ArvostelutXiaomiYleinen

Arvostelussa Xiaomi 13 – ilahduttavan kompakti huippupuhelin

Xiaomi 13

Xiaomi 13 -mallistosta on jo aikaisemmin SuomiMobiilissa testattu kärkimalli Xiaomi 13 Pro, mutta nyt on aika tarkastella myös Xiaomi 13 -perusmallia. Xiaomi on pyrkinyt tuomaan samoja ominaisuuksia hieman kompaktimpaan pakettiin, ja kameroiden kanssa tehdään yhteistyötä Leican kanssa.

Uutuuspuhelimessa on tasainen OLED-näyttöpaneeli, 50 megapikselin kolmoiskamera sekä Snapdragon 8 Gen 2 -järjestelmäpiiri. Xiaomi 13 pitää sisällään myös 4500 milliampeeritunnin kokoisen akun, jota voidaan ladata 67 watin teholla. Puhelimeen Xiaomi on saanut myös IP68-luokituksen mukaisen pölyn- ja vedenkestävyyden.

Suomessa Xiaomi 13 on tuotu myyntiin 8 + 256 gigatavun muistiversiossa ja suositushinta on 999 euroa. Puhelimesta on tarjolla kaksi väriversiota, jotka ovat musta ja vihreä. Puhelimen varsinainen myynti alkoi maaliskuun 2023 alkupuolella.

Tässä arvostelussa tulemme tarkastelemaan Xiaomi 13 -puhelinta kattavasti rakenteen, teknisien ominaisuuksien, kameroiden sekä käyttökokemuksen kannalta. Lisäksi testijakson aikana toteutimme puhelimelle tutut pakkas-, lataus- ja stressitestit, jotka käydään artikkelissa läpi. Alapuolella on vielä listaus puhelimen tärkeimmistä teknisistä tiedoista.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Tekniset tiedot
Xiaomi 13 (2211133G)
Mitat: 152.8 x 71.5 x 7.98 mm
Paino: 189 g
Rakenne: Alumiinikehys / Gorilla Glass 5 -lasipinnat
Näyttö: 6.36 tuumaa / Full HD+ (2400 x 1080) / 20:9-kuvasuhde / AMOLED / 120 Hz / HDR10+ / Dolby Vision / 1900 nitiä
Järjestelmäpiiri: 8-ytiminen Snapdragon 8 Gen 2 (1x 3.19 GHz Cortex X3 & 2x 2.8 GHz Cortex-A710 & 2x 2.8 GHz Cortex-A715 & 3x 2.0 GHz Cortex-A510)
Grafiikkasuoritin: Adreno 740
Muisti: 8 Gt RAM-muistia [LPDDR5X]/ 256 Gt sisäistä tallennustilaa [UFS 4.0]
Takakamera: 50 MP pääkamera (Sony IMX989 / f/1.8 / 23 mm / 1/1.49" / 1.0 µm / PDAF / OIS) + 12 MP ultralaajakulmakamera (ISOCELL JN1 / f/2.2 / 15mm / 1/3.06" / 1.12 µm / 120 asteen kuvakenttä) + 10 MP telekamera (ISOCELL JN1 / f/2.0 / 75 mm / 1/3.75" / 1.0 µm / PDAF / OIS / 3.2x optinen zoom) + kaksois-LED-salama
Etukamera: 32 MP etukamera (OmniVision OV32C / f/2.0 / 22 mm / 1/3.13" / 0.7 µm / FF)
Akku: 4500 mAh (ei irrotettava)
Lataus: Langallinen 67watin lataus / 50 watin langaton lataus / 10 watin käänteinen langaton lataus
Käyttöjärjestelmä: Android 13 + MIUI 14 (sisältää Googlen palvelut)
Päivityslupaus: 3 vuotta Android-versiopäivityksiä ja 5 vuotta tietoturvapäivityksiä
Muuta: Dual-SIM / 5G-tuki (SA ja NSA)
Liitännät: USB-C / USB 2.0 / NFC
Ääni: Bluetooth 5.3 / aptX HD / stereokaiuttimet
Tunnistimet: valoisuustunnistin / etäisyystunnistin / kiihtyvyystunnistin / E-kompassi / gyroskooppi / sormenjälkilukija näytössä
Värit: Musta / vihreä
Hinta: 999 € (8 + 256Gt)

Myyntipakkaus

Xiaomi 13 -puhelimen myyntipakkaus ja sen sisältö.

Xiaomi toimittaa uuden Xiaomi 13:n valkoisessa myyntipakkauksessa, jota koristaa Xiaomin ja Leican logot sekä muita perustietoja. Pakkauksen yhdellä sivulla on myös mainittuna puhelimen mallinimen lisäksi, muisti- ja väriversiot, sekä IMEI-tiedot.

Myyntipakkausta avattaessa ensimmäisenä esille tulee Xiaomin logolla koristeltu pienempi pahvitasku, joka pitää sisällään metallisen SIM-korttiluukun avaustyökalun, käyttöoppaan sekä pehmeämuovisen suojakuoren. Pahvitaskun alapuolelta löytyy itse Xiaomi 13 -älypuhelin, joka on suojattu paperikääreellä. Myyntipakkauksen pohjalla on myös Xiaomin tehokas 67 watin pikalaturi sekä USB-C-tyypin lataus- ja tiedonsiirtokaapeli.

Xiaomi 13 -puhelimen mukana toimitetaan siis kaikki, mitä Xiaomilta voikin odottaa. Sisältö on melko laaja verrattuna moniin kilpailijoihin, mutta itse olen tyytyväinen siihen, että mukana tulee suojakuori sekä pikalaturi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Laatutuntuma ja ulkoiset huomiot

Xiaomi 13 eroaa selvästi aikaisemmin testatun Xiaomi 13 Pron muotoilusta, sillä nyt Xiaomi on lähtenyt tuomaan mukaan kulmikkuutta sekä tasaisia pintoja. Valmistusmateriaalit ovat pysyneet edelleen premium-tasolla. Xiaomi 13 on tuotu saataville kahdessa väriversiossa, jotka ovat musta sekä vihreä.

Muotoilun osalta Xiaomi on lähtenyt hakemaan hieman iPhone-fiilistä, joka ei ole mielestäni yhtään huono asia. Alumiinikehys on tasainen ja samalla lasipinnat ovat lähes yhtä tasaiset. Isovelimallista tutut pyöristykset ovat saaneet nyt kokonaan lähteä. Xiaomin mukaan puhelimen takaosassa on 2,5D-lasipinta, joka kaartuu hyvin vähän reunoilta kohti kehystä. Xiaomi 13:n kaikissa väriversioissa takalasi on viimeistelty kiiltäväpintaiseksi, joten mattapintaa ei ole tällä kertaa tarjolla.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Henkilökohtaisesti suosisin enemmän mattapintaista lasia, sillä se ei keräisi samalla tavalla sormenjälkiä, eikä naarmuuntuisi yhtä herkästi. Xiaomi 13:n takaosassa näkyy selvästi sormenjäljet, mutta onneksi ne saa helposti pois likaa hylkivän pinnoitteen ansiosta. Merkittäviä naarmuja ei saatu takapintaan testijakson aikana. Etuosassa on Gorilla Glass 5 -lasipinta näyttöä suojaamassa, johon ei myöskään testijakson aikana saatu kuin pieniä hiusnaarmuja. Xiaomi on säästellyt tällä kertaa lasista, sillä käytössä on vanhemman sukupolven Gorilla Glass, vaikka uudempiakin olisi tarjolla.

