OnePlusYleinen

Ennennäkemätön jättijulkaisu OnePlussalta? 28. huhtikuuta odotuksissa useita uusia puhelimia ja uudet kuulokkeet

OnePlus on tänään vahvistanut järjestävänsä ainakin Intian markkinoilla 28. huhtikuuta julkaisutilaisuuden, jossa julkaistaan nähtävästi useita uusia laitteita. Vasta maaliskuun lopulla brändi esitteli OnePlus 10 Pron globaaleille markkinoille, mutta nyt nähtävästi laajennetaan edullisempaa Nord-mallistoa.

OnePlus on julkaissut ensimmäisen vihjauksen tulevasta julkaisusta Intian sivuillaan. Kuvassa on esillä kaksi viivapiirrosta älypuhelimista sekä kuulokkeet. Kuulokkeet voidaan tunnistaa nopeasti huhutuiksi OnePlus Nord Buds -kuulokkeiksi, jotka olisivat ensimmäiset Nord-malliston täyslangattomat kuulokkeet.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Puhelimien osalta julkaisun voidaan olettaa koskevan myös Nord-mallistoa, sillä kuulokkeet ovat siitä hyvä vihjaus. Huhuissa OnePlussan on odotettu julkaisevan kevään aikana muun muassa Nord CE 2 Lite– ja Nord 2T -puhelimet. Aivan näin yksinkertaista asia ei kuitenkaan ole, sillä OnePlussan sivuilla teaser-kuvan nimessä on myös koodinimi ”pickle”, jonka on tiedetty kuuluvan huhutulle OnePlus 10R -puhelimelle.

Jos aikaisemmista tiedoista ja nyt julkaistuista viivapiirroksista jotain voisi päätellä, niin punaisella piirretty laite olisi OnePlus 10R ja sinisellä piirretty laite vastaavasti OnePlus Nord 2T tai Nord CE 2 Lite. Toisaalta OnePlus on julkaissut myös toisen kuvan, jossa saattaa olla esillä kolmaskin puhelin. Odotettavissa saattaa olla siis kaksi tai jopa useampia uutuuspuhelimia 28. huhtikuuta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

OnePlussan sivuilta on löytynyt myös viittauksia useisiin uutuustuotteisiin, joita ovat OnePlus Ace, OnePlus 10R 5G, OnePlus Nord CE 2 Lite sekä OnePlus Nord Buds. Kaikista julkaistavaksi odotettavista tuotteista on kuultu huhuja jo aikaisemmin, joten joitakin tietoja on jo nyt olemassa.


Lähde: OnePlus.in

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:OnePlus