OnePlusYleinen

OnePlussalta tulossa ensi viikolla Pac-Man-erikoisversio Nord 2 -puhelimesta – maksaa 529 euroa

OnePlus aloitti vihjailemaan viime viikolla jostain uudesta ja nyt asia on saanut vahvistuksen. OnePlussalta on tulossa uusi erikoisversio, jonka teemana on tällä kertaa klassikkopeli Pac-Man. OnePlussalta on nähty jo aikaisemminkin erilaisia erikoisversioita yhtiön älypuhelimista, joista varmasti mieleenpainuvimmat ovat olleet OnePlus 5T Star Wars Edition sekä OnePlus 6T McLaren Edition. Nyt erikoisversio nähdään ensimmäistä kertaa myös Nord-mallistosta.

Uusi OnePlus Nord 2 x PAC-MAN Edition -erikoisversio on pohjimmiltaan täysin sama laite kuin OnePlus Nord 2. Nyt OnePlus on tehnyt erikoisversioon muutamia ulkoisia muutoksia sekä ohjelmiston optimointeja teeman ympärillä. OnePlus on kertonut puhelimen takaosan lasissa olevan muun muassa pimeässä hohtava labyrintti.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Yksi tärkeä uudistus on myös pelillistetty ohjelmisto, jonka kerrotaan tekevän puhelimesta hauskemman. Pelillistetyllä ohjelmistolla OnePlus tarkoittaa sitä, että Pac-Man-matkustaa Nord-maailmassa ja saavuttaa erilaisia vaiheita. Lisäksi OnePlus on laittanut ohjelmistoon yllätyksiä, jotka käyttäjät saavat itse löytää käyttämällä puhelinta. Puhelimessa kerrotaan olevan esiasennettuna myös Pac-Man 256 -mobiilipeli, joka sopii erinomaisesti puhelimen teemaan.

OnePlus on kertonut julkaisevan OnePlus Nord 2 x PAC-MAN Edition -erikoispuhelimen ensi viikolla, sillä se tulee myyntiin jo 16. marraskuuta. OnePlus vahvisti puhelimen hinnan olevan 529 euroa, eli 30 euroa enemmän kuin OnePlus Nord 2 -perusversio. Kyseessä on 12 + 256 gigatavun muistiversio. OnePlus kertoi lisäksi puhelinta olevan saatavilla ainoastaan rajoitettu erä, ja se on saatavilla Euroopassa, Isossa-Britanniassa ja Intiassa.

Lähde: OnePlus Forum

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:OnePlus