Nokia Nokian tabletti vuotokuvissa – tältä olisi näyttänyt Meego-tabletti Nokia oli aikoinaan merkittävä peluri matkapuhelinmarkkinoilla, mutta suuret vaikeudet alkoivat viimeistään siinä vaiheessa, kun yhtiö ... Kirjoittanut Eero Salminen15.7.2016
Nokia Evleaks paljasti Nokian kehittämän Moonraker -älykellon koko komeudessaan Nokian tiedettiin kehittelevän omaa älykelloa jo ennen kuin puhelinliiketoimita myytiin Microsoftille. Monet vuodot ovat sittemmin paljastaneet, ... Kirjoittanut Eero Salminen8.7.2016
Nokia Kuvavuodossa Nokia P1 – älä kuitenkaan odota sen olevan totta Viime päivinä netissä on pyörinyt kuva, jossa on väitetty olevan Nokian tuleva Android-puhelin. Kyseessä on ... Kirjoittanut Eero Salminen8.7.2016
Nokia Nokia sai Withings-kaupan päätökseen – esittelee tuotteitaan ensi viikolla Nokia kertoo tiedotteessaan saaneensa Withings-kaupan päätökseen. Alun perin Nokia ilmoitti kaupasta 26.4.2016, jolloin kaupan odotettiin astuvan ... Kirjoittanut Eero Salminen1.6.2016
Nokia Olisiko tämä ollut Nokian pelastus? – videolla Meltemi-käyttöjärjestelmään perustuva Nokia Clipr Nokian tiedetään kehitelleen ennen vuotta 2011 monenlaisia uusia tuotteita, joista tunnetuin oli varmasti Meltemi-käyttöjärjestelmä, josta ... Kirjoittanut Eero Salminen25.5.2016
Nokia Olisitko uskonut? Markkinoille piti tulla myös Microsoft-peruspuhelimia Microsoft kertoi tällä viikolla myyvänsä Nokialta ostamansa peruspuhelinliiketoiminnan Kiinaan. Microsoft sai kaupan yhteydessä luvan käyttää ... Kirjoittanut Eero Salminen22.5.2016
Nokia Nokia-brändillä varusteltuja puhelimia ja tabletteja tulossa Android-käyttöjärjestelmällä Nokia ilmoitti tänään iloisia uutisia monille Nokia-puhelimien perään haikeileville ihmisille. Nokia kertoo tiedotteessaan allekirjoittaneensa strategisen tavaramerkki- ... Kirjoittanut Eero Salminen18.5.2016
Nokia Microsoft uudistamassa: Nokia-brändi myydään kiinaan ja peruspuhelimet lakkautetaan – massiivisia lomautuksia luvassa Nokia sai myytyä vaikeuksissa olleen matkapuhelinliiketoiminnan Microsoftille vuonna 2014, jolloin Microsoft sai oikeuden käyttää Nokia-brändiä ... Kirjoittanut Eero Salminen16.5.2016
Nokia Nokian toimitusjohtaja vahvisti jälleen paluun matkapuhelimiin – ”ei ole kiire” Nokia paluu matkapuhelinmarkkinoille nousi jälleen pinnalle, kun Nokian toimitusjohtaja Rajeev Suri toisti yhtiön tilaisuuden jälkeen ... Kirjoittanut Eero Salminen22.2.2016
Nokia Nokia: “Biggest Thing Ever” – uusia laitteita tulossa huomenna? Nokia on julkaissut puhelimien myymisen jälkeen kaksi tuotetta. Nokia N1 julkaistiin jo vuonna 2014 Slush ... Kirjoittanut Eero Salminen20.2.2016
Yhdysvallat kiristää otettaan Huaweista – Ei enää mahdollisuutta hankkia Intelin tai Qualcommin piirejä
Huawei Band 9 -aktiivisuusranneke nyt myynnissä 69 euron hintaan – Sisältää Suomessa kehitettyjä ratkaisuja