ViikkokysymysYleinen

Viikkokysymys: Oletko kiinnostunut OnePlus TV:stä?

OnePlus on tunnettu Suomessa erittäin hyvin kilpailukykyisistä älypuhelimistaan, mutta yhtiö on aikeissa laajentaa myös muihin tuotekategorioihin. Yksi mielenkiintoisimmista aluevaltauksista tulee olemaan älytelevisiot, joista OnePlus puhui ensimmäisen kerran jo vuoden 2018 syyskuussa.

Tällä kertaa viikkokysymyksessä tarkastellaan ovatko SuomiMobiilin lukijat kiinnostuneita OnePlusin tulevasta älytelevisiosta. Aikaisemmin tällä viikolla OnePlus sai Bluetooth-sertifikaatin television kaukosäätimelle, joka on vihjaus julkaisun lähenemisestä. Toistaiseksi OnePlus ei ole vahvistanut äly-TV:n julkaisuaikataulua, mutta odotuksien mukaan julkaisu tapahtuu vielä kuluvan vuoden aikana.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Tämän viikkoinen kysymys on siis, oletko kiinnostunut OnePlus TV:stä? Anna äänesi alapuolella olevassa kyselyssä.

ÄÄNESTYS ON PÄÄTTYNYT!

Oletko kiinnostunut OnePlus TV:stä?

Kyllä
86.94%
En
13.06%

SuomiMobiili.fi
SuomiMobiili perustettiin intohimosta uusiin mobiilialan innovaatioihin ja sivusto on toiminut vuodesta 2015 lähtien. Uutissivuston lähtökohtana ovat helposti löydettävät ja helppolukuiset mobiiliuutiset. SuomiMobiilin uutiset ja laitearvostelut tavoittavat kuukausittain reilut 100 000 suomalaista.

    Kommentoi

    Lisää aiheesta:Viikkokysymys