Henkilökohtaisesti tykkään Xiaomi 13:n tarjoamasta hieman kompaktimmasta muotoilusta, sillä nykypäivänä suurin osa puhelimista on melkoisia halkoja. Kulmikkuus ja tasaiset pinnat eivät myöskään häiritse liikaa tässä kokoluokassa. Xiaomi on myös saanut käsituntumaa paremmaksi pienillä pyöristyksillä, joten teräviä kulmia tai saumoja ei ole havaittavissa. Xiaomi 13:n lasipinnat yhdistyvät myös erittäin tarkasti alumiinikehykseen.

Xiaomi 13 ei ole mikään markkinoiden kompaktein, mutta ei mikään jättiläinenkään. Xiaomi on ilmoittanut puhelimen virallisiksi mitoiksi 152,8 x 71,5 x 7,98 millimetriä, joten laite on myös mukavan ohut. Painoa on saatu 189 grammaa, joka on ymmärrettävissä suhteutettuna laitteen rakenteeseen.

Laadukkaiden materiaalien ansiosta Xiaomi 13 on myös todella jämäkkä laite, eikä puhelin pääse käsien välissä taipumaan. Puhelinta taivuteltaessa on kuitenkin kuultavissa pientä natinaa puhelimen sisältä. Tätä ei kuitenkaan huomaa jos laitetta käyttää normaalisti, joten suuresta ongelmasta ei ole kyse.

Testiin saatu vihreä väriversio myös hieman yllätti, sillä se on sävyltään selvästi ”kalpeampi” kuin tuotekuvissa. Perusvalaistuksessa väriversio sävähtää enemmän vaalean harmaaseen kuin vihreään. Henkilökohtaisesti olisin halunnut nähdä hieman kirkkaamman vihreän sävyn.

Xiaomi 13 on varusteltu isovelimallinsa tavoin vedenkestävyydellä, joka vielä edeltäjästä puuttui. Xiaomi 13 on IP68-luokiteltu, joka tarkoittaa laitteen kestävän upotuksen veteen 1,5 metrin syvyyteen 30 minuutin ajaksi. Vedenkestävyys on vaadittu ominaisuus lippulaivapuhelimissa, joten on hienoa nähdä se Xiaomin uutuudessa. Vaikka puhelimia ei ole ikinä suositeltavaa käyttää vedessä, niin IP68-luokituksen mukainen pölyn- ja vedenkestävyys tuo mukanaan turvaa. Vettä ei tarvitse pelätä, sillä puhelimen ei pitäisi siitä hajota. Xiaomin takuu ei kuitenkaan kata mitään nesteen aiheuttamia vaurioita.

Vaikka Xiaomi hyödyntää etuosassa tasaista näyttöpaneelia, niin mukaan on saatu miellyttävästi premium-ilmettä. Näytön kehykset ovat kauttaaltaan symmetriset ja erittäin kapeat. Näyttö peittää pinta-alasta hieman yli 90 prosenttia, joka on hyvä saavutus. Näytön yläreunaan Xiaomi 13:ssa on laitettu keskitetysti etukamera ja puheluihin käytettävä kaiutin löytyy pienestä rakosestaan näyttölasin ja alumiinikehyksen välistä. Valoisuuden- ja etäisyydentunnistimet on integroitu näyttöön. Xiaomi 13:n näytön alareunassa on myös optinen sormenjälkilukija.

Xiaomi 13:n takaosassa on isovelimallista tuttu neliömäinen kamera-alue, joka ulkonee hieman muusta rungosta. Tämän takia puhelin pääsee keikkumaan sitä pöydällä käytettäessä. Kamera-alue on nyt kuitenkin pienempi, mutta siinä on edelleen kolme kameraa, kaksois-LED-salamavalo, Leican logo sekä teksti ”VARIO-SUMMICRON 1:1.8-2.2/15-75 ASPH.”. Puhelimen takaosassa on myös nähtävillä Xiaomin logo sekä muita vaadittuja merkintöjä pienellä präntillä.

Puhelimen oikeassa kyljessä on perinteikkääseen tyyliin virta- ja äänenvoimakkuuspainikkeet, mutta vasemman kyljen Xiaomi on jättänyt kokonaan tyhjäksi. Painikkeet ovat valmistettu kehyksen mukaisesti alumiinista ja niiden tuntuma on erinomainen. Xiaomi 13:n yläreunassa on kaksi mikrofonia, infrapunasensori sekä reikä kaiutinta varten. Laitteen alareunaan on asetettuna toinen kaiutin, mikrofoni, USB-C-tyypin latausliitin sekä SIM-korttiluukku. Xiaomi 13 -puhelimeen on mahdollista asettaa kaksi nano-SIM-korttia, mutta muistikorttipaikkaa ei löydy.

Näyttö

Näytön osalta Xiaomi 13 tuo lippulaivapuhelimiin hieman erilaisen lähestymistavan, sillä Xiaomi on pyrkinyt pitämään näytön kompaktina sekä tasaisena. Näyttö on kooltaan 6,36 tuumaa ja se perustuu AMOLED-tekniikkaan. Näyttö tarjoaa Full HD+ -tarkkuuden, joka tarkoittaa 2400 x 1080 pikseliä, joka tekee 414 pikseliä tuumaa kohden. Näytössä on myös tuttu 20:9-kuvasuhde, korkea 120 hertsin virkistystaajuus sekä HDR10+- ja Dolby Vision -tuki.

Kirkkauteen Xiaomi on tehnyt suurimmat päivitykset, sillä Xiaomi 13:n näyttö tarjoaa isovelimallista tutuksi tulleen 1900 nitin maksimikirkkauden. Kyseiseen kirkkauteen päästään vain harvoissa tilanteissa automaattisella kirkkaudella, mutta yleisesti kyseessä on kaikista kirkkain näyttö Android-puhelimissa. Testijakson aikana kirkkauden kanssa ei havaittu minkäänlaisia ongelmia, vaan luettavuus oli hyvä myös auringonvalossa.

Xiaomi 13:n näytön tarkkuudesta on hieman karsittu, mutta Full HD+ -tarkkuus riittää ainakin itselleni erinomaisesti. Kuluttamani sisältö näytti riittävän tarkalta puhelimen näytöllä, enkä jäänyt kaipaamaan tarkempaa. AMOLED-tekniikan ansiosta Xiaomi 13:n näyttö toistaa myös värit todella hyvin ja musta on oikeasta mustaa. Näyttö toistaa värit oletusasetuksilla ainakin omaan silmääni loistavasti, joten näytön väriasetuksiin ei tarvinnut testijakson aikana kajota.

Näyttö ei valitettavasti tarjoa LTPO-tekniikkaa, vaan tarjolla on normaalimpi 120 hertsin virkistystaajuus. Puhelimen käyttäjät voivat valita 60 tai 120 hertsin virkistystaajuuden väliltä ja automaattisessa tilassa puhelin käyttää 120 hertsin virkistystaajuutta vain tarvittaessa, hyödyntäen 60 tai 90 hertsiä muissa tilanteissa. 120 hertsin virkistystaajuus tekee kuitenkin kokemuksesta todella sulavan ja näytön käyttäminen on miellyttävää.

