WhatsAppYleinen

WhatsApp väitetysti massiivisen tietomurron kohteena – lähes 500 miljoonan käyttäjän tietoja kaupataan verkossa

WhatsAppin logo

Maailman suosituin viestintäpalvelu WhatsApp on hiljattain ollut massiivisen tietovuodon kohteena, väittää Cybernews-niminen sivusto. Palvelusta on onnistuttu väitetysti viemään jopa 480 miljoonan käyttäjän nimi- ja puhelinnumerotiedot. Sivuston mukaan vuodettuja tietoja kaupitellaan pimeän verkon hakkerifoorumeilla.

Suomalaisia puhelinnumeroita listauksessa väitetään olevan vajaat 1,4 miljoonaa kappaletta. Eniten vuodettuja numeroita on Egyptistä, Yhdysvalloista ja Italiasta. Mahdollinen vuoto on tapahtunut todennäköisesti marraskuun aikana. Tiedoista koostettu tietokanta sisältää käyttäjätietoja 84 maasta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Meta itse on ampunut väitteet tietomurrosta alas ja sanonut, ettei yhtiö ole nähnyt todisteita murrosta. Metalta kerrotaan, että yhtiö ottaa väitteet kuitenkin vakavasti ja tapauksia on alettu tutkimaan tarkemmin. Meta kertoo asiasta lisää, kun tutkinnat on saatu maaliin.

Meta muistuttaa, että sivustolla olevat puhelinnumerot voivat olla peräisin muualtakin kuin tietomurrosta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Cybernews-sivuston raportin mukaan Yhdysvaltalaisten numeroita ja nimiä sisältävää kokonaisuutta myytäisiin foorumeilla 7000 dollarin hinnalla, kun Iso-Britannian tietokokonaisuudesta joutuu maksamaan 2500 dollaria ja Saksalaisten tiedoista 2000 dollaria.

Suurin riski vuodetuissa ja eteenpäin hämäräsivuilla myydyissä tiedoissa on mahdolliset kohdistetut kalasteluviestit. Niiden avulla käyttäjä pyritään saamaan tekaistuille sivustoille, joiden avulla esimerkiksi käyttäjän Google-tilin tietoja koitetaan viedä. Meta kertoi tiedotteessan, että käyttäjät voivat ilmoittaa epäilyttävät viestit yhtiölle. Meta myös muistuttaa, että epäilyttäviä linkkejä ei koskaan tule painaa eikä henkilökohtaisia tietoja tule jakaa tuntemattomien kanssa.

Lähde: Cybernews

Kommentoi

Lisää aiheesta:WhatsApp