HMDNokiaYleinen

Näissä vuotokuvissa taitaa olla Nokia G11 – lähes identtinen Nokia G21 -puhelimen kanssa

Nokia G11

Aikaisemmin tänään tunnettu vuotaja Roland Quandt julkaisi Twitter-tilillään tarkkoja kuvia Nokia G21 -puhelimesta, mutta nyt on julkaistu kuvia myös toisesta puhelimesta. Kyseessä saattaa olla Nokia G11, vaikka vuotaja itse kertoo kyseessä olevan Nokia G21. Syy erehdykseen on yksinkertainen, sillä Nokia G11 ja Nokia G21 ovat pitkälti samoja laitteita.

Jos kuvissa on Nokia G11, niin erikoisesti se kantaa Nokia G21 -puhelimen kanssa täysin samaa mallikoodia, joka olisi TA-1401. Julkaistuissa kuvissa puhelin on esillä kahdessa väriversiossa, jotka ovat sininen sekä harmaa. Aikaisempi jälleenmyyjän listaus on vahvistanut Nokia G11 -puhelimen olevan tulossa tarjolle väreissä Ice ja Charcoal, jotka voisivat vastata hyvin nyt nähtyjä kuvia.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Ulkoisesti suurin eroavaisuus tullaan näkemään kamera-alueessa, jossa ei Nokia G11:n kohdalla ole enää mitään tekstiä. Nokia G21 -mallissa oli vielä teksti ”50MP AI Camera”. Tämän tekstin puute voisi viitata siihen, että Nokia G11 eroaa ainakin kameroiden osalta Nokia G21 -puhelimesta. Todennäköisesti monet tekniset ominaisuudet tulevat olemaan puhelimien välillä kuitenkin identtiset. Identtisen ulkoisen rakenteen on vahvistanut myös Nokiamob.net-sivuston löytämä tieto siitä, että molempiin sopii täysin sama suojakuori.

Muun muassa Nokia G21 -puhelimeen on vuotojen mukaan tulossa 6,5 tuuman HD+ -tasoinen näyttö, Unisoc T606 -järjestelmäpiiri sekä 5050 milliampeeritunnin akku. Puhelimessa on vuotojen mukaan myös Android 11 -käyttöjärjestelmä, eikä tuorein Android 12 -versio. Tarkemmin Nokia G21 -puhelimen ominaisuuksiin voi tutustua aikaisemmasta artikkelistamme tämän linkin takaa. Tarkkoja Nokia G11 -puhelimen tietoja ei ole vielä vuotanut.

Nokia G11- ja Nokia G21 -puhelimet tullaan julkaisemaan todennäköisesti lähiviikkojen aikana globaalisti. HMD Global ei ole kuitenkaan vahvistanut uusien puhelimien tarkkaa julkaisupäivää.

Lähde: Twitter (Roland Quandt)

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:HMD