OnePlusViikkokysymysYleinen

Viikkokysymys: Ostaisitko OnePlus-tabletin, jos sellainen olisi tarjolla?

OnePlus on vahva brändi Suomen älypuhelinmarkkinoilla, mutta älypuhelimien rinnalla Oppon tytärbrändi on myös laajentanut muihin tuotekategorioihin. Esimerkiksi yhtiöltä on nähty audiotuotteita ja puettavia laitteita myös Suomen markkinoilla. Valituilla markkinoilla OnePlus tarjoaa myös älytelevisioita. Lisäksi OnePlus on laajentamassa uusiin tuotekategorioihin tulevaisuudessa ja yksi huhutuista on tablettilaitteet.

Viimeksi tällä viikolla saatiin kuulla huhuja siitä, että OnePlus tulisi julkaisemaan ainakin valituilla markkinoilla ensi vuoden alkupuolella ensimmäisen Android-tablettinsa. Huhuissa on puhuttu OnePlus Pad -tabletista ja ainakin Intiassa julkaisua odotetaan vuoden 2022 ensimmäisellä puoliskolla. Toistaiseksi julkaisusta Euroopassa tai Suomessa ei ole raportteja, mutta ainakin loogista olisi tuoda tabletti jossain kohtaa myös laajemmin saataville.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Tabletista ei ole kuultu vielä mitään tarkkoja vuotoja, mutta sellainen on huhujen mukaan varmasti kehitteillä. Eikä OnePlussan tabletista ole epäilystäkään, sillä myös emobrändi Oppo kehittää omaa tablettiansa ja sisarbrändi Realme on jo tablettinsa julkaissut.

Tällä kertaa viikkokysymyksessä tarkastellaan, kuinka moni todella ostaisi OnePlussan tabletin, jos sellainen olisi tarjolla. Anna äänesi alapuolella olevassa kyselyssä ja perustelut vastaukselle voi antaa kommenttikentässä.

Tämä äänestys on päättynyt (2 years)

Ostaisitko OnePlus-tabletin, jos sellainen olisi tarjolla?

En
53.41%
Kyllä ostaisin!
46.59%
Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

3 Kommenttia

  1. Parasta ei ole tullut vielä.olen ehdoton Samsung fani.

  2. Koska ”Ehkä” vaihtoehtoa ei ollut vastaan ”Ei”. Jos tablettimen hinta ylittää 500 euron niin en ostaisi oli merkki mikä tahansa.

  3. Valitettavasti en, mielummin nokia tabletti.

Kommentoi

Lisää aiheesta:OnePlus