IntexJollaSailfish OS

Intexin Sailfish OS -puhelimen saatavuus laajeni – nyt tilattavissa myös Suomeen

Intex-Aqua-FishViime aikoina intialainen Intex on ollut vahvasti esillä uuden Sailfish OS -käyttöjärjestelmään pohjautuvan Aqua Fish -puhelimensa kanssa. Kyseessä on ensimmäinen Intiassa myyntiin saapunut Sailfish OS -puhelin. Aqua Fishin myynti alkoi virallisesti viime viikon lopulla, vaikka Jolla väitti myynnissä olevien laitteiden olevan varastettuja.

Uutuuspuhelin on suunnattu vain Intian markkinoille, jonka takia sitä ei ollut mahdollista heti ostaa muualle maailmaan. Tämän seurauksena välittömästi puhelin saapui myyntiin myös Eurooppaan kolmannen osapuolen toimittamana noin 150-200 euron hintaan, vaikka intialaiset voivat laitteen saada omaksensa 75 eurolla.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Nyt Aqua Fishin virallinen myyjä on tehnyt toivotun muutoksen ja aloittanut toimittamaan laitetta myös Eurooppaan, Amerikkaan sekä Aasiaan, jonka ansiosta uuden Sailfish OS -puhelimen voi tilata myös Suomeen 75 euron hintalapulla. Toimituskulut puhelimelle ovat noin 22 euroa, jonka jälkeen puhelimesta täytyy myös Suomeen saapuessaan maksaa veroja. Laitteen hinta nousee siis hieman yli 100 euron. Myynnin laajeneminen Intian ulkopuolelle on ollut todella toivottua Jolla yhteisön keskuudessa.

Intex Aqua Fish on nyt siis myynnissä virallisesti Intian Ebayssa maailmanlaajuisesti. Puhelimesta löytyy 5 tuuman HD-näyttö, neliytiminen Snapdragon 212 -järjestelmäpiiri, 2 gigatavua RAM-muistia sekä 16 gigatavua sisäistä tallennustilaa. Aqua Fish tukee myös kahta SIM-korttia ja laitteesta löytyy 8 ja 2 megapikselin kamerat.

HUOM. Jos päätät tilata puhelimen, niin suosittelemme huolella katsomaan, että toimiiko laite kunnolla Suomessa. Esimerkiksi 4G LTE -yhteyksissä voi olla ongelmia.

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

6 Kommenttia

  1. Tilattu kokeeksi, katsotaan jos/kun/joskus tulee. Mulle toimituskuluiksi tuli 800 INR eli kymppi.
    PaisaPay:lle pitää vain lähettää luottokortin kuva yms maksun varmistukseksi, katsotaan riittääkö kuva kortin kulmasta…

    1. Itse kerkesin tilaamaan puhelimen jo aiemmin tällä viikolla eri tavalla ja jos laskelmat pitää kutinsa, niin ensi viikolla saattaa olla jo laite käsissäni.

  2. Itse ainakin lähetin itse Intexille henkilökohtaisesti viestiä, että onko kaikki nyt oikeasti virallista. Kun nyt on kova paine Jollan ystävien keskuudessa saada uusi puhelin Intian ulkopuolelle. Haluan nähdä itse yhtiön ilmoittavan; esim. Yota Phonen kohdalla liikkui aikoinaan ”todeksi todettuja” huhuja Sailfishiin siirtymisestä, johon kyseinen firma joutui lopulta kommentoimaan, että oli perättömiä juttuja. Nyt haluan odottaa rauhassa ja antaa Intexin sanovan itse, miten asiain laita on. Toivon ite kovasti tätä luuria, sillä Jollani ei enää toimi kunnolla.

    1. Intex on itse vahvistanut puhelimen myyntiintulon, joten kaikki pitäisi olla nyt virallista. Voit lukea Intexin perjantaina julkaiseman lehdistötiedotteen täältä: http://www.intex.in/Administration/Resources/BlogRecources/20160722090252.pdf

      Myös Intex Aqua Fishin tuotesivut löytyvät täältä: http://www.intex.in/mobile/smartphone/aqua-fish/

  3. Onks muille tullut vahvistua viestiä ebaylta et maksu on suoritettu jne? itse maksoin jo 2pvä sitten ja mitään ei kuulu. Viestiä pitäis kuulemma tulla 48tunnin sisällä. Myyjän palautteet ebayssa vähä ristiriitaiset ku on hyvää ja sit huonoa. Siks kysyn kuinka muilla on mennyt.

    1. 3 päivää meni ja vahvistus tuli viimein. Paketti lähti matkaan samantien kun maksu meni läpi. Jos PaisaPay aiheuttaa ongelmia niin myös payPalilla voi maksaa, kunhan tilaa samalta myyjältä eBay.comin kautta:
      http://www.ebay.com/itm/Intex-Aqua-Fish-Qualcomm-Snapdragon-5-2GB-RAM-16-GB-8MP-/282128959911

Kommentoi

Lisää aiheesta:Intex