MotorolaYleinen

Motorolan julkaisemattomasta Moto G Stylus 2023 -puhelimesta vuodettiin kuvia

Moto G Stylus 2023. Kuva: kumarabhishek59

Motorolan tänä vuonna Moto G Stylus -sarjaan julkistettava puhelin nähtiin ensimmäisissä vuodoissa jo viime syksynä. Tuolloin laitteen koodinimeksi paljastui Geneva ja mallinumeroksi puolestaan XT2315.

Nyt tulevasta Moto G Stylus 2023 -puhelimesta on vuodettu Twitterissä renderöintikuva. Vuotokuvat ovat peräisin OnLeaksilta, ja ne ovat lähteneet leviämään muun muassa Twitterissä.

Kuvan perusteella puhelimessa on tasainen näyttö, jonka keskellä on paikka etukameralle. Takapuolelta löytyy kaksi takakameraa ja LED-salama. Kameroiden vieressä on myös merkintä, josta selviää, että puhelimen pääkameran tarkkuus olisi 50 megapikseliä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Moto G Stylus 2023 -puhelimen pohjasta löytyy stylus-kynä, USB-C-liitin sekä 3.5 millimetrin kuulokeliitin. Kaikki puhelimen napit on sijoitettu oikealle kyljelle. Vasemmalta kyljeltä löytyy ainoastaan paikka SIM-kortille.

Syksyn vuodon mukaan puhelimesta löytyy 6 gigatavua RAM-muistia ja 256 gigatavua tallennustilaa. Myös 128 gigatavun tallennustilalla varustettu versio on mahdollinen. Moto G Stylus 2023 saapuu markkinoille sekä 4G- että 5G-yhteyksillä varustettuina vaihtoehtoina.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Värejä puhelimesta olisi tulossa kaksi, musta sekä harmaa. Värit ovat nimeltään Black Beauty ja Crystal Grey.

Lähde: Twitter

Kommentoi

Lisää aiheesta:Motorola