Xiaomi 13:n näytössä on myös tuttuun huippuluokan tyyliin tuki HDR10- ja HDR10+ -toistolle, joten näytöltä voidaan tarkastella laadukasta HDR-sisältöä. Näyttö tukee myös kehittynyttä Dolby Vision -tekniikkaa. Xiaomi 13 tarjoaa lisäksi Widevine L1 -sertifikaatin, joten laadukkaan sisällön toistaminen on mahdollista myös monissa suoratoistopalveluissa. Esimerkiksi Netflixissä on mahdollista maksimissaan toistamisen Full HD -tarkkuudella sekä HDR10- ja Dolby Vision -tekniikoilla.

Monet huippupuhelimet perustuvat usein kaartuviin näyttöihin, joten Xiaomi 13:n tasainen näyttö tarjoaa mukavan vaihtoehdon sellaista kaipaaville. Itse olin erittäin tyytyväinen näytön tarjoamaan kokemukseen ja erityisesti kapeat kehykset olivat mieleeni. Näytössä on perusasiat kunnossa, vaikka kaikilta osin kehittyneimmästä paneelista ei puhutakaan.

Näyttöä varten Xiaomi on tuonut mukaan monipuoliset asetukset, joilla näyttöä on mahdollista säätää oman mielen mukaisesti. Asetuksista on mahdollista vaihtaa näytön värejä kolmen oletusasetuksen väliltä (eloisa, kyllästetty, alkuperäinen väri), mutta lisäasetuksien kautta on mahdollista ottaa käyttöön myös erilaisia väritiloja, kuten sRGB. Lisäksi Xiaomi antaa mahdollisuuden säätää RGB-väritilaa, HSV-väritilaa sekä kontrastia ja gammaa oman mielen mukaisesti. Värilämpötilaakin on mahdollista säätää erillisestä väriympyrästä.

Näyttöä varten Xiaomi on toteuttanut myös muita asetuksia, jotka pohjautuvat tekoälyyn. Esimerkiksi AI HDR -asetus käsittelee videot HDR-tehosteilla, jotta yksityiskohtia saadaan näkyviin enemmän. AI-kuvaparannustilassa saadaan korostettua kuvien kohteita säätämällä dynaamisesti näytön tehosteita. Xiaomi 13 tukee myös Always-on-display-toimintoa, joten suljetulle näytölle saadaan helposti kellonaika ja ilmoituskuvakkeet. Xiaomi tarjoaa myös monipuolisesti erilaisia teemoja ja kellotyylejä, joilla käyttäjät voivat personoida kokemusta omakseen.

Tekniikka ja suorituskyky

Perustekniikaltaan Xiaomi 13 on samanlainen kuin isovelimallinsa Xiaomi 13 Pro, mutta myös pitkälti samanlainen kuin muutkin tämän hetken lippulaivapuhelimet. Xiaomi hyödyntää laitteessa Qualcommin tämän hetken uusinta huippusuorituskyvyn tarjoavaa Snapdragon 8 Gen 2 -järjestelmäpiiriä. Samaa järjestelmäpiiriä ovat hyödyntäneet Xiaomin lisäksi myös OnePlus ja Motorola. Kyse on siis yhdestä tämän hetken tehokkaimmasta järjestelmäpiiristä, joita Android-puhelimissa voi olla.

Snapdragon 8 Gen 2 on valmistettu päivitetyllä TSMC:n 4 nanometrin prosessilla. Järjestelmäpiiri koostuu kahdeksasta ytimestä, jotka pohjautuvat ARMv9-tekniikkaan. Tehokkain ydin on Cortex-X3-ydin, joka toimii 3,19 GHz:n kellotaajuudella. Lisäksi järjestelmäpiirissä on kaksi 2,8 GHz:n taajuudella toimivaa Cortex-A715 -ydintä sekä kaksi myös 2,8 GHz:n kellotaajuudella toimivaa Cortex-A710-ydintä. Kolme muuta ydintä toimivat 2,0 GHz:n taajuudella ja perustuvat Cortex-A510-versioon.

Grafiikkaprosessorina toimii aikaisempaakin tehokkaampi Adreno 740, ja tuettuna pitäisi olla muun muassa laitteistotason säteenseuranta parempien grafiikoiden tarjoamiseksi. Grafiikkaprosessorin pitäisi tarjota jopa 25 prosenttia parempi suorituskyky sekä 45 prosenttia parempi energiatehokkuus. Ytimien suorituskyky on parantunut 35 prosentilla

Suomessa Xiaomi 13 on tuotu myyntiin yhdessä muistiversiossa, jossa on 8 gigatavua RAM-muistia sekä 256 gigatavua sisäistä tallennustilaa. Xiaomi hyödyntää puhelimessa markkinoiden tuoreimpia tekniikoita, sillä RAM-muisti perustuu LPDDR5X-versioon ja tallennustila vastaavasti UFS 4.0 -versioon. Esimerkiksi uusi UFS-tallennustila tarjoaa tuplasti nopeamman lukunopeuden (2,1 Gt/s vs. 4.2 Gt/s)  ja kirjoitusnopeus on vieläkin suurempi (1,2 Gt/s vs. 2,8 Gt/s). Muistikorttipaikkaa Xiaomi ei ole uutuuspuhelimeen saanut, vaan käyttäjien on luotettava tarjolla olevaan tallennustilaan.

Ajoimme puhelimessa testijakson aikana läpi tutut suorituskykytestit, joissa päästiin odotettuihin tuloksiin. Xiaomi 13 kulkee aivan isoveljensä jalanjäljissä, mutta haastaa pahimmat kilpailijansa. Xiaomi 13:n tulokset ylittivät monessa tilanteessa OnePlus 11 -puhelimen, mutta myös Motorola Edge 40 Pron. Alapuolella olevasta taulukosta pystyy vertaamaan puhelimien saamia tuloksia keskenään. Kaikissa on sama Snapdragon 8 Gen 2 -järjestelmäpiiri.

Testitulokset
XIaomi 13 (SD8G2) OnePlus 11 (SD8G2) Motorola Edge 40 Pro (SD8G2)
AnTuTu (V8): 1 265 730 pistettä 1 081 422 pistettä 1 184 299 pistettä
Geekbench 5 (single): 1482 pistettä 1172 pistettä 1466 pistettä
Geekbench 5 (multi): 5094 pistettä 4690 pistettä 4549 pistettä
PCMark 2.0: 14 423 pistettä 10 480 pistettä 13 214 pistettä
3DMark Wild Life Extreme: 2 977 pistettä 3553 pistettä 3536pistettä
Mitä korkeammat pisteet sitä suorituskykyisempi laite. *Testi ei ollut käytettävissä puhelimella tai sitä ei ole testattu.

Snapdragon 8 Gen 2 on yksi tämän hetken suorituskykyisimmistä järjestelmäpiireistä, joka tulee hyvin selväksi Xiaomi 13 -puhelimessa ajetuista suorituskykytesteistä. Suorituskyky ei tule loppumaan puhelimessa edes raskaiden pelien kohdalla. On kuitenkin hyvä muistaa, että suorituskykytestien tuloksia ei kannata katsoa aivan liian tarkasti, sillä ne eivät kerro toimivuutta todellisissa käyttöympäristöissä. Suorituskykytesteissä puhelimet laitetaan äärirajoille, mikä ei vastaa peruskäyttöä.

