TwitterYleinen

Twitter saa kauan kaivatun ominaisuuden – julkaisujen muokkaamisesta joutuu maksamaan

Twitteriin on käyttäjien toimesta toivottu pitkän aikaa mahdollisuutta muokata Twiittejä jälkikäteen. Twitter on tänään ilmoittanut, että twiittien muokkaaminen on ollut testissä yhtiön sisällä jonkin aikaa ja testiä ollaan lähiviikkojen aikana laajentamassa suuremmalle joukolle, jotta ominaisuuden kaikki mahdolliset ongelmat saadaan esille ja tarvittaessa korjattua. Twitter kertoo, että vaikka käyttäjä ei olisikaan osana testiryhmää, näkee hän silti, mikäli twiittiä on muokattu.

Twiitin julkaisun jälkeen käyttäjä voi muokata twiittiään vapaasti 30 minuutin ajan. Mikäli twiittiä on muokattu, näkevät muut käyttäjät kellonajan, jolloin twiittiin on tehty viimeksi muutoksia. Muut käyttäjät pääsevät myös katsomaan muokatun twiitin kaikki aiemmat versiot, myös twiitin alkuperäisen muodon.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Tältä Twiitin muokkaus näyttäytyy muille käyttäjille.

Twitterin kuluttajatuotteiden johtaja Jay Sullivan kertoi alkuvuodesta, että twiittien muokkaamismahdollisuus on ylivoimaisesti toivotuin uudistus käyttäjien keskuudessa. Yhtiön entinen toimitusjohtaja Jack Dorsey kertoi vuonna 2020, että Twitteriin tuskin koskaan tulee mahdollisuutta muokata Twiittejä.

Twiittien muokkaus on osa Twitter Blue -palvelua, jonka käyttäjä saa aktivoitua viiden dollarin hintaan. Kyseinen palvelu on tällä hetkellä saatavilla ainoastaan Yhdysvalloissa, Kanadassa, Uudessa-Seelannissa ja Australiassa. Muokkaustoiminnon myötä voisi kuitenkin olettaa, että palvelu laajenee huomattavasti myöhemmin.

Lähde: Twitterin Blogipostaus

Kommentoi

Lisää aiheesta:Twitter