ArvostelutMotorolaYleinen

Testissä Motorola Moto G73 5G – Riittävän hyvä puhelin

Motorola Moto G73 5G

Motorola päivitti alkuvuodesta Moto G -mallistoaan, josta testasimme jo aikaisemmin Moto G53 5G -puhelimen. Kyseinen malli ei suuremmin päässyt vakuuttamaan, mutta olemme myös pidemmän aikaa testailleet malliston parempaa jäsentä, eli Moto G73 5G:tä.

Puhelimessa on panostettu melko perinteisiin alemman keskihintaluokan ominaisuuksiin. Tarjolla on 6,5 tuuman kokoinen LCD-näyttöpaneeli, jossa on Full HD+ -tarkkuus sekä 120 hertsin virkistystaajuus. Tehoista on vastaamassa MediaTekin kehittämä Dimensity 930 -järjestelmäpiiri. Moto G73 5G:ssä on myös 50 megapikselin kaksoiskamera, 5000 milliampeeritunnin akku sekä 30 watin pikalataus. Käyttöjärjestelmänä on puhdas Android 13.

Motorola on tuonut Moto G73 5G -älypuhelimen myyntiin Suomessa maaliskuun alussa ja hintaa sillä on 329 euroa 8 + 256 gigatavun muistiversiossa. Puhelimesta on yleisesti tarjolla yksi väriversio, joka on sininen Midnight Blue. Lisäksi valikoiduilta jälleenmyyjiltä löytyy myös valkoinen Lucent White -versio.

Arvostelussa tulemme tutustumaan laitteen rakenteeseen, näyttöön, teknisiin ominaisuuksiin, kameroihin sekä puhelimen ohjelmistoon. Testijakson aikana toteutimme puhelimelle myös tuttuja testejä, joissa selvitettiin akun latausnopeus sekä tarkastellaan laitteen pakkaskestävyyttä. Alapuolella on lyhyt yhteenveto teknisistä ominaisuuksista.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Tekniset tiedot
Motorola Moto G73 5G (XT2237-2)
Mitat: 161.42 x 73.84 x 8.29 mm
Paino: 181 g
Rakenne: muovirakenne / lasi edessä
Näyttö: 6.5 tuumaa / Full HD+ (2400 x 1080) / 20:9-kuvasuhde / IPS LCD / 120 Hz
Järjestelmäpiiri: 6 nm MediaTek Dimensity 930 (2x 2.2 GHz Cortex-A78 & 6x 2.0 GHz Cortex-A55)
Grafiikkasuoritin: IMG BXM-8-256
Muisti: 8 Gt RAM-muistia [LPDDR4x] / 256 Gt sisäistä tallennustilaa [UFS] / muistikorttipaikka (max. 1 Tt)
Takakamera: 50 MP pääkamera (f/1.8 / 1/1.5" / 1.0 µm / PDAF) + 8 MP ultralaajakulmakamera (f/2.2 / 1.12 µm) + LED-salama
Etukamera: 16 MP etukamera (f/2.4 / 2.0 µm)
Akku: 5000 mAh (ei irrotettava)
Käyttöjärjestelmä: Android 13 + My UX (sisältää Googlen palvelut)
Muuta: Dual-SIM / 30 watin lataus / NFC
Liitännät: USB-C / USB 2.0 / OTG / Kuulokeliitin
Ääni: Bluetooth 5.3 / stereokaiuttimet
Tunnistimet: valoisuustunnistin / etäisyystunnistin / kiihtyvyystunnistin / gyroskooppi / kompassi / sormenjälkilukija kyljessä
Värit: Midnight Blue sekä Lucent White
Hinta: 329 €

Myyntipakkaus

Motorola Moto G73 5G:n myyntipakkaus ja sen sisältö.

Moto G73 5G toimitetaan Motorolalle tyypillisessä myyntipakkauksessa, joka on väritykseltään tummansininen ja sitä koristaa Motorolan logot. Erikoisesti käytössä ei ole Motorolan uudistettua ympäristöystävällisempää myyntipakkausta, kuten monissa muissa yhtiön uusimmissa puhelimissa. Pakkauksen takaosaan ja kylkiin on painettu paljon erilaista tietoa ja yhdellä kyljellä on merkittynä laitteen mallikoodi, muistiversio, väriversio sekä IMEI-tiedot.

Pakkausta avatessa ensimmäisenä esille tulee Moto G73 5G, jota on suojaamassa pehmeä suojakuori ja muovikalvo. Puhelimen alapuolella on pahvitasku, jossa on SIM-korttiluukun avaustyökalu, pikakäyttöopas sekä takuutietoja. Tämän jälkeen pakkauksen pohjalta paljastuu 30 watin laturi sekä USB-C-lataus- ja tiedonsiirtokaapeli (USB-C-USB-C).

Motorola ei ole karsinut myyntipakkauksesta, vaan mukana on kaikki käytön aloittamiseen vaadittava. Itse olen tyytyväinen siihen, että Motorola on säästänyt laturin sekä suojakuoren, joten niitä ei tarvitse erikseen ostaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Laatutuntuma ja ulkoiset huomiot

Motorola luottaa puhelimen rakenteessa perinteisiin toteutuksiin, eikä tarjolla ole yllätyksiä. Puhelin on valmistettu pääasiassa muovista ja muotoilusta on tehty geneerinen. Motorola tarjoaa puhelinta kahdessa väriversiossa, jotka ovat valkoinen Lucent White sekä testiinkin saatu tummansininen Midnight Blue.

