MotorolaYleinen

Motorola Razr jälleen esillä laadukkaissa vuotokuvissa

Tunnettu vuotaja Evan Blass julkaisi eilen kuvan Motorolan tulevasta Razr -taittuvanäyttöisestä älypuhelimesta ja nyt Blass on julkaissut Twitterissä lisää laadukkaita kuvia. Kuvissa Motorola Razr on esillä lähes jokaisesta kuvakulmasta sekä kuvat näyttävät hyvin laitteen näyttöpaneelit ja saranaosan.

Kuvista nähdään, että ulkopuolella oleva pienempi näyttöpaneeli on tarkoitettu pääasiassa vain ilmoituksien ja kellonajan tarkistamiseen. Sisäpuolella oleva näyttö taittuu keskeltä kahtia ja kuvien perusteella näytössä olisi varsin leveä loviratkaisu, jossa on muun muassa etukamera. Motorola Razr -puhelimen oikeassa kyljessä nähdään virtapainike sekä äänenvoimakkuuspainikkeet. Ulkopuolella pikkunäytön alapuolella on yksi kamerasensori, jonka kaverina on kaksois-LED-salamavalo.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Motorola Razr tulee saamaan myös alareunasta selvästi paksumman muotoilun, jossa on todennäköisesti jonkinlainen kannen lukituksen vapautuspainike, johon on integroituna nähtävästi sormenjälkilukijasensori. Kuvissa laite näyttää olevan 4G-verkoissa, joten todennäköisesti Motorola Razr ei tule samaan tukea 5G-yhteyksille.

Aikaisempien huhujen mukaan puhelin tulisi saamaan Qualcommin kehittämän keskitason puhelimille suunnatun Snapdragon 710 -järjestelmäpiirin sekä 4 tai 6 gigatavua RAM-muistia. Sisäistä tallennustilaa pitäisi olla 64 tai 128 gigatavua sekä akun kooksi on mainittu 2730 milliampeerituntia. Taittuvan näytön odotetaan olevan kooltaan 6,2 tuumaa ja sen tarkkuus on 876 x 2142 pikseliä. Pienemmän ulkopuolella olevan näytön kokoa ei vielä tiedetä, mutta tarkkuus on 600 x 800 pikseliä. Huhujen mukaan tarjolle on tulossa kolme väriversiota, jotka ovat musta, valkoinen ja kultainen.

Nyt kuvissa nähty Motorola Razr tullaan julkaisemaan virallisesti 13. marraskuuta, eli alle kahden viikon päästä.

Lähde: Evan Blass (Twitter / Yksityinen tili)

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Motorola