HMDQualcommYleinen

Nokia-puhelimien kasvoina tunnettu Juho Sarvikas siirtyy Qualcommin Pohjois-Amerikan johtajaksi

Nokia-puhelimien kasvoina tunnettu Juho Sarvikas ilmoitti maaliskuun lopulla jättävänsä tehtävänsä suomalaisen HMD Globalin tehtävissä. Sarvikas toimi Nokia-puhelimista vastaavana tuotejohtajana sekä samalla HMD Globalin Pohjois-Amerikan toiminnasta vastaavana johtajana. Nyt piirijätti Qualcomm on ilmoittanut Sarvikkaan siirtyvän yhtiön palvelukseen huhtikuun aikana.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Asiasta on tiedottanut Qualcommin varatoimitusjohtaja Jim Cathey. Juho Sarvikkaan titteli Qualcommilla tulee olemaan Pohjois-Amerikan toiminnasta vastaava johtaja. Sarvikas aloittaa tehtävänsä Qualcommilla 12. huhtikuuta.

Sarvikas on aikaisemmin työskennellyt 15 vuoden ajan Nokia-brändin parissa, aluksi Nokialla, Microsoftilla ja sittemmin HMD Globalilla. Qualcomm on ollut HMD Globalille yksi tärkeimmistä kumppaneista viimeisimpien vuosien aikana ja esimerkiksi Qualcomm oli yksi merkittävimmistä sijoittajista HMD Globalin viimeisimmällä rahoituskierroksella. HMD Global on ilmoittanut julkaisevansa myöhemmin tällä viikolla uusia puhelimiaan, joiden joukossa odotetaan olevan muutama alemman hintaluokan 5G-älypuhelin.

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:HMD