Xiaomi 13 tuntui kuitenkin koko testijakson ajan toimivan erinomaisesti, eikä vastaan tullut suorituskyvystä johtuvia ongelmia. Sovellukset aukesivat erittäin nopeasti ja raskaatkin pelit tuntuivat toimivan ongelmitta. Xiaomi 13 asettuu suorituskyvyn osalta markkinoiden kärkikastiin.

Xiaomi 13 -puhelimelle toteutettiin myös tuttu stressitesti, jonka tarkoituksena on paljastaa, kuinka vakaana suorituskyky pysyy pidemmässä käytössä. Vaikka suorituskyky riittää varmasti ongelmitta, useille on tärkeää tietää miten puhelimen suorituskyky säilyy esimerkiksi pelattaessa pitkiä aikoja. Stressitestissä ajoimme puhelimessa läpi AnTuTu-suorituskykytestin peräjälkeen yhteensä viisi kertaa.

Xiaomi 13 -puhelimelle toteutettu stressitesti.

Ensimmäisellä testauskerralla Xiaomi 13 -puhelimella päästiin AnTuTu-testissä huimaan 1 262 907 pisteeseen, jonka jälkeen päästiin vieläkin parempaan tulokseen. Toisella testauskerralla noustiin yllättäen 1 265 730 pisteeseen. Xiaomi 13 tuntui suorituskyvyn osalta tekevän sahaavaa liikettä, mutta heikoin tulos saatiin viidennellä testauskerralla. Tällöin päästiin 1 245 814 pisteen tasolle.

Kokonaisuudessaan suorituskyvystä katosi noin 20 000 pistettä, joka tarkoittaa ainoastaan -1,57 prosentin laskua. Kyseessä on jopa vakuuttavampi lukema kuin Xiaomi 13 Prossa, jossa suorituskyvyn laskua havaittiin vain -3,05 prosentin verran. Xiaomi 13 pystyy pitämään suorituskyky vielä paremmin yllä, joka oli jopa erikoista. Xiaomi 13:n päihittäessä isovelimallinsa, niin samalla se päihittää kaikki muutkin tämän vuoden huippupuhelimet. Esimerkiksi OnePlus 11 -puhelimessa vastaava lukema oli -9,68 prosenttia.

Snapdragon 8 Gen 2 -järjestelmäpiirin on tiedetty tällä kertaa olevan selvästi edeltäjiään parempi lämmön kanssa, mutta Xiaomi on selvästi onnistunut myös puhelimensa jäähdytyksen kanssa. Xiaomi ei ole kovinkaan yksityiskohtaisesti kertonut laitteen jäähdytysjärjestelmästä, vaan Xiaomi 13:n sisällä kerrotaan olevan ”superiso höyrykammio” sekä monitasoinen grafeenikalvo.

Tulokset stressitestissä olivat hyviä, mutta yllättäviä laitteen lämpenemisen takia. Xiaomi 13 pääsi nimittäin lämpenemään selvästi kauttaaltaan. Puhelin jopa ilmoitti kesken suorituskykytestien tekemisen ylikuumenemisesta. Tästä huolimatta suorituskyky pysyi yllättävän tasaisena, vaikka usein tällaisissa tilanteista suorituskyvyssä nähdään selvä notkahdus. Todennäköisesti Xiaomin jäähdytysjärjestelmä sai lämmön johdettua pois järjestelmäpiiriltä tehokkaasti, joten se ei vaikuttanut merkittävästi suorituskykyyn.

Yhteyksien osalta Xiaomi 13 -puhelimessa ei havaittu mitään merkittäviä ongelmia. 5G-yhteydet toimivat ainakin Elisan verkoissa hyvin, ja nopeudet olivat odotetulla tasolla. Xiaomi 13 -puhelimeen on saatu tuki myös eSIM-kortille, joka korvaa tarvittaessa laitteen toisen fyysisen SIM-korttipaikan. Suomessa eSIM-tuki löytyy kolmelle suurimmalle operaattorille, jotka ovat Elisa, DNA sekä Telia.

Xiaomi 13 -puhelimessa on lisäksi Wi-Fi 6E -tuki sekä jo valmiiksi tuki Wi-Fi 7 -standardille. Värinäpalaute oli puhelimessa hyvällä tasolla, vaikka ei mikään kaikista jämäkin ollutkaan. Värinä tuntui toisinaan ”pintapuoliselta”, ja itse olisin kaivannut siihen hieman enemmän voimakkuutta.

Muuta tekniikasta

Sormenjälkilukijan Xiaomi on integroinut jälleen näytön alareunaan ja Xiaomi luottaa edelleen optiseen toteutukseen. Xiaomi 13:n kohdalla sormenjälkilukija on asetettuna aivan näytön alareunaan, joka ei ole mielestäni paras sijainti. Sormenjälkilukija saisi olla hieman korkeammalla, jotta käyttäminen olisi luonnollisempaa.

Sormenjälkilukijan osalta Xiaomi 13:lla ei ole tarjolla mitään suurempia yllätyksiä, sillä aikaisemminkin Xiaomin puhelimien näytönalaiset sormenjälkilukijat ovat olleet erinomaisia. Testijakson aikana myös Xiaomi 13:n sormenjälkilukijan todettiin olevan nopea ja luotettava.

Xiaomi tarjoilee sormenjälkilukijassa myös edeltäjästä tutuksi tulleen ominaisuuden. Sormenjälkilukijaa voidaan käyttää sykkeen mittaamiseen. Mitään todellista käyttöä ominaisuudelle ei ole, mutta Xiaomi on tuonut asetuksien erityisominaisuudet-valikkoon mahdollisuuden tarkistaa oman sykkeen sormenjälkilukijalla.

Äänentoistosta on vastaamassa stereokaiuttimet, jotka ovat melko perinteiset huippuluokan älypuhelimissa. Puhelimen pääkaiuttimena toimii alareunasta löytyvä kaiutin, jonka kaverina hyödynnetään yläreunassa olevaa puheluihin suunnattua kuuloketta.

Kaiuttimet tuottavat hyvän äänenlaadun, jossa ei ole suuremmin valittamista. Toki markkinoiden parhaimpia puhelinkaiuttimia ei Xiaomi 13 tarjoa, mutta ne riittävät suurimpaan osaan tilanteista. Kaiuttimien kautta pystyy kuuntelemaan musiikkia, mutta itse ainakin käyttäisin ennemmin kuulokkeita. Elokuvia ja videoita ajatellen kaiuttimet ovat riittävät. Kaiuttimet tukevat myös Dolby Atmos -ratkaisua.

Kuulokeliitintä Xiaomi 13 -puhelimessa ei ole, mutta käyttäjät voivat yhdistää langalliset kuulokkeet erikseen ostettavan kuulokeadapterin avulla. Xiaomi on panostanut langattomien kuulokkeiden ääneen, sillä puhelin tukee Bluetooth 5.3 -standardia sekä tarjoaa myös Qualcommin laadukkaita tekniikoita, kuten aptX HD:n ja aptX Adaptiven. Testijakson aikana useat erilaiset langattomat kuulokkeet toimivat loistavasti Xiaomi 13:n kanssa.

