistunut minimoimaan näytön kehykset. Painoa ei ole häiritsevän suuresti, vaan Galaxy S10 Lite on mitoiltaan ja painoltaan varsin sopusuhtainen kokonaisuus.

Etuosassa valtaa on pitämässä suuri näyttöpaneeli, joka peittää pinta-alasta noin 88 prosenttia. Näyttöä kiertää mukavan kapeat mustat kaistaleet, mutta näytön alareunaan on jätetty kuitenkin hieman paksumpi kaistale. Näytön yläreunaan on tehty reikä etukameraa varten, ja vastaava ratkaisu on nähty myös useissa muissa Samsungin uutuuspuhelimissa alkuvuoden aikana. Näytön yläpuolella on lisäksi puheluihin käytettävä kuuloke. Näyttöön Samsung on piilottanut valoisuuden- ja etäisyydentunnistimet sekä optisen sormenjälkilukijan, jotka eivät ole siis helposti nähtävissä.

Takaosastaan Galaxy S10 Lite muistuttaa hyvin vahvasti uusia Galaxy S20 -malliston puhelimia sekä tuoreita Galaxy A -malliston laitteita. Yhtäläisyyksiä ei ole siis havaittavissa ”oikeisiin” Galaxy S10 -malliston puhelimiin. Puhelimen takaosassa silmiin pistää ensimmäisenä suuri laatikkomainen kamera-alue, joka sijaitsee vasemmassa yläkulmassa. Kameroita on yhteensä kolme ja niiden rinnalla on yksi LED-salamavalo sekä teksti ”Super Steady OIS,” joka viittaa kameroiden hyvään vakautukseen. Kamera-alue ulkonee noin millimetrin verran muusta laitteen rungosta, minkä takia Galaxy S10 Lite pääsee hieman keikkumaan pöydällä käytettäessä. Laitteen takaosassa on lisäksi nähtävillä tuttu Samsungin logo.

Galaxy S10 Liten kaikki painikkeet ovat sijoitettuna oikeaan reunaan, jossa on siis käynnistyspainike sekä äänenvoimakkuuspainikkeet. Painikkeet ovat valmistettu muun rungon tapaisesti alumiinista ja niiden tuntuma on erittäin hyvä. Puhelimen vasemmassa kyljessä sijaitsee ainoastaan SIM-korttiluukku, johon on mahdollista asettaa kaksi nano-SIM-korttia tai vaihtoehtoisesti yksi nano-SIM-kortti ja muistikortti. Puhelimen yläreunaan on sijoitettu ainoastaan yksi mikrofoni, kun taasen alareunassa on USB-C-tyypin liitin, mikrofoni sekä kaiutin. Galaxy S10 Litessä ei ole siis enää perinteistä kuulokeliitintä, joka nähtiin kyllä muissa Galaxy S10 -malliston älypuhelimissa viime vuoden aikana.

Näyttö

Näyttö on yksi osa-alueista, johon Samsung on päättänyt panostaa toden teolla, sillä Galaxy S10 Lite on saanut Samsungin todellisien lippulaivapuhelimien näytöistä tuttuja tekniikoita. Samsung hyödyntää tuttua Infinity-O-näyttöratkaisua, joka pohjautuu AMOLED Plus -tekniikkaan. Itse näyttö on kooltaan 6,7 tuumaa ja tarkkuus yltää Full HD+ -tasolle. Näytössä on siis 2400 x 1080 pikselin tarkkuus, mikä tarkoittaa noin 394 pikseliä tuumaa kohden. Näytössä on myöskin 20:9-kuvasuhde sekä pyöristetyt kulmat. Näytön yksi vahvuuksista on myös huippupuhelimista tutuksi tullut tuki HDR10+ -toistolle.

Näytön yläreunasta löytyy etukameraa varten tehty reikä.

