HuaweiYleinen

Suomalaiskehittäjät tietoisia Huawein tilanteesta, mutta suunnitelmat vasta alkutekijöissään – ”seuraamme tilanteen kehittymistä”

Huawei Mobile Services korvaa Huawei-puhelimissa Google Mobile Services -palvelut.

Toukokuussa 2019 Huawei kohtasi odotetun ja toisaalta myös odottamattoman haasteen, kun Yhdysvaltojen kauppaministeriön antoi ilmoituksen asettaa Huawei ja sen 68 tytäryhtiötä kieltolistalle. Huawein osalta kieltolistalla oleminen tarkoittaa, ettei Huawei pysty ostamaan tuotteita, osia tai komponentteja yhdysvaltalaisilta yrityksiltä ilman Yhdysvaltain hallituksen hyväksyntää. Kieltolistan takia Huaweilla ei ole siis esimerkiksi oikeutta lisensoituun Android-käyttöjärjestelmään.

Huawein tilanne markkinoilla on tällä hetkellä enemmän kuin haastava ja yhtiö on aloittanut matkan kohti omaa ekosysteemiään, josta pyritään tekemään kolmas ekosysteemi Googlen Androidin ja Applen iOS:n rinnalle. Huawei kehittää kovaa tahtia Huawei Mobile Services -palveluita, jotka korvaavat Googlen palvelut sekä sovelluskaupan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Olemme jo päässeet SuomiMobiilissa testaamaan Huawei Mate30 Pro -älypuhelinta, joka on ensimmäinen yhtiön puhelin ilman Googlen palveluita. Kokemus ei ole vielä tällä hetkellä kovin hyvä sovelluksien puuttumisen vuoksi, mutta Huawei silti pyrkii jatkuvasti kehittämään palveluitaan, joka antaa myös toivoa valoisammasta tulevaisuudesta.

Suomalaisien palveluiden saaminen Huawein ekosysteemiin tulee olemaan yksi Huawein tavoitteesta Suomessa. Huawei on vahvistanut SuomiMobiilille neuvottelevansa monien suomalasien sovelluskehittäjien kanssa ja Huawein mukaan monet ovat olleet avoimia uudelle ekosysteemille. Huaweilla on myös oma tiiminsä, joka pyrkii lokalisoimaan ekosysteemiä Suomessa ja Pohjoismaiden tasolla. Lisäksi Huaweilla on pääkonttorilla erillinen tiimi, joka neuvottelee tunnettujen globaalien sovelluksien tuomisesta Huawein ekosysteemiin. Lisäksi Huaweilla on erilaisia kannustusohjelmia sekä resursseja varattuna sovelluskehittäjille, jotta sovelluksien kehittämisessä pystyttäisiin avustamaan.

Huawei AppGallery on Google Play -kaupan korvaaja.

Yksi suurimmista puutteista Huawein ekosysteemissä ovat pankkisovellukset, joita ei löydy yhtäkään AppGallery-sovelluskaupasta. Lähdimme kyselemään pankkipalveluita tarjoavilta yrityksiltä sekä sovelluskehittäjiltä heidän strategiaansa sekä innostusta tuoda palvelunsa myös tulevien Huawei-laitteiden käyttäjille. Saimme monta vastausta, joiden mukaan pankit seuraavat tilannetta, mutta toistaiseksi ei ole mitään päätöksiä tai edes suunnitelmia.

Muun muassa Osuuspankilta viestiteltiin SuomiMobiilille, että tällä hetkellä sovelluksia ei löydy Huawein sovelluskaupasta, eikä myöskään päätöksiä ole tehty. Osuuspankin kerrotaan kuitenkin seuraavan markkinan kehittymistä ja tilanne voi muuttua tulevaisuudessa.

”Meillä ei ole tällä hetkellä sovelluksia Huawein sovelluskaupassa tai päätöksiä asiaan liittyen, mutta tilanne voi muuttua tulevaisuudessa. Seuraamme markkinan kehittymistä ja monipuolistamme palvelutarjoamaamme jatkuvasti.”, kommentoi tileistä, maksamisesta ja taloudenhallinnasta vastaavan johtajan Masa Peura OP:lta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Kysyimme samaista asiaa myös S-Pankilta, josta kerrottiin toistaiseksi seurattavan tilanteen kehittymistä.

”Toistaiseksi seuraamme tilanteen kehittymistä ja tarkennamme arviotamme sen perusteella.”, kommentoi Aleksi Moisio S-Pankin viestinnästä.

