NothingYleinen

Ei mitään nähtävää… Nothing Ear (1) -kuulokkeista paljastui kuva ennen julkaisua

Nothing, eli OnePlussan ex-perustajan Carl Pein uusi eurooppalainen elektroniikkabrändi julkaisee ensimmäisen tuotteensa 27. heinäkuuta. Nothing on kertonut luvassa olevan huippuluokan täyslangattomat Ear (1) -kuulokkeet, joista ei ole vielä julkaistu yhtään selvää kuvaa. Nyt nettiin on vuodettu ensimmäinen kuva, jossa kuulokkeet ovat väitetysti esillä.

Twitterissä julkaistussa kuvassa nähdään tulevien kuulokkeiden kotelo sekä itse kuulokkeet, jotka ovat asetettuna koteloon paikalleen. Nothing on lupaillut läpinäkyvää muotoilua, mutta kuvan perusteella kuulokkeet eivät ole aivan niin läpinäkyvät kuin voisi ajatella. Nothing Ear (1) -kuulokkeissa on kuvan perusteella läpinäkyvä kerros, jonka alapuolella on valkoinen kerros, joka piilottaa akun ja muut komponentit nähtäviltä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen


Kuulokkeiden päällä nähdään lisäksi punainen ja musta piste, jotka tuovat mukanaan Nothingin tyylittelyä. Kuulokkeet ovat Teenage Engineeringin suunnittelemat, mutta nähtävästi täysin läpinäkyvää ei kuulokkeista ole saatu tehtyä. Nothingin kuulokkeissa ei siis ole mitään nähtävää, tai ainakaan komponentit sisältä eivät näy käyttäjälle, vaan ne on piilotettu.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Aikaisemmin Nothing on itse kertonut Ear (1) -kuulokkeiden yhden avainominaisuuksista olevan aktiivinen taustamelun vaimennus (ANC), joka on yleistynyt täyslangattomissa kuulokkeissa viimeisien vuosien aikana. Melunvaimennus on toteutettuna kolme mikrofonin avulla, ja ominaisuus mahdollistaa häiriöttömän keskittymiskokemuksen musiikkiin ja ääneen. Nothingin tavoitteena on tarjota kuulokkeilta premium-tason käyttökokemusta sekä parhaimpia teknisiä ratkaisuja.

Nothing on vahvistanut Ear (1) -kuulokkeiden hinnan olevan myös 99 euroa. Kuulokkeet on luotu taistelemaan huippuluokan täyslangattomien kuulokkeiden kategoriassa, mutta ne ovat jopa puolet halvemmat. Kuulokkeiden muotoilun keskiössä on kerrottu olevan läpinäkyvyys ja ergonomisuus.

Eilen Nothing kertoi huutokauppaavansa 100 ensimmäistä numeroitua Nothing Ear (1) -kuuloketta StockX:n kanssa 19. heinäkuuta alkaen. Kuulokkeet julkaistaan virallisesti vasta 27. heinäkuuta.

Lähde: Twitter (Ayush Verma)

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Nothing