OnePlusYleinen

Huhu: OnePlus 10 Pron kamerat eivät saa odotettua uudistusta – yksi kameroista on samanlainen kuin edeltäjässä

OnePlus 10 Pro

OnePlussalta on odotettu uusia OnePlus 10 -sarjan älypuhelimia ensi vuoden aikana, mutta nähtävästi yhtä odotettua uudistusta ei tulla edelleenkään näkemään. Kiinasta kantautuvien tietojen mukaan OnePlus 10 Prossa ei nähdä kehittyneempiä zoomausominaisuuksia, vaikka OnePlus on monesti kertonut panostavansa jatkossa vahvemmin kameroihin.

Varsin luotettavista tiedoistaan tunnettu vuotaja Digital Chat Station on kertonut, että OnePlus 10 Prossa ei olisi tämän hetken tietojen mukaan periskooppikameraa. 5x tai 10x optiseen zoomaukseen kykenevät periskooppikamerat ovat nostattaneet suosiotaan viime vuosina ja muutaman kilpailijan puhelimessa sellainen toteutus on ollut jo useiden vuosien ajan. OnePlus ei hyppää ensi vuonnakaan mukaan trendiin, vaan nähtävästi OnePlus tulee kierrättämän vanhaa ja tuttua toteutusta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

OnePlus 10 Pro

Nähtävästi OnePlus 10 Prossa olisi edelleen 3,3x optinen zoomaus, joka tarkoittaa perinteistä telekameraa. Lisäksi kameralla pitäisi olla mahdollista myös 30x digitaalinen zoomaus, joten odotettavissa ei ole hurjia 100x tai 120x digitaalisia zoomauksia. Vuodon mukaan telekamera ei tule olemaan myöskään millään tasolla kovinkaan tarkka, vaan se on perinteikäs telekamera.

Samainen vuotaja osaa kertoa myös, että periskooppikameroita tuskin tullaan näkemään OnePlussan sisarbrändeiltä, eli Oppolta tai Realmelta.

Aikaisempien huhujen mukaan OnePlus 10 Pro tullaan julkaisemaan aluksi vain Kiinassa tammi-helmikuussa sekä globaalisti vasta maalis-huhtikuussa. Julkaisun viivästyminen globaalisti saattaa johtua piiripulasta tai OnePlussan keskeneräisestä OxygenOS- ja ColorOS-käyttöliittymien yhdistämisestä. OnePlus on aikaisemmin kertonut OnePlus 10 -puhelimissa olevan yhtenäinen käyttöliittymä kuin Oppon puhelimissa.

Vuotaneet mallinnoskuvat ovat paljastaneet OnePlus 10 Prossa nähtävän mahdollisesti täysin aikaisemmasta poikkeava kamera-alue. Puhelimeen on odotettavissa Qualcommin ensi vuoden huippupiiri, joka olisi uusien tietojen valossa Snapdragon 8 Gen1. Lisäksi huhuissa on puhuttu tehokkaasta 125 watin langallisesta pikalatauksesta sekä noin 6,7 tuuman näyttöpaneelista. Todennäköisesti tiedot tulevat tarkentumaan vielä ennen julkaisua.

Lähde: Weibo (kiinaksi)

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:OnePlus