Moto G73 5G:n muovirakenne on viimeistelty kauttaaltaan mattapintaiseksi, johon itse olen erittäin tyytyväinen. Mattapinta antaa puhelimelle mukavan tuntuman, mutta kyseessä on silti kuivilla käsillä liukas laite. Mattapinnan selvä vahvuus on parempi naarmunkestävyys, eikä siinä näy sormenjäljet yhtä hyvin kuin kiiltävissä pinnoissa. Testijakson aikana puhelimen mattapintoihin ei tullut naarmuja.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Etuosassa olevan lasipinnan valmistajaa Motorola ei ole vahvistanut, mutta testijakson aikana lasipintaan ei tullut havaittavia naarmuja. Näyttölasissa on myös likaa hylkivä pinnoite, joten sormenjäljet ja muut liat saa helposti pyyhittyä pois näytöltä.

Moto G73 5G:n muotoilu on yleisesti hyvin tuttua Moto G -sarjaa, mutta esimerkiksi verrattaessa aikaisemmin testattuun Moto G53 5G -malliin, havaitaan selviä parannuksia. Moto G73 5G ei ole yhtä kulmikas, vaan mukaan on saatu kaivattua pyöristystä. Vaikka puhelimen kehys on tasainen, niin takapinta kaartuu reunoilta hieman tuoden mukanaan ergonomisuutta. Lisäksi puhelimessa ei ole yhtä paljoa teräviä kulmia tai saumoja. Pyöristystä on saatu myös kamera-alueeseen, joka ei ole nyt täysin tasainen.

Edullinen hintapiste näkyy myös siinä, että puhelimen näyttöä on kiertämässä musta muovikaistale. Kaistale ei ole mistään pienimmästä päästä. Kaistaleen huomaa heti, mutta se ei luo kuitenkaan häiritsevän terävää saumaa, kuten joissakin Motorolan puhelimissa aikaisemmin.

Motorola on ilmoittanut mitoiksi 161,42 x 73,84 x 8,29 millimetriä ja painoksi 181 grammaa. Kyseessä ei ole mikään suurimmasta päästä oleva puhelin, ja mielestäni Motorola on onnistunut saamaan painon ja kokoluokan mukavaan tasapainoon. Muovirakenteesta huolimatta Moto G73 5G on jämäkkä, sillä se ei natise tai anna periksi kevyesti käsien välissä taivuteltaessa.

Motorola on varustellut puhelimen tutulla IP52-luokituksella, joten laitteessa on jonkinlainen vedenkestävyys. Puhelin kestää roiskevettä, mutta ei suoraa upotusta veteen. Puhelinta pystyy huoletta käyttämään kevyessä sateessa, eikä pienet määrät vettä vaurioita laitetta. Vettä hylkivä rakenne näkyy muun muassa SIM-korttiluukun erillisenä suojakumina, joka estää vettä pääsemästä puhelimen sisuksiin.

Etuosaltaan puhelin on juuri sitä, mitä voikin odottaa. Näyttö peittää pinta-alasta noin 85,6 prosenttia, joten tarjolla on kohtuullisen paksut näytön kehykset. Näytön alapuolella on vieläkin paksumpi kaistale, jonka huomaa heti. Näyttö on kauttaaltaan tasainen ja sen yläreunassa on keskitetysti etukameraa varten tehty reikä. Näyttölasin yläpuolella on esillä myös puheluihin käytettävä kuuloke ja samalla näyttölasiin on piilotettuna valoisuuden- ja etäisyydentunnistimet.

Takaosassa on esillä Motorolalle hyvinkin tuttu laatikkomainen kamera-alue, joka on tällä kertaa miellyttävän kompakti. Kamera-alue ulkonee muusta rungosta, joten puhelin pääsee keikkumaan sitä pöydällä käytettäessä. Kamera-alueessa on kaksi kamerasensoria, LED-salamavalo sekä pääkameran tekniseen toteutukseen viittavia merkintöjä. Moto G73 5G:n takaosassa on nähtävissä myös Motorolan M-logo. Puhelimen takaosan alareunaan on asetettuna myös vaadittuja tietoja ja logoja pienellä präntillä.

Moto G73 5G -puhelimen oikeaan kylkeen Motorola on asettanut virta- ja äänenvoimakkuuspainikkeet. Virtapainikkeeseen on integroituna myös sormenjälkilukija, ja yleisesti kaikkien painikkeiden tuntuma on melko olematon. Laitteen vasemmassa kyljessä on SIM-korttiluukku, jonne on mahdollista asettaa joko kaksi nano-SIM-korttia tai vaihtoehtoisesti nano-SIM-kortin ja microSD-muistikortin. Puhelimen yläreunaan on asetettuna vain yksi mikrofoni, mutta alareunasta löytyy perinteikäs 3,5 millimetrin kuulokeliitin, USB-C-tyypin latausliitin, yksi mikrofoni sekä kaiutin.

Näyttö, tekniikka ja suorituskyky

Motorola luottaa näytössä perusratkaisuihin, jotka ovat hintaluokassaan vähimmäistasolla. Moto G73 5G:n näyttö on kooltaan 6,5 tuumaa ja se perustuu LCD-tekniikkaan. Itse olisin kaivannut OLED-paneelia, mutta mistään luokattoman huonosta LCD-paneelista ei ole kyse. Näyttöön on saatu korkea 120 hertsin virkistystaajuus sekä 20:9-kuvasuhde. Näytön yläreunassa on etukameraa varten tehty reikä, joka on nykymittapuulla melko suuri.

