InfinixYleinen

Nyt tuli vahvistus hullulle lataukselle! Infinixin puhelimessa on 160 watin pikalataus

Suomalaisille täysin tuntemattoman Infinix-brändin puhelimen ympärillä on viime aikoina käynyt kova kuhina, sillä nettiin on vuodettu mielenkiintoisia tietoja puhelimesta. Aluksi vuodettiin kuva tehokkaasta 160 watin pikalaturista, jonka jälkeen nähtiin myös erittäin tarkka tuotekuva itse puhelimesta. Nyt Infinix on itse vahvistanut pikalatauksen olevan todella tulossa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Infinix on aikaisemmin panostanut vain alemman keskihintaluokan puhelimiin, eikä yhtiöltä ole nähty vielä yhtään 5G-puhelinta. Nyt ainakin valikoiduille markkinoille Infinix on julkaisemassa erittäin mielenkiintoisen älypuhelimen, joka on todennäköisesti yhtiön ensimmäinen lippulaivapuhelin. Infinix on kertonut Twitterissä, että 160 watin tehoinen pikalataus on todella tulossa, mutta mitään muita ominaisuuksia ei ole vielä vahvistettu. Myöskään tarkkaa julkaisupäivää ei ole kerrottu, mutta todennäköisesti lähipäivinä tullaan kuulemaan lisätietoja.

Vuotanut kuva Infinixin puhelimesta.

Aikaisemmin julkaistu vuotokuva paljastaa tulevan puhelimen kokonaisuudessaan joka sivulta katsottuna. Etuosassa on reunoilta selvästi kaartuva vesiputousnäyttö, jonka vasemmassa yläkulmassa on etukameraa varten tehty reikä. Kuvasta voidaan päätellä näytössä olevan myös integroitu optinen sormenjälkilukija.

Puhelimen takaosassa nähdään laatikkomainen kamera-alue, jossa on yksi suuri kamerasensori sekä kaksi muuta kameraa, joista toinen on todennäköisesti periskooppikamera. Kameroiden rinnalla on lisäksi LED-salamavalo. Puhelimen takaosassa on myös mielenkiintoinen kuviointi, jossa on tekstit ”Infinix” ja ”Now”. Puhelimen nimi saattaa olla Infinix Now. Laitteen yläreunan sekä vasemman kyljen Infinix on nähtävästi jättänyt tyhjäksi, mutta oikeassa kyljessä on esillä virta- ja äänenvoimakkuuspainikkeet. Puhelimen alareunassa on kaiutin, USB-C-liitin sekä SIM-korttitelakka.


Lähde: Twitter (Infinix)

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Infinix