HonorYleinen

Honor laittoi puhelimiensa päivityslupaukset uusiksi – Honor 50:n Android 12 -päivitys viimeistään elokuussa kaikkien saatavilla

Honor 50 ja Android 12/ Magic UI 6.0.

Honor on laittanut älypuhelimiensa päivityslupaukset uusiksi lähes kaikkien globaalisti myyntiin tuotujen puhelimiensa osalta. Asiasta on saatu erinäisiä vahvistuksia Honorilta eri markkina-alueilla, mutta nyt asian on vahvistanut myös Honor Suomessa.

Viime aikoina Honor ei ole pystynyt kilpailemaan markkinassa päivityksien kanssa, vaan on ollut jopa selvästi kilpailijoita heikommalla lupauksella liikenteessä. Esimerkiksi yhtiön ensimmäiselle lippulaivatason Honor Magic 4 Pro -puhelimelle luvattiin julkaisun aikaan vain 2 vuotta Android-versiopäivityksiä ja 2 vuotta tietoturvapäivityksiä. Lisäksi viime vuonna Honor 50 tuotiin markkinoille lupaamalla vain yhden Android-versiopäivityksen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Hyviä uutisia on kuitenkin nyt luvassa monille Honor-käyttäjille. Honor on vahvistanut pystyvänsä parantamaan päivityslupausta kaikkien Suomessa myynnissä olevien puhelimien osalta.

Esimerkiksi Honor 50 -puhelimelle luvataan nyt kaksi Android-versiopäivitystä aikaisemman yhden sijasta. Luvassa pitäisi olla Android 12 -päivityksen ohella myös Android 13 -päivitys myöhemmin. Puhelin tulee saamaan myös tietoturvapäivityksiä vuoden ilmoitettua pidempään, eli vuoden 2024 syksyyn asti.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Honor Magic 4 Pro tulee saamaan edelleen vain kaksi Android-versiopäivitystä, joka tarkoittaa Android 13- ja Android 14 -versioita. Honor on kuitenkin tuplannut luvatut tietoturvapäivitykset 2 vuodesta 4 vuoteen. Luvassa on siis lippulaivamallille päivityksiä aina vuoden 2026 kesään asti.

Edullisemmat kevään aikana myyntiin tuodut Honor Magic 4 Lite-, Honor X8– ja Honor X7 -puhelimet tulevat saamaan edelleen vain yhden Android-versiopäivityksen. Kaikille puhelimille kyseessä on siis Android 12, sillä puhelimet julkaistiin Android 11 -versiolla. Kaikki nämä puhelimet saavat kuitenkin 3 vuotta tietoturvapäivityksiä, eli ne loppuvat vasta vuoden 2025 keväällä.

  • Honor Magic 4 Pro: 2 Android-versiopäivitystä, 4 vuotta tietoturvapäivityksiä
  • Honor 50: 2 Android-versiopäivitystä, 3 vuotta tietoturvapäivityksiä
  • Honor Magic 4 Lite, Honor X9 ja Honor X7: 1 Android-versiopäivitys, 3 vuotta tietoturvapäivityksiä

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Honor 50 -puhelimen osalta Honor lupasi alkuvuodesta tuoda vuoden toisella neljänneksellä Android 12 -päivityksen saataville. Tämä ei kuitenkaan tapahtunut, vaikka tietyillä markkinoilla Honor onkin kertonut aloittaneensa jakelun jo 30. kesäkuuta. Suomen osalta Honor on nyt vahvistanut päivityksen ulostulon riippuvan operaattoreiden hyväksymisestä, mutta viimeistään elokuun alussa Android 12 on kaikkien saatavilla.

Lähde: Honor

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Honor