HuaweiYleinen

Huawei toimittanut yli 12 miljoonaa Mate30-malliston älypuhelinta globaalisti

Huawei Mate30 Pro

Huawei julkaisi Mate30-malliston älypuhelimet jo syyskuussa, mutta globaalisti puhelimet eivät ole tulleet kovin laajasti myyntiin. Yhdysvaltojen kieltolistalla olemisen takia Mate30-malliston älypuhelimet ovat olleet ensimmäiset huippuluokan puhelimet, joille Huawei ei ole pystynyt tarjoamaan Googlen palveluita, vaan ne on korvattu Huawein omilla palveluilla (HMS). Vaikka puhelimet eivät ole globaalisti myynnissä, niin Huawei on raporttien mukaan myynyt laitteita kovaa tahtia.

Kiinalaisten raporttien mukaan Huawei on myynyt Mate30-puhelimia 12 miljoonaa kappaletta julkaisun jälkeen. Suurin osa myynnistä on tapahtunut Kiinassa, sillä Mate30 ja Mate30 Pro ovat siellä laajamittaisessa myynnissä. Euroopassa Mate30 Pro -mallia on tuotu rajoitetusti myyntiin, ja esimerkiksi Suomessa Mate30 Pron myyntiin saapumista vielä odotellaan. Huawein tavoite on myydä 20 miljoonaa Mate30-malliston älypuhelinta, jonka yhtiö voi muutaman kuukauden päästä ylittää.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Vaikka Mate30-malliston älypuhelimet eivät ole olleet kovin laajasti myynnissä, niin Huawei tulee esittelemään uudet P40-puhelimet jo muutaman kuukauden päästä. Huawein kuluttajaliiketoiminnan johtaja Richard Yu on vahvistanut jo aikaisemmin, että uudet huippuluokan puhelimet julkaistaan Pariisissa maaliskuussa ja puhelimet tulevat tavalliseen tapaan laajasti myyntiin Euroopassa. Huawei P40 -puhelimissa ei tulla kuitenkaan näkemään Googlen palveluita.

Lähde: Playfuldroid.com

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Huawei