AppleYleinen

Nyt myös iPhone 15 -perusmallista julkaistiin CAD-renderöinnit – Dynamic Island saapumassa perusmalleihin

Viime viikolla uutisoimme vuodetuista CAD-renderöinneistä, jotka koskivat syksyn pienempää iPhone 15 Pro -mallia. Nyt CAD-renderöinnit on vuodettu julkisuuteen myös pienempikokoisesta iPhone 15 -perusmallista.

Suurin muutos näyttäisi kuvien perusteella olevan jo mainittu Dynamic Island -toteutus, joka saapuu tänä vuonna myös perusmalleihin. Asiasta on huhuiltu jo viime vuoden lopulta asti. Näin ollen pitkään mukana ollut varsinainen näyttölovi jää historiaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Yhtenä suurena muutoksena on USB-C-liitännän saapuminen iPhone-puhelimiin. USB-C korvaa Applen oman Lightning-liitännän. Muutos on seurausta Euroopan unionin uudesta asetuksesta, jonka mukaan valmistajien pitää siirtyä yhteiseen USB-C-liitäntämalliin.

Takakameroita olisi perusmallin iPhone 15 -puhelimessa edelleen kaksi kappaletta. CAD-renderöinneistä nähdään, että iPhone 15 olisi suurempi, kuin edeltäjänsä. Puhelimeen olisi saapumassa kuvien perusteella 6,2 tuumainen näyttö nykyisen 6,1 tuuman näytön tilalle.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Sekä perusmallin iPhone 15- että iPhone 15 Pro -mallit tulevat CAD-renderöintien mukaan saamaan hieman nykyistä kaarevammat reunat. Kaarevammat reunat helpottavat todennäköisesti laitteiden pitelyä kädessä.

Perusmallin iPhone 15 -puhelimessa ei ole huhujen mukaan kapasitiivisia painikkeita, vaan perinteiset fyysiset painikkeet. Apple on huhujen mukaan siirtymässä iPhone 15 Pro -malleissa kapasitiivisiin painikkeisiin.

CAD-renderöinneissä voi esiintyä tässä vaiheessa vielä virheitä, mutta lisää vuotoja muotoilusta tulemme varmasti näkemään vielä ennen syksyn julkistuksia.

Lähde: 9To5Mac

Kommentoi

Lisää aiheesta:Apple