Myös MobilePayn kertoi tammikuussa SuomiMobiilille, että toistaiseksi ei ole suunnitelmia tuoda sovelluksia Huawein sovelluskauppaan. MobilePayn kerrotaan kuitenkin seuraavan jatkuvasti puhelimien myyntiä arvioidakseen edellyttääkö kysyntä lisäkehitystä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

”MobilePaylla ei toistaiseksi ole suunnitelmia sovelluksien (MobilePay ja WeShare) tuomisesta AppGalleriaan. Seuraamme kuitenkin jatkuvasti erityyppisten puhelimien ja myös Huawei-mallien myyntiä arvioidaksemme, edellyttääkö kysyntä lisäkehitystä.”, kommentoi MobilePay Finland Oy:n toimitusjohtaja Anniina Heinonen.

Nordealta saimme pankkipalveluiden suhteen kuitenkin Huawein kannalta hieman positiivisemman vastauksen, sillä Nordea kertoo jo nyt tekevän yhteistyötä Huawein kanssa. Nordean mukaan sovellukset tuodaan AppGallery-sovelluskauppaan, jos sille riittää kysyntää. Siihen asti Nordea kuitenkin vakuuttaa selainpohjaisen verkkopankin toimivan Huawein laitteilla.

”Teemme yhteistyötä Huawein kanssa ja tulemme mahdollisesti jatkossa viemään sovelluksemme Huawei AppGalleryyn, jos sille on riittävästi kysyntää asiakaskunnassa. Siihen asti uusilla Huawein laitteilla voi käyttää selainpohjaista verkkopankkiamme, joka tullaan tämän kevään aikana myös päivittämään responsiiviseksi. Tunnistautuminen täytyy siinä tapauksessa hoitaa joko toiseen älylaitteeseen asennetun tunnuslukusovelluksen tai tunnuslukulaitteen kautta.”, kertoi Nordean digitaalisesta palvelukehityksestä vastaavan Ignacio Teulon Ramirezin.

Saimme aiheen tiimoilta myös muita suosittujen sovelluksien kehittäjiä kiinni, mutta useat yritykset ja kehittäjät eivät kommentoineet aihetta millään tavalla.

Muun muassa VR ilmoitti SuomiMobiilille, että VR Matkalla -sovellus on tulossa Huawein omaan sovelluskauppaan, mutta sovellukselle ei ollut vielä tammikuussa tarkkaa julkaisuaikataulua.

”Kyllä, VR Matkalla -sovellus on tulossa myös Huawei AppGalleryyn, eli myös tulevien uusien Huawei-puhelinten käyttäjät voivat ostaa junalippunsa kätevästi sovelluksesta ja seurata matkansa kulkua. Tarkkaa aikataulua emme pysty vielä tässä vaiheessa avaamaan, mutta viimeistään ennen kuin Googlen tuki heille päättyy.”, kommentoi Katariina Tuominen VR viestinnästä.

Fonecta Caller on yksi suomalaisten suosimista sovelluksista Android-puhelimissa ja saimme myös sovelluksen kehittäjältä kommentin palveluiden tuomisesta Huawein sovelluskauppaan. Toistaiseksi mitään päätöksiä ei ole tehty.

”Fonectan ja 020202 Palveluiden osalta ei ole vielä tehty päätöstä suosittujen Fonecta Caller- ja 02 Taksi- sovellustemme tuomisesta Huawein AppGallery -kauppaan.”, kertoi 020202 Palvelut Oy:n kaupallinen johtaja Juha Mertanen.

Postilta osattiin lyhyesti kertoa, että Huawei-tilanne on tiedossa ja asia on parhaillaan käsittelyssä. Posti kertoi tekevänsä päätöksen pian sovelluksen toimisesta AppGallery-kauppaan. Kysyimme myös muun muassa Wilma-sovelluksesta vastaavalta Visma Enterprise Oy:n toimitusjohtaja Jukka Holmilta sovelluksen toimisesta Huawein uusille laitteille. Holm kertoi Vismalla olevan keskustelut käynnissä Huawein kanssa, mutta päätöstä ei ole vielä tehty.

SuomiMobiilin saamien kommenttien perusteella suomalaiset sovellustarjoajat sekä kehittäjät ovat tietoisia Huawein nykyisestä tilanteesta, mutta yleinen kommentti oli, ettei päätöksiä vielä suuremmin ole tehty. Muutamat sovelluksien tarjoajat kertoivat kuitenkin kiinnostuksensa Huawein ekosysteemiin. Kovin nopeasti tunnettuja suomalaissovelluksia ei siis kannata Huawein ekosysteemiin odottaa. Todennäköisesti Huawei saa yksitellen sovelluskehittäjiä tuomaan sovelluksia AppGallery-sovelluskauppaan, mutta kaikkia sovelluksia ei tulla näkemään kaupassa lähikuukausina, eikä todennäköisesti edes vuoden sisällä.

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Huawei