SuomiMobiiliYleinen

Nämä olivat SuomiMobiilin luetuimmat uutiset ja arvostelut kesäkuussa 2022

SuomiMobiilin logo

Kesäkuu on nyt ohi, joten jälleen on aika tutustua tarkemmin SuomiMobiilin luetuimpiin uutisiin sekä arvosteluihin. Kesäkuu oli maltillinen uusien julkaisujen suhteen, mutta erinäiset huhut loppuvuoden puhelimista kasvattivat lukijoiden kiinnostusta.

Kesäkuu oli myös SuomiMobiilin kannalta vahvaa kasvun aikaa, sillä lukijoiden määrä kasvoi peräti 61 prosentilla verrattuna vuotta aikaisempaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Uutisien osalta lukijoita kiinnosti vahvasti paljastus suomalaisen HMD Globalin tulevista peruspuhelimista, jotka kuuluvat niin sanottuun Nokia Originals -tuotemallistoon. Lisäksi lukijat olivat kiinnostuneita televisioon ilmestyneestä uudesta valikosta sekä huhutun OnePlus 10T -puhelimen odotettua heikommista kameroista.

Kiinnostusta herätti myös muut OnePlussaa koskevat uutiset, muun muassa ikonisen Alert Slider -kytkimen katoamisesta sekä OxygenOS-käyttöliittymän saamasta palautteesta. Samsungia koskevasta uutisoinnista lukijat olivat kiinnostuneita Galaxy Xcover 6 Pro -puhelimen irrotettavasta akusta. Vahvaa kiinnostusta saivat osakseen myös Oura-sormus, Sony Xperia 1 IV -puhelimen synkältä näyttänyt ennakkomyynti sekä HMD Globalin uusi Nokia G11 Plus -puhelin.

Kesäkuun kymmenen luetuinta uutista on listattuna alapuolella.

Luetuimmat uutiset:

  1. Paljastus: HMD Global tuo useat legendaariset Nokia-puhelimet takaisin – tulossa Nokia 5710 XA, Nokia 8210 4G ja Nokia 2660 Flip
  2. Ilmestyikö sinunkin televisioon tällainen valikko? Taustalla muutos Ylen, MTV:n ja Sanoman kanavilla
  3. OnePlus-fanien painajainen? Odotettu kamerapuhelin saamassa yllättävän heikon kameran
  4. Vuotaja: OnePlussan ikoninen suosikkiominaisuus tulossa jatkossa yhä harvempaan puhelimeen
  5. Vuotanut käyttöopas vahvisti: Samsungin tulevassa uutuuspuhelimessa on irrotettava akku
  6. ”Vanha OxygenOS takaisin” – OnePlus halusi kuulla palautetta OxygenOS-käyttökokemuksesta, ja sitä myös saikin
  7. Suomalainen Oura julkaisi kolmannen sukupolven älysormuksensa – hinta 314 euroa, toimitukset käynnistyvät 15. marraskuuta
  8. Sonyn uuden Xperia 1 IV -puhelimen ennakkomyynti näyttää synkältä
  9. HMD Global esitteli edullisen Nokia G11 Plus -älypuhelimen – alle 160 eurolla 90 hertsin näyttö ja 50 megapikselin kaksoiskamera
  10. Tältä näyttää huhuttu OnePlus 10T 5G – takaosassa möllöttää jäätävä kamera-alue

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Arvostelujen osalta SuomiMobiilin lukijoita tuntui kiinnostavan erityisesti tuoreimmat testit. Kaikista luetuin arvostelu koski Honorin ensimmäistä todellista lippulaivapuhelinta, eli Honor Magic 4 Prota. Toiselle sijalle nousi suomalaisten suosiossa oleva OnePlus Nord 2 ja kolmanneksi eniten lukukertoja keräsi Samsung Galaxy S22 Ultran arvostelu.

TOP10-listalle ylsi myös muita vasta hiljattain julkaistuja arvosteluja, kuten Motorola Edge 30, Sony Xperia 1 IV, Samsung Galaxy A53 5G, OnePlus Nord 2T sekä Galaxy A33 5G. Lisäksi listoille saatiin mukaan myös vanhempia puhelimia OnePlussalta sekä Samsungilta.

Kesäkuun kymmenen luetuinta arvostelua on listattuna alapuolella.

