AndroidGoogleYleinen

Evan Blass: Tässä on vuoden 2017 Pixel-puhelin

Google Pixel (2017)

Google on päivittämässä myöhemmin tänä vuonna yhtiön Pixel -puhelimet uusilla malleilla. Nyt tuttu vuotaja Evan Blass on kertonut VentureBeat -sivustolla vuoden 2017 Pixel -malleista sekä julkaissut kuvan pienemmästä puhelimesta.

Evan Blass kertoo kuvassa näkyvän puhelimen olevan koodinimeltään Walleye ja laitteen valmistajaksi on päätynyt jo viime vuoden Pixel-puhelimien takana ollut HTC.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Kuvien perusteella uusi Pixel tulee saamaan perinteisen näytön ja puhelimen näytön ympärillä on myös varsin suuret kehykset. Kuvista käy ilmi myös, että laitteen takaosassa on yksi kamera sekä sormenjälkilukija. Laitteen etupuolella on kuvan perusteella stereokaiuttimet, mutta uusista Pixel-puhelimista on päätetty jättää perinteinen 3,5 mm kuulokeliitin kokonaan pois. HTC:n osaaminen näkyy tulevissa puhelimissa myös paineen tunnistavina puhelimen kylkinä.

Tuleva Pixel XL on ulkoisesti lähellä nyt nähtyä Pixel-mallia, mutta se on pääasiassa LG:n kehittämä. Laite poikkeaa perusversiosta muun muassa näyttönsä osalta, sillä Pixel XL -malliin odotetaan suurempaa näyttöä, jossa on kapeat kehykset.

Lähde: VentureBeat.com

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Android