Galaxy S10 Liten näyttö on erittäin hyvä omassa hintapisteessään. AMOLED-tekniikka takaa miellyttävän tummat värit sekä yleinen värientoisto on hyvällä tasolla. Näytön tarkkuus on tarpeeksi hyvä, eikä yksittäisien pikseleiden havaitseminen ole paljain silmin mahdollista. Galaxy S10 Liten näytön katselukulmat ovat myös vakuuttavat, minkä lisäksi näytön yleinen käyttökokemus on miellyttävä. Näytön kirkkaus on mielestäni hyvällä tasolla ja kirkkaassa auringonpaisteessakin näytöstä sai hyvin selvää. Näytön kirkkaus voi yltää parhaimmillaan jopa yli 700 nitiin.

Jos näyttöä verrataan muun muassa Honorin kilpailijoihin, eli Honor 20 Pro -puhelimeen, niin Galaxy S10 Liten näyttö on selvästi parempi jo AMOLED-tekniikkansa ansiosta. Valitettavasti muun muassa OnePlus 7T:n näytölle ei Samsung pääse pärjäämään. Samsung hyödyntää 60 hertsin virkistystaajuutta, kun OnePlus on siirtynyt jo 90 hertsin virkistystaajuuteen. Galaxy S10 Liten näyttö asettuu siis Honor 20 Pron ja OnePlus 7T:n välimaastoon.

HDR10+ -tuki ei ole Galaxy S10 Litessä ainoastaan markkinointia varten tuotu lisä, vaan se toimii oikeasti. Muun muassa YouTube ja Netflix tukevat puhelimella HDR10-toistoa ilman ongelmia.

Tekniikka ja suorituskyky

Tekniikan osalta Samsung on ottanut käyttöön varsin harvinaisen ratkaisun, sillä Galaxy S10 Litessä hyödynnetään Qualcommin kehittämää Snapdragon 855 -järjestelmäpiiriä. Euroopan markkinoilla Samsung on yleisesti luottanut omaan Exynos-järjestelmäpiiriinsä, minkä takia Snapdragon 855 -järjestelmäpiirin näkeminen Galaxy S10 Litessä on erikoista.

Snapdragon 855 on valmistettu 7 nanometrin tekniikalla ja kyseessä on kahdeksanytiminen järjestelmäpiiri. Snapdragon 855 rakentuu yhdestä 2,84 GHz:n taajuudella hyrräävästä Kryo 485 -ytimestä, kolmesta 2,42 GHz:n taajuudella toimivasta samaisesta Kryo 485 -ytimestä sekä neljästä 1,8 GHz:n taajuudella hyrräävästä Kryo 485 -ytimestä. Grafiikkasuorittimen virkaa on hoitamassa Adreno 640. Snapdragon 855 -järjestelmäpiirin luvataan tarjoavan esimerkiksi 45 prosenttia nopeamman suorituskyvyn ja kuluttavan 20 prosenttia vähemmän virtaa kuin Snapdragon 845 -version. Lisäksi Adreno 640 tarjoaa 20 prosenttia paremman suorituskyvyn ja kuluttaa 30 prosenttia vähemmän virtaa kuin edeltäjänsä.

SIM-korttitelakka sijaitsee laitteen vasemmassa reunassa.

Samsung on laittanut Galaxy S10 Liteen mukavat 8 gigatavua tehokasta LPDDR4X RAM-muistia sekä 128 gigatavua sisäistä UFS 2.1 -tallennustilaa. Lisäksi Samsung on säilyttänyt erillisen muistikorttipaikan, jonka avulla puhelimen tallennustilaa voidaan laajentaa microSD-muistikortilla jopa yhden teratavun verran. On kuitenkin hyvä huomata, että muistikorttipaikka vaatii laitteen toisen SIM-korttipaikoista.