Verrattuna edullisempaan Moto G53 5G -puhelimeen, on nyt Moto G73 5G:n näyttö selvästi tarkempi. Full HD+ -tarkkuus on vaadittu ominaisuus tässä hintapisteessä ja se myös riittää suurimpaan osaan käyttötilanteista. Pikseleitä on siis 2400 x 1080, joka tarkoittaa 405 pikseliä tuumaa kohden. Näyttö on tarkka ja ainakaan itse en jäänyt kaipaamaan tarkempaa.

LCD-tekniikan takia näytön värintoisto ei ole niin hyvä kuin OLED-näytöissä. Musta näyttää enemmän harmaalta ja värit eivät ole yhtä syviä. Mielestäni kyseessä on hintaluokassaan kuitenkin miellyttävä näyttö, sillä se ei ainakaan itsellä saanut aikaiseksi epämiellyttävää tunnetta, jonka osa edullisempien puhelimien LCD-näytöistä saa aikaiseksi.

Korkea virkistystaajuus tekee näytön käyttökokemuksesta sulavan, sillä näyttö päivittää itsensä 120 kertaa sekunnissa normaalimman 60 kerran sijasta. Puhelimessa voi kuitenkin käyttää perinteistä 60 hertsin virkistystaajuutta, jos ei 120 hertsin virkistystaajuudesta syystä tai toisesta tykkää.

Näytön kirkkaudeksi Motorola on ilmoittanut korkeintaan 450 nitiä, joka ei ole mikään kovin kummallinen edes tässä hintapisteessä. Tästä huolimatta  ainakin itse huomasin kirkkauden riittävän hyvin suurimmassa osassa tilanteita. Kirkkaassa auringonvalossa näytön luettavuus on tietysti heikko, mutta esimerkiksi sisätiloissa se on riittävä. Näytön katselukulmien todettiin olevan kohtuulliset, eikä ne tuottaneet ongelmia. LCD-paneelille tyypillisiä pieniä varjokohtia oli havaittavissa erityisesti kamerareiän ympärillä.

Moto G73 5G:llä on tuki Widevine L1 -sertifikaatille, joten puhelimella pitäisi pystyä katsomaan tarkkaa HD-sisältöä monissa suoratoistopalveluissa. Lisäksi mukaan on myös saatu tuki HDR10+ -tekniikalle. Näyttöä varten Motorola ei ole toteuttanut kovinkaan laajoja asetuksia, vaan perusasioita pystyy säätämään. Asetuksien kautta on mahdollista muuttaa värintoistoa kahden asetuksen väliltä, jotka ovat luonnollinen ja kylläinen. Lisäksi värilämpötilaa voi säätää.

Suorituskyvyn osalta Moto G73 5G on perustasoa, sillä käytössä on MediaTekin kehittämä Dimensity 930 -järjestelmäpiiri. Kyseessä on keskihintaisiin puhelimiin suunnattu järjestelmäpiiri, jonka on tarkoitus haastaa Qualcommin suositut Snapdragon 6 -sarjan piirit. Kyseessä on noin vuoden vanha piiri, joka on nähty vain harvoissa puhelimissa Suomen markkinoilla.

Dimensity 930 -järjestelmäpiiri on valmistettu 6 nm prosessilla ja kyseessä on kahdeksanytiminen piiri. Se rakentuu kahdesta 2,2 GHz:n kellotaajuudella hyrräävästä Cortex-A78 -ytimestä sekä kuudesta 2,0 GHz:n kellotaajuudella hyrräävästä Cortex-A55-ytimestä. Järjestelmäpiirissä grafiikkaprosessorina toimii IMG BXM-8-256.

Puhelimesta on tarjolla Suomessa 8 gigatavun LPDDR4x-RAM-muistilla varusteltu versio, jonka rinnalla on myös mukavat 256 gigatavua sisäistä UFS 2.1 -tallennustilaa. Motorola on varustellut Moto G73 5G:n microSD-muistikorttipaikalla, jonka avulla tallennustilaa saadaan laajennettua jopa teratavulla. On kuitenkin hyvä huomata, että muistikortti vie toisen SIM-korttipaikan. Motorola ansaitsee kiitosta suurista muisteista.

Dimensity 930 vaikuttaa olevan suorituskyvyn osalta hyvällä tasolla, eikä se kalpene kilpailijoilleen. Ajoimme puhelimessa läpi tutut suorituskykytestit, joiden perusteella MediaTek on saanut aikaiseksi hyvän kokonaisuuden alempaan keskihintaluokkaan. Suorituskyky on vähintään Snapdragon 695 -järjestelmäpiirin tasolla ja toisinaan jopa parempikin. Dimensity 930 -piiristä löytyy myös selvästi enemmän potkua kuin Qualcommin kehittämästä Snapdragon 480+ 5G -piiristä.

Alapuolella olevasta taulukosta voi verrata kyseisiin järjestelmäpiireihin perustuvien Motorola Moto G53 5G- sekä OnePlus Nord CE 3 Lite 5G -puhelimien vastaavia tuloksia.

