SuomiMobiiliYleinen

Nämä olivat SuomiMobiilin luetuimmat uutiset ja arvostelut vuonna 2020

SuomiMobiilin logo

SuomiMobiilin tavoitteet vuodelle 2020 tiivistettiin kolmeen kategoriaan vuoden alussa, jotka olivat: parempi sivustokokemus, lukijaystävällisemmät mainosratkaisut sekä sivuston kasvattaminen jokaisella mittarilla. Nyt vuoden 2021 alussa on ilo katsoa viime vuoden saavutuksia, sillä toteutimme kaikki tavoitteet, ja jopa hieman enemmänkin. Vuosi 2020 oli siis erittäin kiireinen sivuston kehittämisen merkeissä, mutta myös sisällöntuotanto kasvoi kiireisen uutisvuoden ansiosta.

Vuoden 2020 alussa uudistimme sivuston kokonaisuudessaan muun muassa ulkoasultaan sekä vaihtamalla taustapalveluita, jotta pystyimme takaamaan lukijoille parhaan mahdollisen sivustokokemuksen. Nykyisellään sivusto on erittäin nopea toimimaan, eikä lukijoille ilmesty näytölle ylimääräisiä tai häiritseviä ilmoituksia. Toinen suurempi käyttäjille näkynyt muutos oli mainostusratkaisujen uudistaminen, ja nykyisellään SuomiMobiilissa näytetään vain laadukasta ja kohderyhmään liittyvää mainontaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Alkuvuodesta tehtyjen sivusto- ja mainostusmuutoksien siivittämänä SuomiMobiilin lukijamäärät sekä sivulataukset kasvoivat selvästi verrattuna edeltävään vuoteen. Esimerkiksi SuomiMobiilin sivulataukset kasvoivat 187 prosentilla, joten vahvaa kasvua vuoden aikana pystyttiin saavuttamaan. Vuoden alussa kasvutavoitteeksi asetettiin 50 prosenttia, mutta ylitimme kaikki odotukset. Yksi selvä muutos nähtiin myös lukijoiden kommentointiaktiivisuudessa, sillä kommentoinnissa nähtiin huima 1236 prosentin kasvu verrattuna vuotta aikaisempaan.

Koska mobiiliuutisointi oli viime vuonna selvästi aktiivisempaa kuin monina muina vuosina, niin nyt on aika tarkistaa myös SuomiMobiilin eniten luetuimmat artikkelit. Alapuolella on listattuna TOP15 luetuimmat artikkelit koko vuoden ajalta. Eniten lukijoita kiinnosti Android 10 -päivitysseuranta, joka keräsi noin 100 000 lukukertaa.

Luetuimmat artikkelit vuoden 2020 aikana:

  1. Android 10 -päivitysseuranta: Saako puhelimesi päivityksen? – katso listaus täältä
  2. Huawei vahvisti: Android 10 -päivitys tulee näille puhelimille
  3. Android 11 -päivitysseuranta: Näille puhelimille uusi päivitys on tulossa – katso listaus täältä!
  4. Google Assistant rantautui Suomeen – suomen kieli vielä ”opettelussa”
  5. Samsung Galaxy A41 julki – tämä uutuus poikkeaa selvästi muista Galaxy A -puhelimista
  6. WhatsApp sai odotetun tumman tilan iOS- ja Android -puhelimilla
  7. Älä käytä tätä taustakuvaa Android-puhelimessasi – saattaa sekoittaa koko laitteen
  8. Vuoden Puhelin -äänestyksen tulokset julki – Vuoden 2019 parhaat älypuhelimet on valittu!
  9. Näin Huawein puhelimet ovat menneet kaupaksi ilman Googlea – myyty jo yli 31 000 kappaletta viikossa
  10. Jättivuoto iPhone 12 Pro Max -puhelimesta paljastaa useita yksityiskohtia
  11. Xiaomilla erikoinen Black Friday -kampanja – Xiaomi Mi 10T- ja Mi 10T Pro -puhelimien ostajille 249 euron imuri kaupan päälle
  12. Uusi iOS 14 -päivitys saapuu tänään lukuisille iPhone-puhelimille – tällaisia uudistuksia luvassa!
  13. Ensimmäinen Huawei P40 -malliston älypuhelin julki – tässä on Huawei P40 Lite
  14. OnePlus Nord N10 5G- ja Nord N100 -puhelimien ostajille ikäviä uutisia – luvassa vain yksi päivitys
  15. Apple julkaisi iOS 14 -päivityksen – mukana laajemmin muokattava kotinäkymä ja sovellusvalikko

Arvosteluiden osalta lukijoita kiinnosti vahvasti Samsung Galaxy A51 (4G), jonka arvostelua luettiin 60 000 kertaa. Lisäksi listoilta löytyy HMD Globalin Nokia-puhelimia, Xiaomin edullisempia laitteita, älykelloja sekä monen monta Huawein älypuhelinta. Myös Motorola kiinnosti lukijoita enemmän kuin aikaisemmin. SuomiMobiilin TOP20 luetuimmat arvostelut ovat listattuna alapuolella.

Luetuimmat arvostelut vuoden 2020 aikana:

  1. Testissä Samsung Galaxy A51 – Moderni, mutta takkuileva puhelin
  2. Testissä Nokia 6.2 – valtava pettymys!
  3. Testissä Redmi Note 8 Pro – Tarjoaa erittäin paljon 249 eurolla
  4. Testissä Huawei P30 Lite – Kohtuuhintainen älypuhelin, hyvällä kolmoiskameralla
  5. Testissä viisi älykelloa: Huawei Watch GT 2, Watch GT 2e, Honor MagicWatch 2, Amazfit GTR ja Samsung Galaxy Watch Active 2
  6. Testissä Samsung Galaxy A51 5G – Selvä parannus 4G-versioon
  7. Testissä Apple iPhone 11 – Erittäin hyvä ”pikkuvelipuhelin”
  8. Testissä Nokia 7.2 – Kolmoiskamera ei vakuuta ja tekniikka parin vuoden takaa
  9. Testissä Xiaomi Mi 10 Lite 5G – Todella hyvä 5G-puhelin 399 eurolla
  10. Testissä Nokia 2.3 – Tyylikäs pettymys
  11. Arvostelussa Huawei P30 Pro – Monipuolinen superkamerapuhelin
  12. Testissä Huawei P Smart 2019 – ”Hyvää tekniikkaa, mutta ulkokuori pettää”
  13. Testissä Honor 9X – Pakotettu askel taaksepäin
  14. Testissä Motorola Moto G8 Plus – Erikoinen kameraratkaisu hämmästyttää
  15. Testissä Sony Xperia 10 II – Perushyvä älypuhelin yhdellä miellyttävällä vahvuudella
  16. Testissä Samsung Galaxy S10 Lite – todellinen haastaja OnePlussalle
  17. Testissä Motorola Moto G8 Power – valttikorttina loistava akunkesto
  18. Arvostelussa Xiaomi Mi Note 10 – Markkinoiden monipuolisin kamerapuhelin
  19. Testissä Sony Xperia 5 – Perushyvä huippupuhelin
  20. Arvostelussa OnePlus 8 Pro – Yksinkertaisesti loistava puhelin
Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

1 Kommentti

  1. Ketään ei kiinnosta joku turhake SuomiMobiili sivusto. Itsekkin roikun aina täällä vain siksi, koska minulla ei ole muuta elämää kuin olla täällä.

Kommentoi

Lisää aiheesta:SuomiMobiili