Luetuimmat arvostelut:

  1. Arvostelussa Honor Magic 4 Pro – monella osa-alueella parasta Honoria
  2. Arvostelussa OnePlus Nord 2 – pitkälti täydellinen puhelin keskihintaluokassa
  3. Arvostelussa Samsung Galaxy S22 Ultra – loistava puhelin ei ollutkaan niin loistava
  4. Testissä Motorola Edge 30 – vakuuttava uutuuspuhelin tarjoaa rahalle vastinetta
  5. Arvostelussa Sony Xperia 1 IV – hyvin tuttua Sonya muutamalla uudistuksella
  6. Testissä Samsung Galaxy A53 5G – tuttu puhelin, tutuilla vahvuuksilla
  7. Arvostelussa OnePlus 10 Pro – tyylikäs puhelin erottuu joukosta
  8. Testissä OnePlus Nord 2T – lähes täydellisen puhelimen pieni päivitys
  9. Testissä Samsung Galaxy A32 5G – heikot ominaisuudet tarjoava 5G-puhelin 279 eurolla
  10. Testissä Samsung Galaxy A33 5G – hyvä puhelin vedenkestävällä rakenteella ja pitkällä päivitystuella

Vuoden ensimmäisen puoliskon luetuimmat uutiset ja arvostelut

Alapuolella on myös listaukset luetuimmista uutisista sekä arvosteluista vuoden ensimmäisen puoliskon ajalta, eli tammi-kesäkuulta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Luetuimmat uutiset:

  1. Ilmestyikö sinunkin Samsung-puhelimeesi epäilyttävästi hymyilevä vaaleanpunainen kissa? Eikä se ole edes haittaohjelma
  2. Suomalaiset voivat jälleen olla ylpeitä – Nokia-puhelin komeilee myyntilistojen kärkipaikalla
  3. Kommentti: Käyttäjät eivät valehdelleet, OxygenOS 12 tarjoaa oikeasti huonoimman OnePlus-kokemuksen koskaan
  4. Suomalainen Oura julkaisi kolmannen sukupolven älysormuksensa – hinta 314 euroa, toimitukset käynnistyvät 15. marraskuuta
  5. Ongelmat jatkuvat? OnePlus keskeytti toistamiseen OxygenOS 12 -päivityksen jakelun OnePlus 9- ja OnePlus 9 Pro -puhelimille
  6. Maksaako OnePlus 10 Pro Euroopassa näin paljon? Jälleenmyyjä saattoi paljastaa OnePlussan suurimman salaisuuden
  7. Kommentti: HMD Globalin uudet Nokia-puhelimet antavat karun kuvan suomalaisyrityksen ongelmista
  8. Paljastus: HMD Global tuo useat legendaariset Nokia-puhelimet takaisin – tulossa Nokia 5710 XA, Nokia 8210 4G ja Nokia 2660 Flip
  9. Tänään julkaistu Samsung Galaxy S21 FE päätyi heti merkittävään alennukseen – pystyy ennakkotilaamaan 499 eurolla
  10. OnePlussat jatkavat räjähtelyjään – tällä kertaa vuorossa OnePlus Nord CE 5G

Luetuimmat arvostelut:

  1. Arvostelussa OnePlus Nord 2 – pitkälti täydellinen puhelin keskihintaluokassa
  2. Arvostelussa Samsung Galaxy S22 Ultra – loistava puhelin ei ollutkaan niin loistava
  3. Testissä Samsung Galaxy A32 5G – heikot ominaisuudet tarjoava 5G-puhelin 279 eurolla
  4. Arvostelussa Honor 50 – tyylikäs uutuuspuhelin itsenäiseltä Honorilta
  5. Testissä Samsung Galaxy A52 5G – tyylikäs ja vedenkestävä puhelin 429 eurolla
  6. Testissä Samsung Galaxy S20 FE 5G – Yksi Samsungin parhaista puhelimista
  7. Arvostelussa OnePlus 9 Pro – Erinomainen huippupuhelin, jonka heikkous löytyy kameroista
  8. Arvostelussa Apple iPhone 13 – hyvä vaihtoehto uutta iPhonea etsivälle
  9. Arvostelussa Samsung Galaxy S21 FE – hyvä puhelin, jos hinta olisi oikea
  10. Testissä OnePlus Nord 2T – lähes täydellisen puhelimen pieni päivitys

Katso myös muiden kuukausien luetuimmat uutiset ja arvostelut

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:SuomiMobiili