Testitulokset
Motorola Moto G73 5G (MTK D930) Motorola Moto G53 5G (SD480+) OnePlus Nord CE 3 Lite 5G (SD695)
AnTuTu: 486 039 pistettä 311 056 pistettä 406 899 pistettä
Geekbench 5 (single): 701 pistettä 556 pistettä 686 pistettä
Geekbench 5 (multi): 1908 pistettä 1540 pistettä 2015 pistettä
PCMark: 11 203 pistettä 9698 pistettä 9792 pistettä
3DMark Wild Life: Ei tuloksia* 980 pistettä 1211 pistettä
Mitä korkeammat pisteet sitä suorituskykyisempi laite. *Testi ei ollut käytettävissä puhelimella tai sitä ei ole testattu.

Testijakson aikana itse koin Dimensity 930 -järjestelmäpiirin tarjoaman suorituskyvyn hyväksi ja se on pitkälti sitä, mitä voikin odottaa saavansa tässä hintapisteessä. Järjestelmäpiirin avulla Moto G73 5G tuntui toimivan peruskäytössä sulavasti, eikä vastaan tullut suurempia hidasteluja tai ongelmia. Raskaiden pelien ja sovelluksien kohdalla hidasteluja voi havaita, mutta se on yleistä 300 euron kategoriassa. Dimensity 930 ei tuntunut testijakson aikana tuottavan ongelmia, vaan kyseessä on pätevä järjestelmäpiiri ilman suurempia ongelmia.

Järjestelmäpiiriin on myös integroitu 5G-modeemi, joten Moto G73 5G tukee Suomessakin 5G-yhteyksiä Sub-6-GHz:n taajuuksilla. Modeemin on kerrottu yltävän korkeintaan 2,77 Gbps:n latausnopeuksiin. Testijakson aikana yhteydet toimivat hyvin ilman ongelmia. Valitettavasti Motorola ei ole saanut puhelimeen tukea eSIM-ratkaisulle, joten käyttäjien on tyydyttävä ainoastaan fyysisiin SIM-kortteihin.

Motorola on saanut puhelimeen tuen Wi-Fi 5 -yhteydelle. NFC-tuki löytyy myös, joka mahdollistaa mobiilimaksun esimerkiksi kaupan kassalla. Itse olin hieman pettynyt Moto G73 5G:n tarjoamaan värinämoottoriin, joka tuntui olevan heikko.

Muuta tekniikasta

Motorola hyödyntää puhelimessa kylkeen sijoitettua sormenjälkilukijaa, joka on melko perinteinen toteutus alemmassa keskihintaluokassa. Moto G73 5G:ssa sormenjälkilukija on integroituna virtapainikkeeseen ja se löytyy oikeasta kyljestä. Sijainniltaan sormenjälkilukija on otollinen, ja ainakin itsellä sopivasti peukalon kohdalla puhelin oikeassa kädessä pidettäessä.

Testien perusteella sormenjälkilukija toimii hyvin ja varmasti. Lukija tunnistaa sormenjäljen lähes välittömästi ja avaa lukituksen mukavan nopeasti. Moto G73 5G tarjoaa lisäksi etukameraan pohjautuvan kasvojentunnistuksen, joka ei ole mielestäni kovin erikoinen. Kasvojentunnistus oli monessa tilanteessa hitaampi lukituksen avaustyyli kuin sormenjälkilukija. Kasvojentunnistus ei ole myöskään yhtä turvallinen vaihtoehto kuin sormenjälkilukija, mikä kannattaa pitää myös mielessä.

Moto G73 5G -puhelimeen on saatu stereokaiuttimet, jotka ovat toteutukseltaan perinteiset. Pääkaiuttimena toimii puhelimen alareunassa oleva kaiutin, jonka lisäksi käytetään yläreunassa olevaa puheluihin suunnattua kuuloketta. Mistään yllättävästä toteutuksesta ei ole kyse, ja alareunan kaiutin tuottaa selvästi voimakkaamman äänen.

Laatu riittää hyvin esimerkiksi puhepainotteisen äänen kuunteluun, mutta kovin pitkiä aikoja heikkolaatuista ääntä ei kuitenkaan jaksa kuunnella. Puhelimessa on myös tuki Dolby Atmosille, jota varten löytyy erilaisia kustomointiasetuksia.

Moto G73 5G on varusteltu onneksi myös 3,5 millimetrin kuulokeliittimellä, joten laitteeseen voidaan liittää perinteiset kuulokkeet. Puhelimessa on Bluetooth 5.3 -tuki, joten myös vakaa yhteys langattomiin kuulokkeisiin pitäisi löytyä. Ainakaan testijakson aikana ei havaittu huomattavia ongelmia kuulokkeiden yhteydessä.

Akku ja pakkastesti

Tuttuun Moto G -malliston tapaan Motorola tarjoaa nyt myös Moto G73 5G -mallissa kookkaan 5000 milliampeeritunnin akun. Mitään kovin tarkkaa lupausta akun keston osalta ei ole annettu, mutta odotettavasti vähemmällä käytöllä päästään helposti kahteen päivään. Akun keston ei todettu olevan ainakaan mikään ongelma Moto G73 5G:n testijakson aikana.

Iltaisin akunvaraus oli usein 25 prosentin yläpuolella, eikä yhtenäkään päivänä kahden viikon aikana tiputtu alle 20 prosenttiin. Itsellä käyttäminen on melko aktiivista, joten selvästi vähemmällä käytöllä uskon akun kestävän kaksi päivää. Videoiden katselulla tai aktiivisella pelaamisella akun saa varmasti yhdessäkin päivässä kulutettua.

