NokiaVivoYleinen

Vivo vetäytyy Saksan markkinoilta – kiinalaisyritys ei halua maksaa Nokian patenteista

Kuva: Vivo

Huhtikuussa Saksan Mannheimin käräjäoikeus teki Nokian hyväksi päätöksen kiinalaista älypuhelinvalmistajaa Vivoa vastaan. Vivo on osa kiinalaista BBK Electronics -yritystä, johon kuuluvat myös Oppo, Realme, OnePlus ja iQOO. Vivon tuotteet ovat nyt päätynyt myyntikieltoon Saksassa ja yritys on ilmoittanut vetäytyvänsä maasta.

Jo huhtikuussa tehdyn päätöksen aikaan Vivo kertoi aloittaneensa valmistelut myynti- ja markkinointitoimintansa keskeyttämiseksi Saksassa siltä varalta, että Nokia panee täytäntöön käräjäoikeuden antaman kieltomääräyksen. Vivon virallisen Saksan sivuston mukaan yhtiö on touko-kesäkuun vaihteessa luopunut Saksan markkinoista.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Ilmoitus Vivon virallisilla Saksan sivuilla.

Etusivulla olevassa suuressa ilmoituksessa kerrotaan, että tuotteet eivät ole enää saatavilla Saksassa, mutta nykyiset käyttäjät saavat edelleen asiakaspalvelua sekä ohjelmistopäivityksiä.

”Tällä hetkellä Vivo-tuotteita ei valitettavasti ole saatavilla Saksassa. Tämän takia saksalaisilta verkkosivuillamme ei ole saatavilla tuotetietoja. Jos käytät Vivo-tuotetta, voit jatkossakin luottaa asiakaspalveluumme. Saat myös jatkossa ohjelmistopäivityksiä”, kerrotaan Vivon ilmoituksessa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Samalla Vivo on myös päivittänyt aikaisempaa tiedotettaan. Yhtiö kertoo kunnioittavansa immateriaalioikeuksia ja kertoo, että Nokian kanssa ei ole vielä päästy sopimukseen. Vivo uskoo, että Nokia ei ole vielä täyttänyt velvollisuuttaa tarjota lisenssejä reiluilla, kohtuullisilla ja syrjimättömillä ehdoilla.

”Olemme pettyneitä Mannheimin käräjäoikeuden 6.4.2023 antamiin ensimmäisen oikeusasteen tuomioihin, ja Nokian täytäntöönpanon johdosta olemme keskeyttäneet kyseisten tuotteiden myynnin ja markkinoinnin Saksassa. Olemme valittaneet päätöksistä ja tarkastelemme muita vaihtoehtoja. Sillä välin jatkamme tiivistä yhteyttä Nokian kanssa saattaaksemme lisenssineuvottelut päätökseen FRAND-ehtojen mukaisesti”, kerrotaan Vivon tiedotteessa.

Vivon mukaan muutoksella ei ole vaikutusta liiketoimintaan Saksan ulkopuolella.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Tuomiot koskevat 4G-standardin patentin väärinkäyttöä, sillä Vivo ei ole ollut halukas maksamaan Nokian vaatimia korvauksia. Vastaavasta syystä myös Oppolle annettiin tuomio viime vuonna. Ensisijaisesti tämän kiellon ja sen täytäntöönpanon vuoksi Oppo ja OnePlus vetäytyivät Saksan markkinoilta, eikä yhtiö ole vielä palannut takaisin. Nyt myös Vivolla on sama kohtalo.

Nokia on tänään kommentoinut Yicai Global -sivustolle, että suomalaisyritys ei halua nähdä, että Vivo poistuu Saksan markkinoilta. Nokia kertoo olevansa avoin ystävällisille neuvotteluille. Nokia neuvotteli lisenssin uusimisesta Vivon kanssa ennen kuin aikaisempi sopimus päättyi joulukuun 2021 lopussa. Nokian mukaan reilu ja kohtuullinen tarjous hylättiin Vivon toimesta.

Tietojen mukaan Nokia on vaatinut jokaisesta patenttia käyttävästä puhelimesta 3,21 dollarin lisenssimaksua (2,99€). Aikaisemmin muun muassa Oppo on kertonut maksujen olevan liian korkeita, jonka takia puhelinvalmistajat eivät voi tehdä voittoa noudattamalla Nokian ehtoja. Huawein on kerrottu veloittavan 2,5 dollaria (2,33€) jokaisesta yhtiön 5G-patentteja käyttävästä puhelimesta.

Lähde: Vivo 1, 2, Yicaiglobal.com

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Nokia