Suorituskykytesteissä Galaxy S10 Lite pärjää viime vuoden huippupuhelimien tapaisesti, eli on loistava vaihtoehto tässä suhteessa muun muassa OnePlus 7T- tai Honor 20 Pro -puhelimille. Ajoimme puhelimessa testijakson aikana läpi kaikki tutut suorituskykytestit, joissa pisteytykset ovat erinomaisia. Alapuolella olevassa taulukossa on mahdollista vertailla Galaxy S10 Liten saamia pisteitä viime vuonna julkaistun Snapdragon 855+ -järjestelmäpiiriin perustuvan OnePlus 7T -puhelimen sekä Kirin 980 -järjestelmäpiiriin perustuvan Honor 20 Pro -puhelimen saamiin pisteytyksiin samoissa suorituskykytesteissä.

Testitulokset
Samsung Galaxy S10 Lite (SD855) OnePlus 7T (SD855+) Honor 20 Pro (K980)
AnTuTu (V8): 441 542 pistettä 387 851 pistettä 291 920 pistettä
Geekbench 4 (single): 2588 pistettä 3646 pistettä 3116 pistettä
Geekbench 4 (multi): 8868 pistettä 10924 pistettä 9338 pistettä
Geekbench 5 (single): 419 pistettä 770 pistettä EI PISTEITÄ
Geekbench 5 (multi): 2113 pistettä 2697 pistettä EI PISTEITÄ
PCMark 2.0: 8991 pistettä 10 350 pistettä 7721 pistettä
3DMark Ice Storm Unlimited: 74 909 pistettä 69 041 pistettä 36 103 pistettä
3DMark Ice Storm Unlimited (graphics): 97 897 pistettä 116 737 pistettä 43 280 pistettä
3DMark Ice Storm Unlimited (physics): 41 117 pistettä 28 412 pistettä 22 844 pistettä
3DMark Slingshot Extreme: 5378 pistettä 6093 pistettä 2116 pistettä
3DMark Slingshot Extreme (graphics): 5936 pistettä 6976 pistettä 2064 pistettä
3DMark Slingshot Extreme (physics): 4047 pistettä 4223 pistettä 2319 pistettä

Huom. Mitä korkeammat pisteet, sitä tehokkaampi laite.

Suorituskykyä ei Galaxy S10 Litestä siis puutu ja kaikki sovellukset sekä raskaimmatkin pelit pyörivät puhelimessa ilman ongelmia. Päivittäisessä käytössä ei tullut vastaan ongelmia, jotka olivat johtuneet suorituskyvyn puutteesta.

Sormenjälkilukija on integroituna näyttöön.

Galaxy S10 Litessä äänentoistosta vastaan ainoastaan yksi kaiutin, joka sijaitsee laiteen alareunassa. Stereokaiuttimia ei laitteeseen ole siis saatu. Puheluihin käytettävä kuuloke sijaitsee näytön yläpuolella ja sen kautta puheluiden laatu on hyvällä tasolla. Valitettavasti muista Galaxy S10 -malliston puhelimista löytyvää 3,5 millimetrin kuulokeliitintä ei lite-versioon ole saatu. Puhelimessa on tyydyttävä siis Bluetooth 5.0 -yhteyden kautta äänentoistoon langattomien kuulokkeiden avulla.

Sormenjälkilukija puhelimessa on integroitu näyttöön ja Samsung hyödyntää optista näytönalaista lukijaa. Galaxy S10 Litessä on mielestäni yksi Samsungin nopeimmista näytönalaisista sormenjälkilukijoista, mutta valitettavasti OnePlussan tasolle ei päästä. Puhelimessa sormenjälkilukija on siis nopea, mutta myös varsin varma. Harvoin sormenjälkilukijan kanssa tuli vastaan ongelmia.

Akunkesto

Akunkestosta Galaxy S10 Lite -puhelimessa vastaa suuri 4500 milliampeeritunnin akku, joka on selvästi suurempi kuin missään muussa Galaxy S10 -malliston puhelimessa. Esimerkiksi Galaxy S10+ -mallissa Samsung tyytyy 4100 milliampeeritunnin akkuun. Kun Galaxy S10 Litessa suuri akku yhdistetään virtapihiin järjestelmäpiiriin, niin akunkestolta ei voi odottaa muuta kuin hyvää.