Motorola on panostanut puhelimessa lataukseen. Moto G73 5G tukee 30 watin tehoista pikalatausta, joka on selvästi tehokkaampi kuin Moto G53 5G -puhelimessa nähty 10 watin lataus. Motorola toimittaa laturin myös suoraan myyntipakkauksessa, joten sitä ei erikseen tarvitse ostaa. Motorolan mukaan muutamassa minuutissa saadaan ”moneksi tunniksi virtaa”.

Toteutimme puhelimelle tutun lataustestin, jonka tulokset ovat nähtävillä alapuolella olevasta kuvaajasta.

Puhelimen akun latausnopeus mukana toimitettavalla 30 watin pikalaturilla.

Suuren akun latautumiseen menee 75 minuuttia, eli reilu tunti. Kyseessä ei ole kategorian nopein pikalataus, mutta silti puhutaan yhdestä parhaimmista. Erityisesti latauksen alkuvaihe on erittäin nopeaa, sillä 15 minuutissa akkua saadaan 30 prosenttia. 30 minuutissa akkua on 57 prosenttia ja 90 prosentin varaustaso saavutetaan 58 minuutissa.

Esimerkiksi ensimmäiset 10 prosenttia latautuvat 5 minuutissa, kun taas viimeiset 10 prosenttia latautuvat 17 minuutissa. Lataus hidastuu loppua kohden, joka on myös erittäin luonnollista. Moto G73 5G on vahvoilla latauksen kanssa, joten pikalatausta voidaan pitää yhtenä valttikorteista.

USB-C-liittimen kautta tapahtuva lataus on ainoa lataustapa Moto G73 5G -puhelimessa, sillä mukaan ei ole luonnollisestikaan saatu langatonta latausta. Kyseistä ominaisuutta ei voida vaatia tässä hintapisteessä.

Motorola Moto G73 5G laitettiin SuomiMobiilin tuttuun pakkastestiin, jossa on tarkoitus testata kuinka hyvin älypuhelimet kestävät pakkasta. Laitoimme puhelimen pakastimeen ja katsoimme kuinka paljon 60 minuutin oleskelu -18 asteessa kulutti akkua. Testi suoritettiin kahdesti: ensimmäisellä kerralla puhelimen näytön ollessa sammutettuna sekä toisella kerralla videon toistuessa näytöllä.

Ensimmäisellä testauskerralla Moto G73 5G laitettiin pelkiltään 60 minuutiksi -18 asteen pakkaseen näytön ollessa sammutettuna. Testin jälkeen puhelimesta ei ollut kulunut akkua ollenkaan. Pakkasessa puhelimen näytössä oli havaittavissa LCD-näytöille tuttua hyytelöitymistä. Kylkeen sijoitettu sormenjälkilukija toimi moitteettomasti, minkä lisäksi salamaa oli mahdollista käyttää kuvaustilanteissa. Motorola oli estänyt puhelimen latauksen, sillä puhelin ilmoitti laturin olevan yhdistetyn, mutta puhelinta ei ladattu.

Toisella testauskerralla puhelin laitettiin jälleen 100 prosentin akunvarauksessa 60 minuutiksi -18 asteen pakkaseen. Tällä kerralla Motorola Moto G73 5G:n näyttö oli päällä koko testin ajan ja toisti Full HD -tasoista videota. Tämän testin jälkeen akkua oli kulunut 9 prosenttia, eli akun varausta oli jäljellä 91 prosenttia. Akun kuluminen testin aikana oli normaalilla tasolla, sillä yleisesti pakkastestin keskimääräinen akun kuluminen on 5-15 prosentin tasolla. Toisella testauskerralla ei tullut vastaan muita ongelmia, joita ei olisi havaittu jo ensimmäisellä kerralla.

Pakkaskestävyyden osalta Moto G73 5G on tutulla Motorolan tasolla. Pakkanen ei tuottanut merkittäviä ongelmia puhelimen käyttöön, vaikka toki näyttö hyytelöity ja lataus oli estetty. Nämä ovat kuitenkin perinteisiä huomioita tässä hintapisteessä. Puhelin palautui normaaliksi huoneenlämmössä muutamassa minuutissa.

Kamerat

Kameroiden osalta Moto G73 5G on tuttua Motorolaa keskihintaluokassa. Motorolalla on hieman erilaisempi lähestymistapa kameroihin, sillä nyt ei mennä määrä edellä. Moto G73 5G ei tarjoa yhtään ylimääräistä kameraa, kuten makro- tai syvyyssensoreita, vaan mukana on pääkameran rinnalla ultralaajakulmakamera. Lisäksi Motorola on ollut jopa niin fiksu, että ultralaajakulmakameraa voidaan käyttää makrokuvaamista varten.

50 megapikselin pääkamera perustuu OmniVisionin kehittämään OV50A-sensoriin, jota Motorola on hyödyntänyt paljon jopa kalliimmissa puhelimissaan. Sensori on kooltaan 1/1,5 tuumaa ja siinä on 1,0 mikronin pikselikoko. Kameran linssissä on f/1.8 aukko ja pääkamera tukee vaiheentunnistavaa automaattitarkennusta.

Pääkamerassa käytetään pikseleiden yhdistämistä, joten lopputulokseksi saadaan oletusasetuksilla 12,5 megapikselin kuvia. Myös 50 megapikselin kuvien ottaminen on mahdollista erillisessä kuvaustilassaan. Testijakson aikana itse havaitsin, että Motorola ei tunnu ottavan aivan kaikkea irti sensorista, sillä samalla sensorilla on nähty saatavan lopputulokseksi parempaakin jälkeä Motorolan muissa puhelimissa.

