SonyYleinen

Sony Xperia 1 sai Android 11 -päivityksen Suomessa

Sony Xperia 1

Sony on aloittanut tänään jakamaan tuoreinta Android 11 -käyttöjärjestelmäpäivitystä vuoden 2019 huippupuhelimelleen, eli Xperia 1 -mallille. Sony julkaisi jo viime vuonna aikataulun Android 11 -päivitykselle tuoreimmille puhelimilleen, ja Xperia 1- ja Xperia 5 -puhelimien luvattiin saavan päivitys helmikuussa. Nyt heti helmikuun alkuun Xperia 1 -puhelimen omistajat ovat Suomessa raportoineet saaneensa tuoreimman päivityksen.

Kyseessä on kooltaan suuri päivitys, sillä sen koko on lähes yhden gigatavun. Päivityksen versionumero on 55.2.A.0.630, ja sen mukana tulee myös Googlen 1. joulukuuta 2020 julkaisemat tietoturvakorjaukset. Sony ei ole päivityksen yhteydessä määrittänyt, mitä tuorein päivitys pitää sisällänsä, eikä mukana ole suurempia muutoksia Android-version lisäksi. Käyttäjät ovat kuitenkin valittaneet päivityksen jälkeen ongelmia sormenjälkilukijan toiminnassa, mutta nähtävästi ongelma korjaantuu puhelimen uudelleen käynnistyksellä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Päivityksessä on lisäksi monet Android 11 -version uudistuksista, joita ovat muun muassa uudet median ja laitteiden hallintatavat, paremmat yksityisyysasetukset sekä uudistettu ilmoitusnäkymä, joka tekee useiden viestisovelluksien välillä toimimisen helpoksi. Lisätietoja Android 11 -version uudistuksista voi käydä lukemassa aikaisemmasta artikkelistamme täältä.

Päivityksen saatavuuden omalle Xperia 1 -puhelimelle voi käydä tarkistamassa menemällä: Asetukset > Järjestelmä > Lisäasetukset > Ohjelmistopäivitys. 

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja pääkirjoittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Sony