Samsung on itse luvannut puhelimelle jopa kahden päivän akunkeston, ja siihen on mahdollista varmasti päästä kevyemmällä käytöllä. Testijakson aikana puhelinta käytetiin kuitenkin monipuolisesti sekä varmasti keskivertoa ahkerammin, jonka takia Galaxy S10 Lite oli laitettava joka yö laturiin. Iltaisin akkua oli yleisesti noin 20-30 prosenttia, kun puhelinta oli käytetty päivän aikana muutamiin puheluihin, viestittelyyn, kuvaamiseen, videoiden katseluun sekä sosiaalisen median ahkeraan selailuun. Puhelimen akunkesto on kuitenkin hyvällä tasolla.

Samsung toimittaa puhelimen mukana oletuksena 25 watin pikalaturin, mutta puhelin tukee myöskin vielä tehokkaampaa 45 watin pikalatausta. Samsung on luvannut Galaxy S10 Liten akunkestävän jopa koko päivän, jos akkua lataa 30 minuutin ajan.

Testijakson aikana testasimme luonnollisesti pitävätkö Samsungin mainospuheet paikkansa. Testasimme latausnopeuden mukana toimitetulla 25 watin pikalaturilla, joka antoi hämmästyttävän hyviä tuloksia, jotka ovat nähtävillä alapuolella olevasta kuvaajasta.

Samsung Galaxy S10 Liten akun latausnopeus mukana toimitettavalla pikalaturilla.

Kuvaajasta nähdään, että Galaxy S10 Liten suuri 4500 milliampeeritunnin akku latautuu tyhjästä täyteen vain 65 minuutissa, mikä on erittäin hyvä suoritus. Kaaviosta voidaan nähdä puolessa tunnissa akkua tulevan noin 60 prosenttia ja 90 prosentin varaus tavoitetaan alle 50 minuutissa. Latausteho hidastuu hieman loppua kohden, mutta ei kuitenkaan odotettua suurimmin. Vastaavia tuloksia ei nähty viime vuonna testatuissa Galaxy S10 -malliston puhelimissa, joten Samsung on tuonut nyt lite-versioon selvästi tuoreempaa tekniikkaa. Esimerkiksi Galaxy S10+ -puhelimen akun latautumiseen kului huimat 100 minuuttia.

Valitettavasti emme päässeet testaamaan Samsungin omaa 45 watin pikalatausta Galaxy S10 Liten kanssa, joten emme saaneet käsitystä 25 watin ja 45 watin latureiden eroavaisuuksista.

Pakkastesti

Testijakson aikana testasimme tuttuun tapaan myöskin Samsung Galaxy S10 Liten pakkaskestävyyden. Testissä on tarkoitus testata kuinka hyvin puhelimet kestävät pakkasta. Laitoimme puhelimen pakastimeen ja katsoimme kuinka paljon 60 minuutin oleskelu -18 asteessa kulutti akkua. Testi suoritettiin kahdesti: ensimmäisellä kerralla puhelimen näytön ollessa kiinni sekä toisella kerralla videon toistuessa näytöllä.

Ensimmäisellä testauskerralla Galaxy S10 Lite laitettiin pelkiltään 60 minuutiksi -18 asteen pakkaseen näytön ollessa sammutettuna. Testin jälkeen puhelimesta oli kulunut jopa 9 prosenttia akkua, eli akun varaus oli tippunut 91 prosenttiin. Akun kuluminen oli yllättävän suurta, sillä yleisesti tämän testi jälkeen akkua ei ole kulunut yhtään tai vain pari prosenttia. Pakkanen ei tuottanut suuria ongelmia puhelimen käyttöön, ja näyttö ei muuttunut hyytelömäiseksi AMOLED-tekniikan ansiosta. Laitteen näytön alainen sormenjälkilukija tuntui toimivan normaalisti, mutta akun lataaminen oli estetty, minkä lisäksi salaman käyttäminen kamerassa ei ollut mahdollista jääkylmänä.