Kuvat ovat ainakin hyvässä valaistuksessa hintaluokkansa tasolla. Erityisesti lähikuvaamisessa kamera on vahvoilla, sillä kuviin saadaan paljon yksityiskohtia sekä tarkkuus on erinomainen. Dynaaminen alue on myös miellyttävä. Värit taltioituvat monessa tilanteessa luonnollisesti, mutta toisinaan tuntui olevan haasteita. Välillä osa vaaleista kohdista tuntui palavan puhki sekä erityisesti punaisen värin kanssa oli paljon haasteita.

Maisemakuvauksessa kameran heikkoudet tulevat esille. Moto G73 5G saattaa sekoittaa yksityiskohtia keskenään ja usein myös pehmeys lisääntyy. Heikommassa valaistuksessa pääkamera on hyvä, mutta ei yllättävä. Kuviin saadaan mukavasti valoa, jonka myötä myös yksityiskohtia on hyvin. Pehmeys lisääntyy, mutta Motorola on onnistunut pitämään rakeisuuden hyvin kurissa. Moto G73 5G tukee automaattista ja erillistä yökuvaustilaa, joilla kuviin saadaan hieman enemmän yksityiskohtia ja lisää valoa.

Alapuolella on muutamia testikuvia, jotka ovat otettuna Moto G73 5G:n pääkameralla.

Moto G73 5G:n toinen kameroista on 8 megapikselin tasoinen ultralaajakulmakamera. Kamera perustuu Samsungin kehittämään S5K4H7-sensoriin, joka on nähty monissa keskihintaluokan puhelimissa. Sensori on itsessään 1/4.0 tuuman kokoinen ja siinä on 1.12 mikronin pikselikoko. Moto G73 5G kykenee 118 asteen kuviin, mutta kamerassa on myös automaattitarkennus, joka mahdollistaa sen käyttämisen esimerkiksi makrokuvaamiseen.

Yleisellä tasolla ultralaajakulmakameran kuvat ovat juuri sitä, mitä voikin 8 megapikseliltä odottaa. Kuvissa on selvästi esillä pehmeyttä, jonka lisäksi pehmeys lisääntyy reunoja kohden mentäessä. Ultralaajakulmakamera pystyy taltioimaan värit mielestäni luonnollisesti ja dynaaminen alue on laaja. Heikommassa valaistuksessa kuvissa lisääntyy pehmeys ja rakeisuus. Erillistä yökuvaustilaa ei ultralaajakulmakamera tue, mutta se tukee kuitenkin automaattista yökuvaustilaa. Sen avulla saadaan enemmän valoa, mutta yleisesti laatu ei suuremmin parane.

Kameran vahvuus on sen käyttäminen makrokuvaamiseen. Kamera kykenee tarkentamaan 2,5 senttimetrin etäisyydeltä kuvattavasta kohteesta, joten erillistä makrokameraa ei tarvita. Makrokuvia saadaan erityisesti hyvässä valaistuksessa taltioitua kunnolla, mutta heikommassa valaistuksessa ei ihmeellistä jälkeä kannata odottaa.

Alapuolella on muutamia ultralaajakulmakuvia sekä makrokuvia, jotka ovat otettuna Moto G73 5G:n ultralaajakulmakameralla.

Huom. artikkelissa kuvat on pakattu, mutta täydessä resoluutiossa niitä voi tarkastella OneDrivesta.

Videokuvaus onnistuu Moto G73 5G:n pääkameralla korkeintaan 1080p 60 fps -tasolla, mutta käyttäjät voivat valita myös 30 fps -tason. 4K-videokuvausta jo kaipaisi tässä hintapisteessä, mutta puutteet johtuvat jo järjestelmäpiirin yleisestä tuesta videokuvaukselle. Laatu videoissa tuntui olevan kohtuullinen, mutta puhelinta ei kannata ostaa videoiden kuvaamista varten. Ultralaajakulmakamera tukee myös 1080p 30 fps -videokuvausta. Valitettavasti kameroiden välillä ei voi vaihtaa kuvattaessa.

Motorola tarjoilee puhelimessa 16 megapikselin tasoisen etukameran, joka perustuu Hynix HI1634Q -sensoriin. Kyseessä on 1/3 tuuman kokoinen sensori, jossa on 1,0 mikronin pikselikoko. Etukamerassa on myös f/2.4-aukolla varusteltu linssi. Etukameran kuvien laatu on kohtalainen, mutta yllättävän pehmeä. Aktiiviselle selfiekuvaajalle puhelinta ei ole suunniteltu. Etukamera tukee myös korkeintaan 1080p 30 fps -videokuvausta.

Moto G73 5G:n kamerasovelluksen päänäkymän yläreunassa on esillä pika-asetukset salamalle, ajastukselle, kuvasuhteelle, HDR-kuvaukselle sekä painike asetusvalikkoon. Laajemmat pika-asetukset saadaan käyttöön pyyhkäisemällä kamerasovelluksesta alaspäin.

Kamerasovelluksen alareunassa on kameran laukaisinpainike, etu- ja takakameroiden välillä vaihtamisen mahdollistava painike sekä painike, josta nähdään äskettäin otetut kuvat. Näiden painikkeiden yläpuolella on karusellimainen kuvaustilojen valitsin. Moto G73 5G:n kohdalla kuvaustilat ovat pro, video, valokuva, muotokuva sekä pimeänäkö. Lisää-välilehden takaa löytyy suurempi valikoima erilaisia kuvaustiloja. Päänäkymässä on myös zoomivalitsin, jossa on pikavalinnat pää- ja ultralaajakulmakameroille sekä makrotilalle. Lisäksi tämän rinnalla on painike erilaisille filttereille.

