HonorYleinen

Vuotokuvat paljastavat uuden Honor X8 -puhelimen – ei tarjoa 5G-yhteyksiä

Honor X8 / Kuva: Winfuture.de

Honor järjestää 28. helmikuuta ainakin uusien Magic 4 -sarjan älypuhelimien julkaisun MWC 2022 -messujen yhteydessä. Tilaisuudessa saatetaan nähdä myös muita tuotteita, joista yksi on nyt mahdollisesti paljastunut. Tiedoistaan tunnettu saksalaissivusto Winfuture.de on julkaissut tarkkoja kuvia sekä tietoja Honor X8 -puhelimesta.

Honor X8 tulee tietojen mukaan olemaan globaaleille markkinoille suunnattu versio Kiinassa jo aikaisemmin julkaistusta Honor X30i -puhelimesta. Uutuuspuhelimen kerrotaan asettuvan noin 200 euroon, mutta laitteessa ei ole silti 5G-yhteyksiä. Honor tulee luottamaan 4G-tukeen, kuten viime vuonna esitellyssä Honor 50 Lite -puhelimessa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Vuotokuvien mukaan Honor X8 -puhelimen takaosassa olisi neliömäinen kamera-alue, jossa on neljä kamerasensoria ja LED-salama. Puhelimen etuosassa on yllättävän kapeilla kehyksillä varusteltu näyttöpaneeli, jonka yläreunassa on etukameraa varten tehty reikä. Oikeassa kyljessä on virta- ja äänenvoimakkuuspainikkeet, ja virtapainikkeessa on nähtävästi sormenjälkilukija.

Honor X8 -puhelimen kerrotaan saavan ARM-pohjaisen järjestelmäpiirin, mutta tarkkaa mallia ei ole tiedossa. Puhelimessa on kuitenkin 6 gigatavua RAM-muistia sekä 128 gigatavua sisäistä tallennustilaa. Nähtävästi Honor ei tule tarjoamaan puhelimessa muistikorttipaikkaa, vaikka kyseessä on edullisemman hintapisteen laite.

Laitteen näytön kerrotaan olevan 6,7 tuumaa ja se perustuu LCD-tekniikkaan. Näytössä on Full HD+ -tarkkuus, mutta muita tietoja ei siitä ole vuotanut. Etuosan kameran pitäisi olla 16 megapikselin tasoinen. Takaosan neloiskamera koostunee 64 megapikselin pääkamerasta, 5 megapikselin ultralaajakulmakamerasta, 2 megapikselin syvyyskamerasta sekä 2 megapikselin makrokamerasta.

Akunkesto tulee olemaan 4000 milliampeeritunnin akun varassa ja sitä ladataan USB-C-liittimen kautta. Puhelimessa ei ole tietojen mukaan NFC-tukea. Honor X8:n paksuus on vain 7,5 millimetriä ja käyttöjärjestelmänä ilmoitetaan olevan edelleen Android 11.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Tarjolle pitäisi olla tulossa kolme väriversiota, jotka ovat sininen, hopea ja musta.

Lähde: Winfuture.de

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Honor