Xiaomi ei ole luopunut tutusta infrapunalähettimestä, vaan sellainen löytyy Xiaomi 13:n yläreunasta. Infrapunalähettimen ansiosta puhelinta pystyy käyttämään kaukosäätimenä Mi Remote -sovelluksen ansiosta. Ominaisuus on kätevä, sillä suoraan puhelimella voi ohjata perinteistä televisiota tai muita kauko-ohjattavia kodinlaitteita. Kaikille infrapunalähettimestä ei ole suurta hyötyä, mutta jos sitä oppii käyttämään, niin siitä saa kaiken hyödyn irti.

Akunkesto ja lataus

Xiaomi 13:n sisuksiin on saatu 4500 milliampeeritunnin kokoinen akku, joka on hieman pienempi kuin isovelimallista löytynyt 4820 milliampeeritunnin akku. Toki puhelimen koko on selvästi pienempi, mutta akun koko ei suorilta anna lupausta mistään markkinoiden parhaimmasta akunkestosta. Xiaomi 13 tarjosi kuitenkin vaaditun yhden päivän akunkeston.

Siinä missä Xiaomi 13 Pron akunkesto yllätti, niin Xiaomi 13:n akku on vain perustasoa. Usein akkua oli iltaisin jäljellä noin 20 prosenttia ja toisinaan akkua oli alle 15 prosenttiakin. Toki ottaen huomioon akun suuruuden, niin tulokset olivat odotetulla tasolla. Itselle akunkesto ei ollut merkittävä ongelma, sillä harvoin yhdenkään puhelimen akku kestää omassa käytössäni päivää enempää.

Aktiivisen päivän aikana puhelinta käytettiin monesti kuvaamiseen, sosiaalisen median selaamiseen, viestittelyyn, videoiden katseluun sekä muutamiin puheluihin. Puhelin oli myös monesti yhdistettynä Bluetooth-laitteisiin, kuten kuulokkeisiin tai kaiuttimeen, joiden kautta musiikkia kuunneltiin päivän aikana parhaimmillaan useita tunteja. Aktiivinen käyttäminen ei kuitenkaan pitänyt sisällään raskaiden mobiilipelien pelaamista.

Akkua paikataan hyvillä latausratkaisuilla, jotka ovat huipputasoisia. Xiaomi 13 ei tarjoa isovelimallista tuttua 120 watin latausta, vaan tarjolla on nyt 67 watin langallinen lataus. Lisäksi tuettuna on myös 50 watin langaton lataus. Xiaomi lupaa puhelimen latautuvan langallisesti 38 minuutissa tyhjästä täyteen. Puhelimen mukana toimitetaan oletusarvoisesti tehokkain mahdollinen laturi, jonka ansiosta pystyimme helposti tekemää lataustestin ja katsomaan kuinka hyvin lupaukset pitävät paikkansa.

Lataustesti 67 watin langallisella latauksella sekä 50 watin langattomalla latauksella.

67 watin langallisella latauksella Xiaomi 13 saatiin ladattua 45 minuutissa tyhjästä täyteen viiden minuutin mittausvälillä. Xiaomin lupaamaan 38 minuuttiin ei päästy. 5 minuutin latauksella akkua saatiin 19 prosenttia ja 15 minuutissa akkua oli 46 prosenttia. 30 minuutissa akkua oli jo 81 prosenttia. 90 prosentin varaustaso saavutettiin 34 minuutin kohdalla. Kokonaisuutena akun lataus hieman hidastui loppua kohden mentäessä, sillä ensimmäiset 10 prosenttia saavutettiin 2,5 minuutissa, kun viimeiset 10 prosenttia vaativat latautuakseen 11 minuutin verran.

Vaikka markkinoiden tai edes hintaluokan nopeimmasta langallisesta latauksesta ei puhuta, niin Xiaomi 13:n lataus on hyvällä tasolla. Xiaomi voittaa helposti Samsungin ja Applen puhelimien latausnopeudet, mutta nopeampia latauksia löytyy esimerkiksi Motorolalta ja OnePlussalta.

50 watin langattomalla latauksella Xiaomi lupasi puhelimen latautuva 48 minuutissa täyteen, mutta tämä saavutettiin testissä 45 minuutissa. Samasta kuvaajasta nähdään, että langattomasti virtaa saadaan hieman vähemmän kerralla, mutta lopputulos on sama kuin langallisellakin latauksella.

Lataustesti toteutettiin viiden minuutin mittausvälillä. Langattomaksi lataukseksi kyseessä on erittäin vakuuttava tulos, johon vain harvat yltävät. 10 minuutin latauksella akkua oli 28 prosenttia ja 30 minuutissa akku oli jo 76 prosenttia.

Xiaomi 13:n tukiessa langatonta latausta, luonnollisesti mukaan on saatu myös käänteinen langaton lataus. Käänteisen langattoman latauksen avulla on mahdollista ladata langattomasti muita Qi-standardiin perustuvia laitteita 10 watin teholla. Käänteinen langaton lataus toimii, jos puhelimessa on akkua vähintään 30 prosenttia. Käänteinen langaton lataus on kätevä toiminto esimerkiksi reissuilla, jolloin ei ehkä halua ottaa mukaan kaikille laitteille omia latureita. Puhelimen avulla pystytään lataamaan helposti kuulokkeita tai vaikkapa kelloja langattomasti.

Pakkastesti

Testijakson aikana Xiaomi 13 laitettiin SuomiMobiilin tuttuun pakkastestiin. Testissä on tarkoitus testata kuinka hyvin älypuhelimet kestävät pakkasta. Laitoimme puhelimen pakastimeen ja katsoimme kuinka paljon 60 minuutin oleskelu -18 asteessa kulutti akkua. Testi suoritettiin kahdesti: ensimmäisellä kerralla puhelimen näytön ollessa sammutettu sekä toisella kerralla videon toistuessa näytöllä.

Ensimmäisellä testauskerralla Xiaomi 13 laitettiin pelkiltään 60 minuutiksi -18 asteen pakkaseen näytön ollessa sammutettuna. Testin jälkeen akunvarausta oli jäljellä 100 prosenttia, joten akkua ei ollut kulunut ollenkaan. AMOLED-tekniikan ansiosta näyttö ei ottanut itseensä pakkasessa, vaan toimi ongelmitta. Myös näyttöön integroitu sormenjälkilukija toimi hyvin. Pakkasessa puhelimen kamera ja salama olivat käytettävissä, eikä Xiaomi ollut estänyt akun latausta.

Toisella testauskerralla puhelin laitettiin jälleen 100 prosentin akunvarauksessa 60 minuutiksi -18 asteen pakkaseen. Tällä kerralla Xiaomi 13:n näyttö oli päällä koko testin ajan ja toisti Full HD -tasoista videota. Tämän testin jälkeen akkua oli kulunut ainoastaan 4 prosenttia, eli varausta oli jäljellä 96 prosenttia. Akun kuluminen oli testissä jopa normaalia paremmalla tasolla, sillä yleisesti tässä testissä kuluu akkua 5-15 prosenttia. Myöskään tämän toisen testauskerran aikana ei havaittu muita ongelmia, joita ei olisi havaittu jo ensimmäisessä testissä.