Manuaalitilaan päästään valitsemalla kamerasovelluksen pro-tila. Manuaalitilassa on mahdollista säätää muun muassa valkotasapainoa (2300 – 7500 K), tarkennusta, ISO-arvoa (100 – 3200), suljinnopeutta (1/6000 – 32 s) sekä valotusta. Käyttäjille annetaan myös mahdollisuus käyttää manuaalisäätöjä ultralaajakulmakamerassa. Manuaalitilassa on mahdollista taltioida myös RAW-kuvia perinteisten JPG-kuvien rinnalla.

Kamerasovelluksen käyttöliittymä on erittäin selkeä ja miellyttävä käyttää. Kamerasovellus tuntui testijakson aikana toimivan hyvin, eikä se tuottanut päänvaivaa juurikaan koskaan. Keskihintaluokkaan kuuluu kuitenkin pienet viiveet kuvaustilojen välillä vaihtamisessa, joten täysin lippulaivatason kokemusta ei ole tarjolla.

Käyttöjärjestelmä

Motorola Moto G73 5G pitää sisällään Googlen tämän hetken tuoreimman Android 13 -version, joka ei ole ollut tänä vuonna itsestäänselvyys edullisemmissa puhelimissa. Monissa kilpailijoissa saattaa olla edelleen vanhempi Android-versio, joten Motorola haluaa tarjota uusimmat ohjelmistokokemukset heti tuoreeltaan. Testijakson aikana puhelimessa oli ohjelmistoversio, joka piti sisällään vanhat Googlen 1. joulukuuta 2022 julkaisemat tietoturvakorjaukset.

Moto G -mallistossa ei nähdä kovinkaan erikoisia päivityslupauksia, joten myöskään Moto G73 5G:ltä ei kannata odottaa paljoa. Motorola ei ole kovin tarkasti ilmoittanut päivityslupausta, mutta nähtävästi tarjolla olisi yksi Android-versiopäivitys sekä kolmen vuoden ajan tietoturvapäivityksiä. Puhelin on saamassa vain Android 14 -version sekä muutaman kuukauden välein julkaistavia tietoturvapäivityksiä tammikuuhun 2026 asti. Ainakaan nykyinen päivitystahti ei anna lupaa odottaa paljoa, sillä näin kesäkuussa uusimmat ovat viime joulukuun päivitykset.

1 + 3 vuoden päivitystuki on välttävä, eikä mikään valttikortti. Tässä hintapisteessä Motorolalta voisi odottaa jopa kahta tai kolmea Android-versiopäivitystä, jotta Moto G73 5G pystyisi taistelemaan kilpailijoiden kanssa.

Android 13 on itsessään luonnollinen päivitys Android 12 -versioon. Google on tuonut mukaan muutamia uutuusominaisuuksia sekä lähtenyt parantamaan Material You -muotokieltä. Android 13 -versiossa sovellukset joutuvat erikseen pyytämään käyttäjää sallimaan ilmoituksien lähetys. Aikaisemmin ilmoituksien lähetys oli oletusarvoisesti käytössä.

Google on vienyt myös yksityisyyttä selvästi parempaan suuntaan. Android 13:n jälkeen käyttäjien ei tarvitse antaa sovelluksille lupaa käyttää koko mediakirjastoa vain yhden kohteen jakamista varten. Google kertoo myös leikepöydän historian tyhjentyvän automaattisesti jonkin ajan kuluttua, jos käyttäjä kopioi arkaluontoisia tietoja, kuten sähköpostiosoitteita, puhelinnumeroita tai salasanoja.

Motorolan oma My UX -käyttöliittymä tarjoaa pitkälti Googlen suunnitteleman ohjelmistokokemuksen. Motorola on lähtenyt uudistamaan hieman asetusvalikon asettelua sekä tuonut mukaan monipuolisemmat kustomointitoiminnot. Itse tykkään lähestymistavasta, sillä puhdasta Androidia on aina miellyttävää käyttää.

Motorola on toteuttanut Android 13 -versioon muutamia omia personointiominaisuuksia. Käyttäjät voivat helposti yhdestä valikosta vaihtaa puhelimen taustakuvaa, teemaa, fonttia sekä värejä. Lisäksi Motorola mahdollistaa kuvakkeiden muodon vaihtamisen. Motorolan puhtaassa lähestymistavassa myös Googlen kehittämä Material You -muotokieli pääsee tulemaan hyvin esille. Mukana on myös tuki dynaamiselle väriteemalle, joka saadaan toteutettua taustakuvan värimaailmasta.

Mukana on myös tuttu Moto-sovellus, joka on saanut pienen ulkoasumuutoksen. Kyseessä on Motorolan yksi tunnetuimmista sovelluksista, sillä sen kautta pystyy säätämään muutamia lisätoimintoja puhelimessa.

Moto-sovelluksen eleet-valikosta löytyy muun muassa mahdollisuus ottaa käyttöön asetus, jonka avulla näyttökuva pystytään taltioimaan pitämällä kolmea sormea puhelimen näytöllä samanaikaisesti. Sovelluksen kautta löytyy asetukset myös Moto-näytölle, joka on muutettu versio Androidista löytyneestä always-on-display-toiminnosta. Moto-näytöllä on mahdollista saada näkyviin kellonaika, akun varaus, päivämäärä sekä sovellusilmoitukset, kun puhelimen näyttö on sammutettuna.