Toisella testauskerralla puhelin laitettiin jälleen 100 prosentin akunvarauksessa 60 minuutiksi -18 asteen pakkaseen. Tällä kerralla puhelimen näyttö oli päällä koko testin ajan ja toisti Full HD -tasoista videota. Tämän testin jälkeen akkua oli kulunut huimat 28 prosenttia ja akunvaraus oli siis enää 72 prosenttia. Myös toisen testauskerran jälkeen oli havaittavissa samat ongelmat kuin ensimmäiselläkin testauskerralla.

Pakkastesti osoitti, että Galaxy S10 Lite ei ole ykkösvaihtoehto, jos hakusessa on pakkasta kestävä älypuhelin. Akun kuluminen molemmilla testauskerroilla oli verrattain erittäin suurta, sillä yleisesti akkua kuluu ensimmäisessä testissä vain pari prosenttia ja toisessa testissä 10-15 prosenttia. Pakkastesti ei kuitenkaan tuottanut Galaxy S10 Litessä muita ongelmia kuin akun suuremman kulumisen.

Kamerat

Kameroiden osalta Samsung on pyrkinyt tuottamaan hyvän kokonaisuuden, mutta valitettavasti ominaisuuksien suhteen Samsung ei pääse haastamaan pahimpia kilpailijoitaan. Kameroita Galaxy S10 Liten takaosaan on saatu kolme kappaletta, mutta huippuluokan kameraratkaisuun ei valitettavasti päästä käsiksi. Kolmoiskamera rakentuu 48 megapikselin pääkamerasta, 12 megapikselin ultralaajakulmakamerasta sekä 5 megapikselin makrokamerasta. Muun muassa Honorin ja OnePlussan tuoreimmista huippupuhelimista löytyvää telekameraa ei ole Galaxy S10 Liteen saatu.

48 megapikselin pääkamerassa Samsung hyödyntää tuttua pikseleiden yhdistämistekniikkaa, eli neljä pikseliä yhdistetään yhdeksi paremmaksi pikseliksi, jolloin oletusarvoisesti taltioidaan vain 12 megapikselin kuvia. Pääkamerassa on f/2.0-aukko, 26 mm polttoväli, 1/2,0” kennokoko, 0,8 µm pikselikoko, vaiheentunnistava automaattitarkennus sekä optinen kuvanvakain (OIS). 12 megapikselin ultralaajakulmakamerassa on kerrottu olevan f/2.2-aukko sekä 12 mm polttoväli. 5 megapikselin makrokamerassa on taasen f/2.4-aukko, 25 mm polttoväli, 1/5,0” kennokoko sekä 1,12 µm pikselikoko.

Galaxy S10 Liten kolmoiskamera lyhyesti:

  • 48 MP pääkamera (f/2.0-aukko, 26 mm, 1/2,0”, 0,8 µm, PDAF, Super Steady OIS)
  • 12 MP ultralaajakulmakamera (f/2.2-aukko, 12 mm)
  • 5 MP makrokamera (f/2.4-aukko, 25 mm, 1/5,0”, 1,12µm)

Huom. artikkelissa kuvat on pakattu, mutta täydessä resoluutiossa niitä voi tarkastella Google Drivesta.

Pääkameralla taltioidaan siis 12 megapikselin kuvia, mutta myöskin 48 megapikselin kuvat ovat mahdollisia valitsemalla kamerasovelluksesta kuvasuhteeksi 3:4H. Testien perusteella kovin suurta eroa ei löydy 12 ja 48 megapikselin kuvien väliltä, joten näiden eroavaisuuksiin ei tulla tässä artikkelissa suuremmin tutustumaan. 12 megapikselin kuvat ovat monessa tilanteessa erinomaisia, eikä Galaxy S10 Liten pääkamera pääse kovin pahasti pettämään edes haastavissa kuvaustilanteissa.

