OnePlusYleinen

Tätä ominaisuutta odotettiin OnePlus Buds Pro -kuulokkeille puoli vuotta – mahdollistaa yhdistämisen kahteen laitteeseen

OnePlus Buds Pro -kuulokkeet.

OnePlus julkisti yhtiön ensimmäiset huipputason täyslangattomat OnePlus Buds Pro -nappikuulokkeet viime heinäkuussa ja myyntiin ne saapuivat elokuussa. Kuulokkeiden yksi suurimmista puutteista oli tuen puute useille yhdistetyille laitteille, jonka monet kilpailijoiden kuulokkeet kuitenkin tarjosivat. OnePlus kertoi elokuussa, että puute tullaan paikkaamaan, ja vihdoin lupaus on täytetty.

Kiinassa esiteltiin tänään uusi hopea väriversio OnePlus Buds Pro -kuulokkeista, joiden yhteydessä kerrottiin niiden tukevan yhteyttä useille laitteille. Nyt OnePlus on kertonut tuoreessa foorumipostauksessaan ominaisuuden sisältävän päivityksen olevan jaossa globaalisti myytyihin OnePlus Buds Pro -kuulokkeisiin. Ominaisuuden lupauksen ja toteuttamisen välillä oli siis lähes puoli vuotta, joten ominaisuutta on jouduttu odottamaan hyvin pitkään.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Uusi kuulokkeiden päivitys on versionumeroltaan 531.531.410, ja se on nyt ladattavissa pienellä määrälle käyttäjiä. Laajempi jakelu käynnistyy lähipäivien aikana. Kun päivitys on asennettuna kuulokkeisiin, niin ominaisuuden pystyy aktivoimaan käyttöön kuulokkeiden asetuksista tai HeyMelody-sovelluksesta, eikä se ole oletusarvoisesti käytössä.

Kaikessa yksinkertaisuudessaan OnePlus Buds Pro -kuulokkeet voidaan yhdistää nyt samaan aikaan kahteen eri Bluetooth-laitteeseen. Tämä mahdollistaa esimerkiksi median toistamisen ja vaihtamisen saumattomasti muun muassa puhelimen ja tietokoneen välillä.

SuomiMobiilissa kuulokkeet on arvosteltu jo viime kesänä, ja tarkan arvion voi käydä lukemassa tämän linkin takaa.

Lähde: OnePlus Forum

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:OnePlus