Yhtenä ominaisuutena on myös tuoreimmistakin Motorolan puhelimista löytynyt Play-tila, jonka päällä ollessa saadaan erilaisia työkaluja pikavalinnan taakse pelatessa mobiilipelejä. Moto-sovelluksesta pääsee myös kätevästi käsiksi laitteen mukauttamistoimintoihin. Moto-sovellus kokoaa yhteen paikkaan kaikki Motorolan lisätoiminnot, jotka vievät Android-kokemusta parempaan suuntaan.

Android 13 -versiossa Motorola on tuonut täysin uutena ominaisuutena Moto-suojauksen. Motorola on luonut lisätoimintoja, joilla pystyy lisäämään puhelimen tietoturvaa. Esimerkiksi mukana on nyt erillinen suojattu kansio, jonne voi piilottaa arkaluonteisia tiedostoja sekä sovelluksia.

Verkon suojaus -toiminto tarkistaa saatavilla olevien verkkojen suojauksen ja kertoo kuinka hyvä suojaustaso verkoissa on. Mielenkiintoinen ominaisuus on myös PIN-sekoitus. Sen avulla PIN-ruudukon numerot sekoitetaan aina, kun pyydetään avaamaan laitteen lukitus. Moto Suojaus -sovelluksen kautta päästään myös yksityisyyden koontinäyttöön, tietoturva- ja turvallisuusnäkymään, käyttöoikeuksien hallintaan sekä yksityisyyden hallintaan.

Motorolan lähestymistapa Androidiin on erittäin miellyttävä, sillä ainakin itse tykkään puhtaan Androidin mukanaan tuomasta kokemuksesta. Lisäksi Motorola on tuonut mukaan paljon lisätoimintoja, joista on oikeastikin hyötyä. Moto G73 5G:n kohdalla ohjelmisto oli saatu toimimaan erittäin sulavasti, eikä havaittavissa ollut mitään ylimääräisiä tökkimisiä.

Yhteenveto

Motorola Moto G73 5G -puhelinta voisi kuvailla jälleen yhdeksi riittävän hyväksi älypuhelimeksi 300 euron hintapisteessä. Motorola ei pääse tällä kertaa tarjoamaan huomattavia valttikortteja, vaan kyseessä on tasapainoinen kokonaisuus perustekniikoilla. Erityisesti hyvissä alennuksissa kyseessä on mielenkiintoinen vaihtoehto uutta puhelinta etsiville.

Puhelimen vahvuus on kestävä muovi, joten Moto G73 5G:ssä ei ole helposti hajoavaa lasia takaosassa. Lisäksi puhelimessa on roiskevettä kestävä viimeistely. Näytön todettiin olevan mukavan tarkka sekä 120 hertsin ansiosta myös sulava. Motorola on saanut puhelimeen lisäksi suuret tallennustilat, sillä harvat saman hintapisteen laitteet tarjoavat 256 gigatavun tallennustilaa. Moto G73 5G:n vahvuuksia ovat myös akunkesto, 30 watin pikalataus, stereokaiuttimet sekä kuulokeliitin. Puhelimessa on myös puhdas Android 13, nopea sormenjälkilukija sekä muistikorttipaikka.

Heikkouksiakin löytyy, jotka ovat melko yleisiä ottaen huomioon hintapisteen. Esimerkiksi kameraan ei ole Motorola saanut tukea 4K-videokuvaukselle, jota voidaan pitää 300 euron kategoriassa jo ikävänä puutteena. Muita heikkouksia olivat mielestäni huono värinämoottori sekä eSIM-tuen jääminen pois. Motorolan suurimmista ongelmista on päivitystuki, joka on luokattoman huono.

Hinnoittelu on hieman korkea, mutta toisaalta jo arvostelun kirjoitushetkellä puhelimen voi saada alennuksesta noin 250 euron hinnalla. Normaalilla hinnalla Moto G73 5G on riittävän hyvä, mutta alennetulla hinnalla jo hyvinkin mielenkiintoinen vaihtoehto. Moto G73 5G:n suurimpia haastajia omassa hintapisteessään ovat OnePlus Nord CE 3 Lite 5G, Honor Magic5 Lite 5G sekä Nokia G60 5G.

Suomessa Motorola Moto G73 5G on myynnissä 8 + 256 gigatavun versiossa 329 euron hintaan. Tarjolla on kaksi väriversiota, jotka ovat tummansininen Midnight Blue sekä valkoinen Lucent White.

Motorola Moto G73 5G

7.2

Motorola Moto G73 5G ei mullista markkinaa, mutta siinä on tasapainossa olevia toteutuksia.

Hyvää
  • Roiskevettä kestävä rakenne
  • Tarkka ja sulava näyttö
  • Suuret tallennustilat (8 + 256 Gt)
  • Hyvä akunkesto ja 30 watin pikalataus (laturi mukana)
  • Kuulokeliitin ja stereokaiuttimet
  • Nopea sormenjälkilukija, muistikorttipaikka ja NFC-yhteys
  • Puhdas Android 13 -käyttöjärjestelmä
Huonoa
  • Kamerasta puuttuu tuki 4K-videokuvaukselle
  • Heikko värinämoottori
  • Ei eSIM-tukea
  • Huono päivitystuki
Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Arvostelut