NothingYleinen

Nothing Ear (1) -kuulokkeet tarjoavat 34 tunnin akun keston ja langattoman latauksen

Nothing Ear (1) -kuulokkeet julkaistaan virallisesti ensi viikolla 27. heinäkuuta, mutta kuulokkeet ovat olleet huutokaupattavana jo eilisestä lähtien. Nyt Nothingin toimitusjohtaja Carl Pei on jakanut muutamia teknisiä ominaisuuksia tulevista kuulokkeista CNET-sivuston haastattelussa.

Pei kertoo yhtiön ensimmäisien kuulokkeiden tarjoavan 24 tunnin akun keston latauskotelon avulla, kun käytetään aktiivista taustamelun vaimennusta. Jos melunvaimennusta ei käytä, niin akun kesto nousee 34 tuntiin. Nothing on varustellut latauskotelon 570 milliampeeritunnin akulla, jota voidaan ladata langattomalla latauksella sekä langallisella pikalatauksella. Jopa 10 minuutin latauksen pitäisi tarjota 6 tuntia akkua melunvaimennuksen ollessa päällä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Haastattelussa Carl Pei kertoi kaikkien tuotteiden näyttävän nykyään samoilta, jonka takia Nothing on ottanut hieman erilaisen lähestymistavan lähes läpinäkyvän muotoilun kanssa. Applen rinnalla Pei kertoo Sonyn olleen toinen teknologiabrändi, josta on otettu oppia. Aikaisemmin Sonyn tuotevalikoimassa oli muotoilun osalta johdonmukaisuutta, jota Pei kertoo ihailevansa. Nykyisin monet yritykset luottavat kausiluonteisiin väritrendeihin, mutta Nothingin tavoitteena on toteuttaa samaa suunnittelufilosofiaa koko tuotevalikoimassa pitkällä aikavälillä.

Carl Pein koko haastattelu on luettavissa CNET-sivustolta tämän linkin takaa. Haastattelussa käydään läpi mielenkiintoisesti Nothingin suunnitelmia ja Carl Pein visiota uudesta yrityksestä.

Virallisesti Nothingin ensimmäiset kuulokkeet, ja järjestyksessään ensimmäinen tuote julkaistaan globaalisti 27. heinäkuuta. Nothing on kertonut kuulokkeiden hinnan olevan 99 euroa ja yksi avainominaisuuksista on aktiivinen taustamelun vaimennus (ANC). Nothingin tavoitteena on tarjota kuulokkeilla premium-tason käyttökokemusta sekä parhaimpia teknisiä ratkaisuja. Kuulokkeiden muotoilun keskiössä on kerrottu olevan läpinäkyvyys ja ergonomisuus. Nothing on toistaiseksi julkaissut kuvia ainoastaan kuulokkeiden latauskotelosta, joita on nähtävillä alapuolella.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Lähde: CNET

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Nothing