Hyvässä valaistuksessa otetuissa kuvissa värit taltioituvat usein miellyttävän realistisina sekä dynaaminen alue on hyvä. Kuvat eivät ole kuitenkin aivan sillä tasolla, mitä budjetti luokan huippupuhelimelta voisi odottaa, jos verrataan esimerkiksi Honorin ja OnePlussan puhelimien kameroihin samassa hintaluokassa. Yleisellä tasolla kuvat ovat kuitenkin käyttökelpoisia sekä riittävän tarkkoja. Heikommassa valaistuksessa Galaxy S10 Liten pääkamera on yllättävän hyvä. Hämärässä otetuissa kuvissa on hyvin yksityiskohtia, mutta pehmeys lisääntyy silti selvästi. Heikossa valaistuksessa värien taltiointi ei ole parhaimmasta päästä, sillä kuvista tulee usein erikoisen haaleita. Alapuolella on muutamia kuvia, jotka on taltioitu Galaxy S10 Liten pääkameralla.

Toinen Galaxy S10 Liten tärkeimmistä kameroista on 12 megapikselin tasoinen ultralaajakulmakamera. Kameralla on mahdollista taltioida 123 asteen laajuisia kuvia, joten kuviin saadaan selvästi pääkameraa enemmän sisältöä. Ultralaajakulmakameroiden haaste on aina ollut kuvien heikko laatu, ja myöskään Galaxy S10 Litessä ei luonnollisestikaan päästä pääkameran kuvien tasolle. Värit taltioituvat kuviin luonnollisesti, mutta ongelmana on kuvien pehmeys sekä huomattava rakeisuus. Myöskään yksityiskohtia ei ole samalla tavalla kuin pääkameran kuvissa. Alapuolella on muutamia kuvia, jotka on otettu ultralaajakulmakameralla.

5 megapikselin kolmannella kameralla Galaxy S10 Litellä pystytään taltioimaan viimeisen vuoden sisällä suosituksi nousseita makrokuvia. Yleisesti makrokamerat ovat olleet varsin surkeita 2 megapikselin tasoisia, mutta nyt Samsung on halunnut panostaa ominaisuuteen hieman enemmän. 5 megapikselin makrokuvat ovat yllättävän hyviä, vaikka kameralla on myös omat rajoitteensa. Makrokuvissa on mukavasti yksityiskohtia ja värit ovat hyvinkin luonnollisia. Valitettavasti makrokamerassa ei kuitenkaan ole automaattitarkennusta, ja kuvista tulee tarkkoja vain, jos etäisyys kuvattavaan kohteeseen on minimissään 4 senttimetriä. Alapuolella on muutamia kuvia, jotka on otettu Galaxy S10 Liten erillisen makrokameran avustuksella.

Videokuvausta ei valitettavasti lyhyen testijakson aikana päästy suuremmin Galaxy S10 Litellä testailemaan. Puhelimen pääkameran pystyy tuttuun 4K 30 fps -videokuvaukseen, jolloin videokuvauksen laatu on pikaisien testien perusteella hyvää. Galaxy S10 Litessä on myös Super Steady OIS -optinen kuvanvakautus, joka avustaa muun muassa 4K-videoiden vakaana pysymistä. Optinen kuvanvakautus toimii puhelimessa yllättävän hyvin. Ultralaajakulmakamerallakin on mahdollista taltioida 4K-laatuista videota, joka tekee Galaxy S10 Litestä yhden harvoista, jossa ultralaajakulmakamera pystyy hyvään videokuvaukseen.

