TwitterYleinen

Elon Musk varoittanut Twitterin työntekijöitä jopa konkurssista

Twitterin uuden omistajan Elon Muskin matka yhtiön omistajana on ollut hyvin mielenkiintoinen ja vähintäänkin sekava. Musk ei itsekkään tunnu olevan kartalla siitä, mitä hän palvelusta haluaa. Nyt it-alalle keskittynyt Platformer-sivuston toimittaja Zoë Schiffer on kertonut Twitter-tilillään, että Musk olisi kutsunut työntekijät kokoukseen ainoastaan tunnin varoitusajalla. Kokouksessa Musk olisi kertonut, että Twitterin konkurssi voi olla lähellä.

Musk ei tällä hetkellä tiedä onko Twitterillä taloudellisesti millainen tilanne, jonka johdosta konkurssi ei ole tällä hetkellä poissuljettu vaihtoehto. New York Times -lehden mukaan Musk olisi sanonut, että edessä olisi taloudellisesti synkät ajat. Twitter on riippuvainen mainonnasta ja haavoittuvainen eri brändien vetäytymiselle palvelusta. Yhtiön kassavirta on tällä hetkellä useiden miljardien verran negatiivisen puolella. Musk kertoi myyneensä Teslan osakkeitaan, jotta hän voisi yrittää pelastaa Twitterin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Näiden uutisten jälkeen Musk oli kertonut työntekijöilleen, että kaksi keskeistä johtajaa olivat jättäneet yhtiön. Toinen oli yhtiön turvallisuudesta ja luottamuksesta vastaava johtaja Yoel Roth ja toinen puolestaan yhtiön Yhdysvaltojen asiakasratkaisuista vastaava varatoimitusjohtaja Robin Wheeler. Näiden lisäksi myös yhtiön henkilöstöjohtaja Katheel Pacini olisi jättämässä yhtiön.

Samaan aikaan Twitter jatkaa taistelua uudesta kahdeksan dollarin hintaisesta varmennetusta merkistä. Varmennusjärjestelmä on aiheuttanut viime aikoina paljon keskustelua Twitterissä, sillä merkintää on käytetty väärin ja sen avulla on luotu feikkitilejä, jotka esiintyvät esimerkiksi julkkiksina ja urheilijoina. Muskin tavoitteena on ensisijaisesti ollut juuri tällaisten väärinkäytösten kitkeminen palvelusta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Yksi esimerkki väärinkäytöksestä on kohdistunut lääkejätti Eli Lilyä. Yhtiön nimellä tehtiin palveluun tili, joka varmennettiin sinisellä merkillä. Tämän jälkeen tilin nimissä levitettiin tietoa kaikille ilmaisesta insuliinista. Eli Lily -yhtiön oikea tili vastasi tempaukseen noin 45 minuutin kuluttua ja pahoitteli harhaanjohtavasta viestistä, joka oli tehty väärennetyllä tilillä.

Musk on ollut Twitterin omistaja lokakuun lopulta lähtien, jonka jälkeen vain kahdessa viikossa hän on ehtinyt irtisanoa yhtiön toimitusjohtajan lisäksi suuren osan työntekijöistä. Tämän lisäksi työntekijöitä on eronnut myös oma-aloitteisesti. Musk maksoi palvelusta 44 miljardia dollaria.

Lähde: 9To5Mac

Kommentoi

Lisää aiheesta:Twitter