HuaweiYleinen

Näin Huawein puhelimet ovat menneet kaupaksi ilman Googlea – myyty jo yli 31 000 kappaletta viikossa

Huawein oma ekosysteemi koostuu muun muassa AppGallery-sovelluskaupasta sekä suomessa kehitetystä selaimesta.

Huawei järjesti tänään Suomessa virtuaalisen lehdistötilaisuuden, jossa käytiin läpi Huawein tilannetta Suomessa ja Pohjoismaissa. Lisäksi Huawei kertoi jatkavansa investointeja Suomessa vuosia ja Euroopassa toteutettava tuotekehitys on avainasemassa Huawein strategiassa, vaikka puhelimien kysyntä on tippunut Euroopassa.

Olemme jo aikaisemmin SuomiMobiilissa päässeet haastattelemaan Huawein Suomessa tutkimuksesta ja tuotekehityksestä vastaavaa johtajaa Mikko Terhoa, joka kertoi tänään Huawein lehdistötilaisuudessa paljon samoja asioita tuotekehityksen osalta, joista pääsimme kertomaan jo huhtikuussa. Keski- ja Itä-Euroopan tasolla sekä Pohjoismaiden tasolla Huawei ilmoitti tilaisuudessa tänään varsin tarkkoja lukuja Huawei Mobile Services -palveluilla myydyistä puhelimista viimeisen 10 viikon ajalta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Huawein mukaan ilman Googlen palveluita varusteltuja puhelimia on myyty jatkuvasti enemmän ja viimeisien viikkojen aikana myynti on kasvanut selvästi. Huawei on julkaissut kymmenen viikon graafin, jossa kerrotaan Huawein toimittaneen regioonatasolla 31 453 älypuhelinta viikolla 23, joissa on vain Huawei Mobile Services -palvelut ja AppGallery-sovelluskauppa. Suomi kuuluu Huaweilla regioonaan, johon lasketaan Keski- ja Itä-Euroopan maiden lisäksi Pohjoismaat.

Huawein omilla palveluilla varusteltujen puhelimien myynti Euroopassa.

Huawei on julkaissut jo useita Huawei Mobile Services -palveluilla varusteltuja puhelimia, joista Suomessa myyntiin ovat tulleet Huawei P40 -mallisto, Huawei Y5p -puhelin sekä taittuvanäyttöinen Huawei Mate Xs. Lisäksi Suomessa on tuotu myyntiin MatePad Pro -tabletti.

Tilaisuudessa Huawei on kertonut myöskin markkina-osuuksistaan Keski- ja Itä-Euroopassa, johon mukaan lasketaan myös Pohjoismaat. Huhtikuussa Huawein markkinaosuus puhelimissa on ollut 17,1 prosenttia, joka on siis hienoisessa kasvussa verrattuna maaliskuuhun, jolloin markkinaosuus oli 16,4 prosenttia. Huawei on edelleen markkinoiden toiseksi suurin älypuhelinvalmistaja sekä tableteissa kolmanneksi suurin. Lisäksi puettavissa laitteissa Huawei kertoo olevansa kolmanneksi suurin valmistaja.

Huawein markkinaosuudet

Lähde: Huawei

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

10 Kommenttia

  1. Lienee Venäjällä kasvanut kiinnostus Huawein googlettomiin palveluihin.

    Suomessa ainakin suurin osa ymmärtää että luurilla ilman täkäläisiä pankkipalveluita, ilman koulujen käyttämiä palveluita ja sovelluksia, sekä muitakin työ-, arki- ja ajanviete-appseja ei oikein täällä tee mitään. Eikä noita mitään kannata hankkia mistään epäluotettavista palveluista.

    1. Ne sovellukset voi siirtää phone clonella vanhasta puhelimesta kuten.

      1. Mitenkäs ajattelit päivittää niitä?

  2. Epätoivoista pyristelyä.Ihmettelen kyllä kuka ostaa tuollaisen kun androidpuhelimia on saatavilla kaikilla toiminnoilla monia hyviä merkkejä.Itselläni on Nokia 7.2

  3. Pärjään hyvin ilman Googlen appeja. Huawein puhelimeen voi ladata Amazonin appstoren. Sieltä löytyy kaikki appit mitä tarvitseekin.

    1. Ehkä ne mitä sinä tarvitset.Mutta kaikissa muissa androidmerkeissä toimii ihan kaikki .Miksisiis ostaa.Vai oletko aatteen miehiä?

  4. Itselläni puhelin, jossa ei tarkoituksella Googlen palveluita Open Source Android eli Lineage OS. Hyvin toimii koulun palvelut eli Wilma. OP pankkisovellus toimii vaikkakin turhaa valittaakin, ettei muka toimi ilman Googlen palveluita. Whatsapp toimii normaalisti vaikka Signalia käytän mielummin (aatteen mies). Työapit toimii myös esim. Outlook, Taksi Helsinki (tosin karttatoiminto Taksi Helsingissä ei) ym.

    Joitakin harvoja appeja on, jotka eivät toimi ilman Googlen palveluita, mutta tilanne on parantunut vuoden aikana.

    Parhaat sovellukset löytyvät F-droidista, jossa ihmisten vakoilua ei harrasteta (aatteen mies).
    Samaisesta paikasta voi myös ladata NewPipe apin, jolla katsella youtuben videoita. Kuten myös apin, jolla asentaa ja päivittää Google Play Storesta appeja.

    Samalla käyttöjärjestelmällä (Lineage OS) on asennettu lasten puhelimet. Sikäli kiva kun ekaluokkalaiselle ei ole tarvinnut asentaa Youtubea eikä selainta niin ei pääse katselemaan kaikkea internetin sisältöä.

    Toivon, että kaikki softankehittäjät heräävät siihen, ettei Googlen tai Huawein vakoilupalveluita tarvita.

  5. Google kusee omiin muroihinsa tässä pitkässä juoksussa.

    Sitä saa, mitä tilaa.

    1. Ei ole kuuklen vika et Tr(dumppi) on niin vainoharhainen. Lisäksi joka kerta kun esim. googlen gms services päivittyy saa sen päivitettyä manuaalisesti muita reittejä joten palvelut saa uusiinkin ilman että ne olisi valmiina.

    2. Kiinan vallan kasvua ne pelkää, siksi keksitään syitä protektionismille kiinan suhteen. Kiina on jo niin suuri tekijä että kyllä monet tosiaan kusee omiin muroihinsa. Minä ostan ihan varmasti Huawein puhelimen kun samsungi sammahtaa.

Kommentoi

Lisää aiheesta:Huawei