HarmonyOSHuaweiYleinen

Huawei valmistelee HarmonyOS-älykellon julkaisua – Puhelinta uudella käyttöjärjestelmällä ei vielä tänä vuonna

Huawei julkaisi aikaisemmin elokuussa yhtiön itse kehittämän mikrokernel-käyttöjärjestelmän, joka kantaa nimeä HarmonyOS. Huawein tytärbrändi Honor julkaisi jo ensimmäisen HarmonyOS-käyttöjärjestelmään perustuvan Honor Vision -älytelevision Kiinassa ja lisää laitteita on lupa odottaa uudella käyttöjärjestelmällä, jos on uskomista Huawei-pomoa.

CNET on raportoinut New Yorkissa pidetystä mediatapahtumasta, että Huawei-pomo Vincent Yang on kertonut Huawein haluavan jatkaa Googlen ekosysteemin ja Android-käyttöjärjestelmän käyttöä. Lisäksi Yang kertoi, ettei HarmonyOS-käyttöjärjestelmään perustuvaa puhelinta tulla julkaisemaan kuluvan vuoden aikana.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

”Haluamme ylläpitää yhtä standardia, yhtä ekosysteemiä”, Yang sanoi ja kertoi HarmonyOS:n olevan Huaweille vaihtoehto B.

Yang kertoi myös, että jos Huawei pakotetaan luopumaan Androidista, niin yritys vaihtaa älypuhelimissaan HarmonyOS-käyttöjärjestelmään. Lisäksi tilaisuudessa vahvistetiin, että HarmonyOS-pohjainen älykello on tulossa myöhemmin tänä vuonna ja mahdollisesti Mate30 -malliston julkaisun aikaan. Lisäksi Huawei tulee julkaisemaan syyskuussa myös oman Smart Vision -älytelevision uudella käyttöjärjestelmällä.

Lähde: Cnet.com

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:HarmonyOS