Xiaomi 13 sai pakkastestissä tulokseksi täysin identtisiä lukuja isovelimallinsa kanssa, joten Xiaomi on tehnyt hyvää työtä pakkaskestävyyden optimoinnin suhteen. Puhelin ei ottanut pakkasesta itseensä millään tavalla, vaan kaikki ominaisuudet toimivat ongelmitta. Akun kuluminen pakkasessa ei ollut kummallakaan testauskerralla mitenkään huolestuttavalla tasolla. Lisäksi ominaisuuksia ei oltu rajoitettu, vaikka esimerkiksi latauksesta karsitaan usein turvallisuussyistä.

Kamerat

Xiaomi 13 on kameroiden osalta hieman karsitumpi verrattuna Xiaomi 13 Prohon, mutta mukaan on saatu silti Leican optimoinnit. Xiaomi on vaihtanut kaikki kamerat teknisesti heikommiksi, mutta toteutus on edelleen huippuluokkaa. Pääkameran rinnalla on nimittäin ultralaajakulmakamera sekä telekamera, eikä tarjolla ole mitään turhaa.

Pääkameran tarkkuudeksi Xiaomi ilmoittaa 50 megapikseliä, vaikka käytössä on Sonyn kehittämä 54 megapikselin tasoinen IMX800-sensori. Kyseessä on 1/1.49 tuuman kokoinen sensori, jossa on 1.0 mikronin pikselikoko. Xiaomi ei käytä koko sensoria, jonka takia sensorikooksi Xiaomi itse ilmoittaa 1/1.56 tuumaa ja tarkkuudeksi 50 megapikseliä. Pääkamerassa on myös f/1.8-aukolla ja 23 mm polttovälillä varusteltu linssi, ja se on myös optisesti vakautettu.

Toinen kameroista on 12 megapikselin tasoinen ultralaajakulmakamera, joka perustuu 13 megapikselin tasoiseen OmniVision OV13B10 -sensoriin. Kyseessä on 1/3.06 tuuman kennolla varusteltu sensori, jossa on 1,12 mikronin pikselikoko. Kamerassa on 15 mm polttovälillä ja f/2.2-aukolla varusteltu linssi. Kamerassa ei ole valitettavasti automaattitarkennusta, joka on hieman erikoinen puute tässä hintapisteessä. Ultralaajakulmakamera tarjoaa 120 asteen kuvausalueen.

Xiaomi 13:n kolmas kamera on 10 megapikselin tasoinen ja se perustuu Samsungin kehittämään S5K3K1 -sensoriin. Kameraa käytetään zoomaustilanteissa, eli tarjolla on telekamera. Sensori on kooltaan 1/3,75-tuumaa sekä siinä on 1,0 mikronin pikselikoko. Kameran linssissä on f/2.0-aukko sekä 75 mm polttoväli. Mukana on tällä kertaa myös optinen kuvanvakautus. Kamera tukee 3.2x optista zoomausta.

Puhelimeen on saatu myös 32 megapikselin tasoinen etukamera, joka perustuu OmniVisionin kehittämään OV32C-sensoriin. Kamera on kooltaan 1/3.14-tuumaa ja siinä on 0,7 mikronin pikselikoko. Kameran linssissä on f/2.0-aukkosuhde sekä 21 millimetrin polttoväli.

Xiaomi 13:n kamerat lyhyesti:

  • Takaosan kolmoiskamera:
    • Pääkamera: 50 megapikseliä (Sony IMX800, f/1.8, 23 mm, 1/1.49”, 1.0 µm, PDAF, OIS)
    • Ultralaajakulma: 12 megapikseliä (OmniVision OV13B10, f/2.2, 15 mm, 1/3,06”, 1.12 µm, FF, 120 asteen näkökenttä)
    • Telekamera: 10 megapikseliä (Samsung S5K3K1, f/2.0, 75 mm, 1/3,75”, 1.0 µm, PDAF, OIS, 3.2x optinen zoom)
  • Etukamera: 32 megapikseliä (OmniVision OV32C, f/2.0, 21 mm, 1/3,14”, 0,7 µm)

Huom. artikkelissa kuvat on pakattu, mutta täydessä resoluutiossa niitä voi tarkastella OneDrivesta.

Pääkamerassa hyödynnetään tuttua pikseleiden yhdistämistekniikkaa, jossa neljä pikseliä yhdistetään yhdeksi paremmaksi. Lopputuloksena saadaan 12,6 megapikselin tasoisia kuvia, mutta myös erillisessä kuvaustilassa on 50 megapikselien kuvien taltioiminen mahdollista. Testijakson aikana Xiaomi 13:n kameraa käytettiin hyödyntämällä Leica Vibrant -kuvaustilaa, eikä Leica Authentic -tilaa käytetty juurikaan.

Kuvien laadun osalta ei ole valittamisen aihetta, vaan Xiaomi 13:n pääkamera tuottaa ainakin itseäni miellyttävää jälkeä. Hyvässä valaistuksessa pääkamera on parhaimmillaan, sillä kuviin saadaan paljon yksityiskohtia, terävyys on hyvä ja dynaaminen alue on laaja. Värit taltioituvat kuviin Leica-värimaailmojen mukaisella tavalla.

Itse tykkäsin erityisesti Leica Vibrantin mukanaan tuomasta väritaltioinnista. Kyseessä on kuvaustyyli, joka säilyttää tarkkuuden ja hillityn värimaailman samalla kun se tekee maltillisia kirkkaus- ja värikylläisyyden säätöjä. Näiden avulla kuvista saadaan kirkkaita ja esille tulee teräviä varjoja, sekä eloisia värejä, mikä tekee kuvista sopivampia eloisiin kuvaustilanteisiin. Leica Authentic Look -tilassa jäljitellään Leica-tyyliä säilyttäen todellisen kontrastin kuvan valon ja tumman sävyn sekä tarkan valkotasapainon välillä, välttäen merkittävää valon ja värin vääristymistä.

Heikommassa valaistuksessa pääkamera tuottaa myös hyvää jälkeä. Kuvissa on heikossakin valaistuksessa paljon yksityiskohtia ja terävyys säilyy melko hyvin. Kuvanlaatu tuntui olevan tasapainoinen, eikä suurempaa syytä valittamiseen ollut. Pääkamera tukee myös automaattista yökuvaustilaa, jota hyödynnetään tietyissä valaistusolosuhteissa.

Alapuolella on muutamia kuvia, jotka ovat otettuna Xiaomi 13:n pääkameralla oletusasetuksilla.

Ultralaajakulmakameralla saadaan aikaiseksi myös hyvää jälkeä, vaikka odotukset eivät olleet korkealla. Kuvien yksityiskohdat olivat tarkkoja ja Xiaomi oli onnistunut minimoimaan kuvien rakeisuuden. Toisinaan dynaaminen alue oli hieman heikompi kuin pääkameralla, mutta ei se kuitenkaan huono ollut. Ultralaajakulmakameran kuvat olivat lisäksi usein tietyissä valaistuksissa tummempia kuin pääkameralla.

