HuaweiYleinen

Huawei esittelee uutuustuotteitaan sekä strategiansa kello 15.00 – katso tilaisuutta täältä!

Huawei tulee järjestämään niin sanotun virtuaalisen julkaisutilaisuutensa tänään 24. helmikuuta kello 15.00 Suomen aikaa. Tilaisuudessa Huawei tulee julkaisemaan uutuustuotteitaan sekä kertomaan lisää strategiastaan. Huawein odotetaan esittelevän lukuisia uusia tuotteita, mutta myöskin kertovan lisää erityisesti Huawei Mobile Services -palveluistaan, joka ovat tuttujen Googlen palveluiden korvaaja.

Virtuaalinen tilaisuus korvaa tapahtuvan, jota Huawei suunnitteli alun perin MWC 2020 -messuille 23. helmikuuta. Tilaisuus viivästyi päivällä MWC-messujen peruuntumisen takia. Tilaisuudessa ei odoteta nähtävän Huawein uusia P-malliston huippupuhelimia, sillä Huawei on aikaisemmin vihjannut huippupuhelimien julkaisun tapahtuvan maaliskuun aikana.

Tilaisuus alkaa siis kello 15.00 ja sitä voi seurata suorana lähetyksenä alapuolella olevasta YouTube-upotuksesta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

SuomiMobiili.fi
SuomiMobiili perustettiin intohimosta uusiin mobiilialan innovaatioihin ja sivusto on toiminut vuodesta 2015 lähtien. Uutissivuston lähtökohtana ovat helposti löydettävät ja helppolukuiset mobiiliuutiset. SuomiMobiilin uutiset ja laitearvostelut tavoittavat kuukausittain reilut 100 000 suomalaista.

    Kommentoi

    Lisää aiheesta:Huawei