Etukamera

Etukameran tarkkuus puhelimessa on huimat 32 megapikseliä, joka takaa hyvät selfie-kuvat. Normaalissa kuvaustilanteessa kamera kuitenkin yhdistää neljä pikseliä yhdeksi, jolloin kuvan tarkkuus on vain 8 megapikseliä. Etukamera taltioi kuviin värit luonnollisesti ja yksityiskohtia löytyy paljon. Lisäksi heikommassa valaistuksessa Galaxy S10 Lite tarjoaa niin sanotun näyttösalaman, jonka avustuksella kuviin saadaan hieman enemmän valoa.

Kamerasovellus on Galaxy S10 Litessä samanlainen kuin muissakin Samsungin huippupuhelimissa. Sovelluksen päänäkymässä on karusellimainen ominaisuusvalitsin, jossa on mahdollista vaihdella valo- ja videokuvaustilojen välillä. Kamerasovelluksessa on myös pikapainikkeet muun muassa asetuksille, salamalle ja kuvasuhteelle. Päänäkymässä on myös yksinkertaista vaihtaa puhelimen pääkameran ja ultralaajakulmakameran välillä.

Luonnollisesti Galaxy S10 Liten mukana on myös monipuolinen manuaalikuvaustila, jossa on mahdollisuus säätää ISO-arvoa, valotusaikaa, tarkennusta, värisävyjä, valkotasapainoa sekä valoisuuden korjausta. Samsung antaa manuaalitilassa siis varsin mukavasti asetuksia suoraan käyttäjälle, jotta kuvista saisi hieman parempia kuin automaattiasetuksilla. Alapuolella on muutama kuvakaappaus kamerasovelluksesta.

Käyttöjärjestelmä

Koska Galaxy S10 Lite on vasta hiljattain saapunut myyntiin Suomessa, niin luonnollisesti Samsung toimittaa puhelimen Googlen tuoreimmalla Android 10 -käyttöjärjestelmällä. Lisäksi Android 10:n päällä hyrrää Samsungin oma One UI 2 -käyttöliittymä, joka on vastaava kuin muissakin Samsungin tuoreimmissa älypuhelimissa.

Testijakson lopussa Galaxy S10 Liten tuorein tarjolla ollut päivitys toi mukanaan Googlen 1. tammikuuta 2020 julkaisemat Androidin tietoturvakorjaukset. Ainakin siis aluksi Samsung on pystynyt pitämään tietoturvan ajan tasaisena, vaikka päivitystahti hidastuu todennäköisesti nopeasti. Koska kyseessä on Samsungilta täysin uuden kategorian huippupuhelin, niin todennäköisesti Galaxy S10 Lite tulee samaan myös seuraan suuremman Android 11 -päivityksen vielä vuoden lopussa tai vaihtoehtoisesti vuoden 2021 alkupuolella.

Samsungin One UI -käyttöliittymän tarkoituksena on auttaa käyttäjää keskittymään tärkeisiin asioihin. Erityisesti uusittu käyttöliittymä on silmällä pitäen kehitetty tekemään yhden käden käytöstä sujuvampaa ja mukavampaa. Käyttöliittymän minimalistinen muotoilu helpottaa asioiden hoitamista poistamalla ruudulta ylimääräisen sälän, mikä helpottaa keskittymään olennaiseen. Katsottava sisältö näytetään ruudun yläosassa, ja kaikki toiminnot on sijoitettu näytön alaosaan, joten puhelimen käyttö onnistuu nopeasti peukalotuntumalla.

Testijakson aikana vastaan ei tullut huomattavia ongelmia One UI 2 -käyttöliittymän kanssa, vaan kaikki ominaisuudet sekä sovellukset toimivat kuten pitäisikin. One UI on nähty jo useimmissa Samsungin puhelimissa ja juurikaan Galaxy S10 Litelle suunnattuja ominaisuuksia tai asetuksia ei ole ohjelmistopuolelle saatu.