Ultralaajakulmakamera ei ole kaikista vahvimmillaan heikossa valaistuksessa, mutta ajaa kuitenkin asiansa. Kuvissa säilyy mukavasti yksityiskohtia, mutta pehmeys lisääntyy selvästi. Värit taltioituvat myös heikossa valaistuksessa hyvin. Myös ultralaajakulmakamera tukee automaattista yökuvaustilaa, joka tuottaa kuviin hieman enemmän yksityiskohtia sekä valoa.

Alapuolella on muutamia kuvia, jotka ovat otettuna Xiaomi 13 -puhelimen ultralaajakulmakameralla.

Telekameralla pystytään kuvaamaan 3.2-kertaisia kuvia, jotka ovat mielestäni myös laadukkaita. Ainakin hyvässä valaistuksessa telekamera pääsee oikeuksiinsa. Kuviin saadaan hyvät yksityiskohdat, hyvin minimaalisesti melua sekä laadukas dynaaminen alue. Värien osalta kamera suoriutuu samalla tavalla kuin puhelimen muutkin kamerat.

Heikommassa valaistuksessa telekamera tuottaa hyvää jälkeä, mutta ei mitään tajunnanräjäyttävää jälkeä ole tarjolla. Kuvissa on hieman enemmän pehmeyttä, mutta värit taltioituvat luonnollisella tavalla.

Myös telekamera tukee automaattista yökuvaustilaa, joka tekee heikossa valaistuksessa kuvaamisesta mielekästä. Yökuvaustilan avulla kuviin saadaan enemmän valoa, mutta ilman sitä kamera tekee kuvista tummempia, mutta tietyissä tilanteissa jopa tarkempia. Kokonaisuutena ultralaajakulmakamera on riittävä suurimmaksi osaksi kaikissa tilanteissa.

Alapuolella on muutamia kuvia, jotka on otettuna Xiaomi 13 telekameralla 3.2x optisella zoomauksella.

Videokuvaus on Xiaomi 13 -puhelimessa pitkälti samalla tasolla kuin Xiaomi 13 Prossa. Puhelin tukee tarkkaa 8K-videokuvausta 24 fps:n tasolla ainoastaan pääkamerallaan. Telekamera tukee korkeintaan 4K 60 fps -videokuvausta ja ultralaajakulmakameran kyvykkyys yltää 4K 30 fps -tasolle. Videokuvaus erityisesti pääkameralla 4K-tarkkuudella on hyvää ja riittää ainakin itselleni kaikissa tilanteissa. 8K-videokuvauksesta ei itselle ole mitään merkittävää hyötyä, sillä niin tarkalle sisällölle ei ole todellisuudessa vielä mitään suurempaa käyttöä.

Videota kuvattaessa voidaan vaihtaa kaikkien kameroiden välillä, jos käytössä on 1080p 30 fps tai sitä pienempi kuvanlaatu. Jos haluaa kuvata 4K-videota, niin kamera on valittava aina ennen kuvauksen aloittamista. Xiaomi 13 tarjoaa ammattilaiskuvaajia varten myös pro-videokuvaustilan, jossa kameroiden kuvausasetuksia voidaan säätää manuaalisesti kesken videokuvauksen.

Selfiekameran todettiin testijakson aikana ajavan asiansa. Kuvat ovat tarkkoja ja niissä on laaja dynaaminen alue. Kuviin taltioituu myös luonnolliset värit ja kokonaisuus on kunnossa. Ainakin itselleni etukamera oli tarpeeksi laadukas. Valitettavasti etukamera ei ole teknisesti kaikista kehittynein. Mukana ei ole automaattitarkennusta, jonka lisäksi videokuvaus rajoittuu ainoastaan 1080p-tasolle. 4K-videokuvausta ei ole tuettuna.

Kamerasovellus on saanut uudistuksia erityisesti ulkoasun, mutta myös tiettyjen ominaisuuksien osalta. Kyseessä on Leica-optimoitu sovellus, joka erottuu värimaailman sekä äänimaailmojen osalta muista Xiaomin puhelimissa nähdyistä kamerasovelluksista. Korostusvärinä toimii punainen ja ensimmäisen käynnistyksen yhteydessä täytyy valita Leica-kuvaustila, jotka ovat Leica Vibrant sekä Authentic.

Sovelluksen päänäkymän yläreunassa on esillä tutut pikasäädöt muun muassa salamalle, HDR-kuvaukselle, Leica-kuvatilalle, AI-tilalle sekä Google Lensille. Lisää pika-asetuksia löytyy valikkopainikkeen takaa, jolloin avautuu mahdollisuus säätää kuvasuhdetta, ajastusta, aktivoida sommittelua avustava ruudukko sekä muun muassa vaihtaa elokuvatilaan. Lisäksi valikosta löytyy pääsy kameran asetuksiin, joista löytyy lukuisia muita säätöjä.

Kamerasovelluksen päänäkymässä on myös tuttuun tapaan zoomivalitsin, joka on ilmaistu ympyröillä. Xiaomi 13:n kohdalla zoomivalitsimessa on mahdollista vaihtaa pääkameran (1x), ultralaajakulmakameran (0,6x) sekä telekameran (3,2x) välillä. Monipuolisempi zoomivalitsin saadaan auki pyyhkäisemällä painikkeita sivulle, jolloin tulee näkyville myös vaihtoehdot 10x ja 30x. Päänäkymässä on lisäksi tuttu karusellimainen kuvaustilavalitsin. Kameran kuvaustiloja ovat pro, asiakirjat, video, kuva, muotokuva ja yö sekä lisää tiloja löytyy lisää-valikosta.

Yksi Xiaomin puhelimien valttikorteista on ollut jo pitkään monipuolinen manuaalitila, joka löytyy myös Xiaomi 13:sta. Manuaalitilassa on mahdollista vaihtaa puhelimen kolmen kameran välillä (pääkamera, ultralaajakulma, telekamera). Manuaalitilassa voi säätää tarkennusta, valkotasapainoa, suljinaikaa (1/4000 – 30 s), ISO-arvoa (50 – 12800) sekä valotuksenkorjausta (-4.0 … +4.0). Manuaalitilassa Xiaomi mahdollistaa myös pääkameralla 50 megapikselin kuvien taltioimisen ja kuvausasetuksien muokkaamisen samanaikaisesti. Lisäksi on mahdollista taltioida RAW-raakakuvia. Manuaalitilan yksi vahvuus on myös videokuvausmahdollisuus, jolloin voidaan säätää reaaliaikaisesti kuvausasetuksia.

Xiaomi 13:n hieman erilainen kamerasovellus kruunaa Leica-kokemuksen, sillä päivitetty korostusväri ja erityisesti suljinääni piristävät päivää. Kamerasovellus tuntui kokonaisuudessaan toimivan erinomaisesti koko testijakson ajan, eikä vastaan tullut hidasteluja tai ongelmia. Kamerasovellus on monipuolinen ja selkeä, juuri sellainen mitä lippulaivapuhelimelta voikin odottaa.

