GoogleYleinen

Googlen taittuvanäyttöinen Pixel-puhelin saamassa 5,8 tuuman näytön – julkaisua odotetaan vuoden lopulla

Samsung Galaxy Z Fold 3

Googlen on tiedetty kehittävän taittuvanäyttöistä Pixel-puhelinta jo pidemmän aikaa, mutta varsinaista julkaisua ei ole toistaiseksi nähty. Huhuissa oli viime vuoden lopulla, että Google on lopettanut laitteen kehityksen, mutta alkuvuodesta tiedot laitteesta ovat jälleen lisääntyneet. Nyt uusi raportti kertoo tietoa puhelimen näytöstä sekä mahdollisesta julkaisuajasta.

DSCC:n (Display Supply Chain Consultants) toimitusjohtaja Ross Young on kertonut Twitterissä, että tuleva taittavanäyttöinen Pixel-puhelin on saamassa lähes samankokoisen taittuvan näytön kuin Samsungin tuleva puhelin. Googlen kerrotaan kuitenkin tarjoilevan hieman erilaisen ulkopuolen näytön, joka on 5,8 tuuman kokoinen. Kyseessä on hieman pienempi kuin Samsung Galaxy Z Fold 4 -puhelimeen odotettava 6,19 tuuman ulkonäyttö.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Pienempi tuumakoko saattaa viitata siihen, että Googlella on ulkopuolen näytössä leveämpi kuvasuhde kuin Samsungilla. Ross Young on kertonut Twitterissä lisäksi, että Googlen puhelimen julkaisua odotetaan nyt vuoden viimeisellä neljänneksellä, eli loka-joulukuussa.

Google voisi julkaista oman puhelimensa siis pian Android 13 -käyttöjärjestelmä lopullisen julkaisun jälkeen. Tuleva käyttöjärjestelmäversio on optimoitu paremmin taittuvanäyttöisille puhelimille. Google teki jo suurille näytöille muutoksia Android 12L -versiossa, joiden odotettiin olevan tehdyn pääasiassa Googlen omaa taittuvanäyttöistä puhelinta ajatellen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Aikaisemmin on huhuttu, että puhelimen hinta tulisi olemaan hieman edullisempi kuin kilpailijoilla. Hinnan on odotettu asettuvan noin 1400 dollariin, joka tekisi siitä jopa 400 dollaria edullisemman kuin Galaxy Z Fold 3 -puhelin.

Googlen taittuvaan puhelimeen on huhuttu aikaisemmin Tensor-järjestelmäpiiriä sekä hieman vanhempia kameratekniikoita, joita nähty yhtiön nykyisissä Pixel-puhelimissa. Odotettavasti pääkamera olisi 12,2 megapikselin tasoinen ja ultralaajakulmakamera olisi 12 megapikselin tasoinen. Puhelimeen odotetaan lisäksi kahta 8 megapikselin kameraa selfiekuvaamista varten.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Puhelinta on joissakin tiedoissa odotettu kutsuttavan Pixel Notepad -nimellä, mutta tiedot kannattaa ottaa vielä varauksella vastaan. Todennäköisesti Googlen tulevasta taittuvanäyttöisestä puhelimesta tullaan kuulemaan enemmän tietoja lähempänä julkaisua.


Lähde: Twitter (Ross Young)

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Google