SuomiMobiiliYleinen

Nämä olivat SuomiMobiilin luetuimmat uutiset ja arvostelut tammikuussa 2023

SuomiMobiilin logo

Vuosi on jo pitkällä, sillä tammikuu on nyt ohi. Kyseessä oli mielenkiintoinen kuukausi monella tavalla, vaikka mobiilimaailma lähtee kunnolla käyntiin vasta helmikuun aikana. Tammikuussa vuodot tulevista laitteista kiihtyivät ja samalla nähtiin myös muutamia uutuuslaitteita.

SuomiMobiilissa tammikuu oli sivuston historian toistaiseksi paras tammikuu. Viime vuosi oli kokonaisvaltaisesti kasvun aikaa sivustolle, mutta siitä huolimatta tammikuussa saatiin 21 prosenttia enemmän lukijoita kuin vuotta aikaisemmin. Viime vuonna nähty hyvä kasvu on siis jatkumassa vieläkin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Uutisaiheiden osalta SuomiMobiilin lukijoita kiinnosti vahvasti muun muassa OnePlus 7 -sarjan puhelimien ohjelmistotuen päättyminen. Lisäksi toiseksi eniten kiinnostusta herätti Samsung Galaxy S23 -puhelimia koskevat vuodot. Kolmanneksi eniten lukijoita puoleensa veti tieto OnePlus 11 -puhelimen hinnoittelusta Euroopassa.

Tammikuussa lukijoita kiinnostivat myös OnePlus 11 -puhelin yleisesti, OnePlussan tuleva mekaaninen näppäimistö sekä huhut Samsungin ensi vuoden puhelimista sekä kevään aikana julkaistavaksi odotettavista Galaxy A -sarjan laitteista. Kiinnostusta herätti myös vanha artikkeli, joka koski Google Pixel 6a -puhelimen saapumista myyntiin Gigantin valikoimiin.

Tammikuun kymmenen luetuinta uutista ovat listattuna alapuolella.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Luetuimmat uutiset:

  1. OnePlussan suosikkipuhelimet tulivat elinkaarensa päähän – OnePlus 7, 7 Pro, 7T ja 7T Pro saivat viimeisen päivityksensä
  2. Jättivuoto: Tässä ovat Samsung Galaxy S23, Galaxy S23+ ja Galaxy S23 Ultra – supervuotaja paljasti tarkat tuotekuvat viikkoja ennen julkaisua
  3. Vuotaja: OnePlus 11:n hinnat alkavat 900 eurosta – ei tule myyntiin kaikkialla Euroopassa Oppon ja Nokian patenttikiistojen takia
  4. Tältä näyttää OnePlussan ensimmäinen mekaaninen näppäimistö – julkaisu luvassa 7. helmikuuta
  5. Vuotaja paljasti OnePlus 11 -puhelimen tarkat tiedot ja uusia kuvia – OnePlus karsii jälleen vedenkestävästä rakenteesta
  6. Huhut alkoivat jo: Ensi vuoden Samsung Galaxy S24 -puhelimissa nähdään 10-ytiminen Exynos-järjestelmäpiiri
  7. Tässä on OnePlus 11 -huippupuhelin – esiteltiin jo nyt Kiinassa, mutta kuukauden päästä myös globaalisti
  8. Tässä ovat Samsung Galaxy A34 5G- ja Galaxy A54 5G -puhelimet – hittipuhelimien seuraajat esillä vuotokuvissa
  9. Nyt paljastui aivan kaikki! Tässä ovat kuvat ja tekniset tiedot Samsung Galaxy S23, Galaxy S23+ ja Galaxy S23 Ultra -puhelimista
  10. Google Pixel 6a saapui Gigantin valikoimiin Suomessa 399 euron hinnalla – jälleenmyyjä unohti mainita tärkeästä puutteesta

Arvostelujen osalta luetuimpien listan kärkeen saatiin tutut laitteet, jotka näyttävät herättävän kiinnostusta vielä näin vuoden 2023 alussakin. Kolmen luetuimman arvostelun paikkaa pitävät Samsungin valmistamat Galaxy A53 5G, Galaxy S22 Ultra sekä Galaxy A33 5G.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Näiden jälkeen listoille on saatu kolme OnePlussan puhelinta, jotka ovat Nord 2T, Nord CE 2 Lite sekä OnePlus 10 Pro. Luetuimpien listalla on pysynyt edelleen Nothing Phone (1), joka on ollut listoilla ahkerasti viime kuukausina. Yllättäen listoille saatiin mukaan myös Motorola Edge 30 Ultra, joka on nähty vain harvoin luetuimpien joukossa. SuomiMobiilin lukijoita kiinnostivat myös Apple iPhone 14 Pro sekä Honor X7.

Tammikuun kymmenen luetuinta arvostelua ovat listattuna alapuolella.

Luetuimmat arvostelut:

  1. Testissä Samsung Galaxy A53 5G – tuttu puhelin, tutuilla vahvuuksilla
  2. Arvostelussa Samsung Galaxy S22 Ultra – loistava puhelin ei ollutkaan niin loistava
  3. Testissä Samsung Galaxy A33 5G – hyvä puhelin vedenkestävällä rakenteella ja pitkällä päivitystuella
  4. Testissä OnePlus Nord 2T – lähes täydellisen puhelimen pieni päivitys
  5. Testissä OnePlus Nord CE 2 Lite – aivan näin paljoa ei olisi tarvinnut karsia
  6. Arvostelussa OnePlus 10 Pro – tyylikäs puhelin erottuu joukosta
  7. Arvostelussa Nothing Phone (1) – persoonallinen puhelin monilla vahvuuksilla
  8. Arvostelussa Motorola Edge 30 Ultra – 200 megapikselin kameralla varusteltu puhelin tarjoaa loistavia ominaisuuksia
  9. Arvostelussa Apple iPhone 14 Pro – miellyttävät uudistukset rikastuttavat kokonaisuutta
  10. Testissä Honor X7 – liian monta kompromissia piilotettuna tyylikkäisiin kuoriin

Katso myös muiden kuukausien luetuimmat uutiset ja arvostelut

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:SuomiMobiili