Käyttöjärjestelmä

Käyttöjärjestelmän osalta Xiaomi 13 jatkaa samaa rataa Xiaomi 13 Pron kanssa, eikä mukana ole merkittäviä uudistuksia verrattuna muihin Xiaomin puhelimiin. Puhelimeen on saatu tuoreeltaan Googlen viime syksynä julkaisema Android 13 -käyttöjärjestelmä, jonka päällä hyrrää myös Xiaomin oma MIUI 14 -käyttöliittymä. Puhelimessa oli testijakson lopuksi Googlen 1. helmikuuta 2023 julkaisemat tietoturvakorjaukset.

Xiaomi on tällä kertaa lähtenyt myös parantamaan hieman päivityslupaustaan, mutta se jää edelleen jälkeen esimerkiksi Samsungista. Xiaomi 13:lle on luvattu 3 vuoden ajan Android-versiopäivityksiä sekä 5 vuoden ajan tietoturvapäivityksiä. Puhelimelle on lupa odottaa siis Android 14-, Android 15- ja Android 16 -päivityksiä sekä tietoturvapäivityksiä aina helmikuuhun 2028 asti.

Päivityslupaus on mielestäni tässä hintaluokassa vähintäänkin vaaditulla tasolla, vaikka Xiaomi voisikin luvata myös 4 vuoden Android-päivitykset Samsungin tavoin. Todellisuus on kuitenkin se, että monet puhelimen ostajat ovat vaihtamassa jo seuraavaan puhelimeen 2-3 vuoden käytön jälkeen, ja vain harvat käyttävät puhelinta 5 vuotta. Xiaomi on pidempien päivityslupauksien osalta vasta alkutekijöissään, joten vasta 3-5 vuoden päästä nähdään kuinka päivityslupaus on todellisuudessa pitänyt.

Xiaomi ei ole lähtenyt tekemään MIUI 14 -käyttöliittymään mitään merkittäviä muutoksia verrattuna MIUI 13 -versioon. Muutokset ovat enimmäkseen tehty kustomointiin, jotta käyttäjät voivat tehdä käyttöliittymästä omanlaisensa. Mukana on muun maussa aikaisempaa suuremmat kansiot ja paremmat widgetit.

Yksi uusi käytännöllinen ominaisuus on tuki tekstin kopioimiseksi kuvista. Xiaomi lupaa taustalla tehtyjen muutoksien myös kuluttavan vähemmän tallennustilaa ja nopeuttavan kokemusta. Xiaomin mukaan tarjolla on nyt aikaisempaa parempi tietoturva ja yksityisyys.

Pohjalla olevan Android 13 -version myötä mukaan on myös saatu muutamia parannuksia, vaikkakin MIUI 14 peittää alleen puhtaan Android-kokemuksen. Android 13 -versiossa sovellukset joutuvat erikseen pyytämään käyttäjää sallimaan ilmoituksien lähetys. Aikaisemmin ilmoituksien lähetys oli oletusarvoisesti käytössä.

Google on vienyt myös yksityisyyttä selvästi parempaan suuntaan. Android 13:n jälkeen käyttäjien ei tarvitse antaa sovelluksille lupaa käyttää koko mediakirjastoa vain yhden kohteen jakamista varten. Google kertoo myös leikepöydän historian tyhjentyvän automaattisesti jonkin ajan kuluttua, jos käyttäjä kopioi arkaluontoisia tietoja, kuten sähköpostiosoitteita, puhelinnumeroita tai salasanoja.

Xiaomi 13 -puhelimessa ohjelmisto tuntui toimivan erittäin miellyttävästi. Mitään vakavia hidasteluja tai ongelmia ei päivittäisessä käytössä tullut vastaan, vaan käyttöliittymä oli sulava ja sovellukset aukesivat sujuvasti. Toki MIUI-käyttöliittymä varmasti herättää mielipiteitä, mutta ainakin itse tykkään sen tarjoamasta kokemuksesta, monipuolisista ominaisuuksista sekä laajoista kustomointivaihtoehdoista.

Yhteenveto

SuomiMobiili suosittelee Xiaomi 13 -puhelinta.

Xiaomi 13 on monella tavalla hyvä uutuuspuhelin, jos hakusessa on huipputekniikoita alle 1000 eurolla. Testijakson aikana puhelimen todettiin olevan yllättävän tasapainoinen kokonaisuus, jossa yhdistyy Xiaomin tutut ratkaisut ja hyvä Leican kanssa kehitetty kamerakokonaisuus. Xiaomi 13 -puhelinta voi suositella sitä harkitseville.

Testijakson aikana itse tykkäsin paljon puhelimen kompaktista rakenteesta ja IP68-luokituksen mukainen vedenkestävyys on loistava lisäys. Xiaomi 13 vakuuttaa myös miellyttävän laadukkaalla näytöllään sekä tehokkaalla Snapdragon 8 Gen 2 -järjestelmäpiirillä. Kamerat ovat huipputasoiset, eikä niissä ollut mitään merkittäviä heikkouksia. Puhelimen valttikortteja ovat myös tehokkaat latausratkaisut, hyvät stereokaiuttimet sekä nopea sormenjälkilukija. Xiaomi lupaa puhelimelle myös riittävän pitkän päivitystuen.

Kovin paljoa huonoja puolia Xiaomi 13 -puhelimesta ei löydy. Suurin heikkous on mielestäni etukamera, joka jättää toivomisen varaa. Etukamerassa pitäisi mielestäni olla tässä hintaluokassa automaattitarkennus sekä vähintäänkin 4K-videokuvaus, jotka molemmat puuttuvat Xiaomi 13 -puhelimesta. Lisäksi huomionarvoisia asioita ovat kuulokeliittimen sekä muistikorttipaikan puutteet.

Alle 1000 euron hintaluokassa Xiaomi 13 -puhelimelle löytyy myös jonkin verran kilpailijoita, mutta kyseessä on silti yksi kategoriansa parhaimmista. Jos Xiaomi 13 ei suuremmin innosta, niin silloin katseet kannattaa kääntää 999 euron hintaiseen Samsung Galaxy S23 -puhelimeen, 899 euron hintaiseen Motorola Edge 40 Prohon tai 879 euron hintaiseen OnePlus 11 -puhelimeen.

Xiaomi 13 on tullut Suomessa saataville maaliskuun alkupuolella. Puhelimesta on tarjolla yksi muistiversio, jossa on 8 gigatavua RAM-muistia sekä 256 gigatavua sisäistä tallennustilaa. Suositushinta on 999 euroa. Tarjolla on kaksi väriversiota, jotka ovat musta ja vihreä.

Xiaomi 13

9

Xiaomi 13 vakuuttaa markkinoiden tuoreimmilla tekniikoilla, jotka on saatu mahdutettua miellyttävän kompaktiin pakettiin.

Hyvää
  • Tyylikäs kompakti rakenne ja IP68-luokitus
  • Loistava näyttöpaneeli ohuilla kehyksillä
  • Snapdragon 8 Gen 2 tarjoaa vahvan ja vakaan suorituskyvyn
  • Huipputason kamerat
  • 67 watin langallinen lataus + 50 watin langaton lataus
  • Laturi toimitetaan puhelimen mukana
  • Hyvät stereokaiuttimet, nopea sormenjälkilukija ja infrapunalähetin
  • Tuki eSIM-kortille
  • Riittävä päivitystuki (3 + 5 vuotta)
Huonoa
  • Etukamera jättää toivomisen varaa
  • Ei kuulokeliitintä tai muistikorttipaikkaa
Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Arvostelut