Yhteenveto

Samsung on rakentanut Galaxy S10 Liten erityisesti kilpailemaan Suomen markkinoilla OnePlussan ja Honorin puhelimien kanssa. Kun uutuuspuhelinta verrataan pahimpiin kilpailijoihinsa, niin valitettavasti Samsung ei monella osa-alueella pääse samalle tasolle. Kokonaisuutena Galaxy S10 Lite on kuitenkin erinomainen paketti, ja erityisesti Samsungin puhelimista tykkääville kuluttajille on nyt tarjolla huippuluokan ominaisuuksia lompakkoystävällisemmässä muodossa.

Testijakson perusteella tykästyin Galaxy S10 Litessä erityisesti jämäkkään rakenteeseen, joka oli myös yleisilmeeltään laadukas. Valitettavasti muovinen takaosa tiputtaa hieman laatutuntumaa, mutta glastic-muovi oli materiaalina kuitenkin miellyttävän oloinen. Puhelimen näyttö oli huippuluokkaa, minkä lisäksi suorituskyky oli Snapdragon 855 -järjestelmäpiirin ansiosta erinomainen. Samsung on panostanut akun suuruuteen sekä nopeaan pikalataukseen, mitkä ovat yhdet Galaxy S10 Liten parhaimmista ominaisuuksista. Henkilökohtaisesti tykästyin myös nopeaan sormenjälkilukijaan sekä Android 10:n päällä sulavasti toimivaan One UI 2 -käyttöliittymään.

Valitettavasti Galaxy S10 Litestä löytyy myös muutamia heikkouksia sekä puutteita. Puhelimessa ei ole esimerkiksi muista Galaxy S10 -malleista löytyvää langatonta latausta, vedenkestävyyttä tai kuulokeliitintä. Lisäksi SuomiMobiilin testeissä puhelimen pakkaskestävyys osoittautui todella heikoksi. Myöskään Galaxy S10 Liten kamerat eivät pääse ominaisuuksiltaan samalle tasolle muun muassa OnePlussan tai Honorin kanssa.

Suomessa uusi Galaxy S10 Lite maksaa 679 euroa, ja saatavilla on kaksi väriversiota, jotka ovat musta ja valkoinen. Puhelimesta on olemassa myöskin sininen väriversio, mutta se ei ole vielä Suomessa saapunut myyntiin kovinkaan laajasti. Samsung tarjoaa uutuuspuhelimesta Suomessa ainoastaan 8 + 128 gigatavun versiota, vaikka laitteesta on olemassa myös 6 + 128 gigatavun versio.

Samsung Galaxy S10 Lite -puhelinta tarjoavat jälleenmyyjät sekä edullisimmat hinnat löytyvät kootusti Hintaseuranta.fi -palvelun kautta.

Samsung Galaxy S10 Lite

8

Samsung Galaxy S10 Lite on vastus OnePlussan huippupuhelimille. SuomiMobiilin testissä Galaxy S10 Lite oli parin viikon ajan.

Hyvää
  • Laadukas sekä jämäkkä tuntuma
  • Erinomainen näyttö + HDR10+ -tuki
  • Kyvykäs Snapdragon 855 -järjestelmäpiiri
  • Mukavat 8 Gt RAM ja 128 Gt tallennustilaa
  • Hyvä akunkesto ja erittäin nopea pikalataus
  • Perushyvät kamerat
  • 4K-videokuvaus mahdollista myös ultralaajakulmakameralla
  • Nopea optinen sormenjälkilukija
  • Ajantasainen Android 10
Huonoa
  • Takaosan ”lasi” onkin muovia (varauksin)
  • Ei langatonta latausta
  • Ei IP-luokitusta
  • Heikko pakkaskestävyys
  • Kilpailijoitaan yksipuolisempi kameratoteutus (ei telekameraa)
  • Ei stereokaiuttimia, eikä 3.5 mm kuulokeliitintä
Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Arvostelut